Verneri

Kotimaa

Mies tappoi uhrinsa lähes 14-kiloisella kivellä – 8 vuotta vankeutta

Julkaistu:

Rikos
Syyttäjä oli vaatinut miehelle elinkautista vankeutta erittäin raa’asta ja julmasta murhasta.
Toisen miehen liki 14 kiloa painavalla kivellä surmannut 32-vuotias mies tuomittiin kahdeksan vuoden vankeusrangaistukseen alentuneesti syyntakeisena tehdystä taposta.

Syyttäjä oli vaatinut miehelle elinkautista vankeusrangaistusta murhasta.

Mies tappoi uhrinsa viime vuoden toukokuussa laavulla Tampereella. Pirkanmaan käräjäoikeus otti rangaistusta määrätessään lieventävä seikkana huomioon sen, että mies edesauttoi rikoksensa selvittämistä eli kertoi tekonsa jälkeen asuntolassa tappaneensa miehen. Tosin käräjäoikeus totesi, että oli todennäköistä, että asia olisi selvinnyt ilman miehen ilmoitustakin.

Myös alentunut syyntakeisuus otettiin huomioon rangaistusta määrättäessä lieventävänä seikkana. Miehen mielentila tutkittiin Tampereen yliopistollisen sairaalan oikeuspsykiatrian vastuuyksikössä. Sen lausunnon mukaan mies oli syyntakeinen tekohetkellä.

Terveyden ja hyvinvoinninlaitos antoi kuitenkin oikeudelle lausunnon, jonka mukaan mies oli alentuneesti syyntakeinen. Oikeudelle ei selvinnyt, miksi tutkimustulos ja THL:n lausunto olivat ristiriitaiset. Oikeus päätyi THL:n lausunnon kannalle.

Miehen mukaan hän vietti uhrin kanssa aikaa laavulla ja asuntolassa ja heille tuli jotakin sanaharkkaa. Laavulla hän löi puolustuskyvytöntä uhria painavalla kivellä useita kertoja päähän. Mies arveli, että iskuja olisi voinut olla kymmenen.

Oikeuden mukaan teko ei ollut erityisen raaka ja julma. Oikeuslääkärin mukaan uhri saattoi kuolla jo muutaman iskun jälkeen tai ainakin menettää tajuntansa.

Mies joutuu maksamaan uhrin omaisille yhteensä 68 000 euron korvaukset teon aiheuttamasta kärsimyksestä. Uhrilta jäi lapsia.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Yhdysvaltojen liittolaiset järkyttyivät Trumpin kommenteista – jopa Ranskan äärioikeisto tuomitsee

  2. 2

    Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

  3. 3

    Tom Cruisen epäonnistuneella stuntilla karmeat seuraukset: vammat luultua pahemmat, elokuvan kuvaukset jäissä

  4. 4

    Nainen hukkasi timanttisormuksensa – kymmenen vuoden päästä kasvimaalla odotti uskomaton yllätys

  5. 5

    Suomalainen erikoisuus nousi maailmanlaajuiseksi nettihitiksi – hissiin eivät mahdu edes muuttolaatikot

  6. 6

    Dopingtuomio ei ole Therese Johaugin ainoa huoli: miljoonahuvilan osto toi mukanaan ongelman

  7. 7

    Dinosaurusten evoluutiossa ratkaistiin jättiarvoitus – mysteerin puuttunut palanen on omituinen ”Frankenstein dinosaurus”

  8. 8

    Palvottu plusmalli julkaisi kuvan, jollaisia mallit harvoin someen laittavat – esittelee uhkeat luomukurvinsa

  9. 9

    Tällainen on Trumpin uusi viestintäpäällikkö: Entinen malli ja näyttelijä

  10. 10

    Jukka söi lämmintä majoneesia ja joi hanavettä keskellä Afrikkaa – 1600 euron ”ripulireissu” oli unohtumaton kokemus

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kuva: Ami löysi Lemmenjoelta suurimman kultahipun vuosikausiin – tämän verran sillä voisi rikastua

  2. 2

    Isisin 7 brutaalia kidutuskeinoa paljastuivat – ”Hän kysyi minulta, olenko kuullut purijasta”

  3. 3

    Lidlin valikoimaan saapuu syksyllä halpa nahkatakki – testasimme ja arvioimme kohuvaatteen

  4. 4

    Aftonbladet: ”Mielenkiintoinen esine” löydettiin vedestä kadonneen ruotsalaisnaisen etsinnöissä

  5. 5

    Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

  6. 6

    Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

  7. 7

    Jessi, 33, ahdistui suomalaistyttöjen nettivideoista: ”Miten on mahdollista, että tuollaista saa tapahtua”

  8. 8

    Amerikkalaismies painoi hälytyspainiketta kahdesti – kuukautta myöhemmin huoltomiehet tekivät karmean löydön hissistä

  9. 9

    Tutkijat uskovat: Mysteerikone MH370:n putoamispaikka selvisi vihdoin – koordinaatit 35,6°S, 92,8°E julki

  10. 10

    Turun Ruissalosta löytyi kaksi ruumista – poliisi tutkii

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

  2. 2

    25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

  3. 3

    Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

  4. 4

    Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

  5. 5

    Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

  6. 6

    Mies löytyi kuolleena illallispöydästä, kaveri lattialta – käsittämättömän kaksoiskuoleman syy Ranskassa selvisi viimein

  7. 7

    Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

  8. 8

    ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

  9. 9

    Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

  10. 10

    Megatähti Justin Bieber ihastui vaaleaan kuntosalityöntekijään – kaunottaren tyly reaktio yllätti: kuittasi sivaltavasti takaisin

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Yhdysvaltojen liittolaiset järkyttyivät Trumpin kommenteista – jopa Ranskan äärioikeisto tuomitsee

  2. 2

    Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

  3. 3

    Tom Cruisen epäonnistuneella stuntilla karmeat seuraukset: vammat luultua pahemmat, elokuvan kuvaukset jäissä

  4. 4

    Nainen hukkasi timanttisormuksensa – kymmenen vuoden päästä kasvimaalla odotti uskomaton yllätys

  5. 5

    Suomalainen erikoisuus nousi maailmanlaajuiseksi nettihitiksi – hissiin eivät mahdu edes muuttolaatikot

  6. Näytä lisää