Uuno

Kotimaa

Valikko

Nasima Razmyar piti presidentin puhetta hyvin hämmentävänä

Julkaistu: , Päivitetty:

Politiikka
Kansanedustaja Nasima Razmyar tuli ulos Finlandia-talon juhlasalista hyvin hämmentyneenä. Presidentti Sauli Niinistön puhe ei hänestä ollut lainkaan sitä, mitä hän olisi arvojohtajalta odottanut. Niinistö käytti yli puolet valtiopäivien avajaispuheestaan maahanmuuton käsittelyyn.

Juristin koulutuksen saanut Niinistö sanoi puheessaan muiden muassa, että ”jossain vaiheessa jonkun on tunnustettava, että emme kykene, juuri tässä ja nyt, täyttämään kaikkia kansainvälisten sopimusten velvoitteita”.

– Olisin odottanut häneltä arvojohtajana tilannetta rauhoittavaa ja stabilisoivaa lähestymistapaa. Mutta hän teki tässä kovan arvovalinnan.

Razmyar viittasi Niinistön puheen kohtiin, joissa presidentti sanoi, että maahanmuuttovirta on ”paljolti kansainvaellusta”. Presidentin mukaan on myös selvää, ”että emme voi nyt auttaa niitä, jotka hakevat parempaa tai tuntevat olonsa ja tulevaisuutensa kotimaassa vaikeaksi”.

Razmyar katsoo, ettei ole presidentin tehtävä lähteä arvioimaan, mistä syistä kukin Euroopasta ja Suomesta turvapaikkaa hakeva on lähtenyt liikkeelle.

– Minusta on aika erikoista lähteä niputtamaan näitä tällä tavalla yhteen. Hänellä olisi ollut tuhannen taalan paikka toisenlaiseenkin lähestymistapaan.

Razmyar oli puheesta sen verran pökertynyt, että hän sanoi haluavansa lukea sen vielä kaikessa rauhassa läpi.

Presidentti tuohtui toimittajille

Presidentti Niinistö tuohtui toimittajille, kun häneltä kysyttiin, tarkoittiko hän, ettei Suomen pidä noudattaa kaikkia kansainvälisiä sopimuksia maahanmuuttokriisissä.

– Enhän minä mitään siitä puhunut. En todellakaan. Tämä alkaa mennä taas siihen pilkunvääntämiseen. Se on hieno harrastus, mutta itse asian suhteen siitä ei ole mitään apua. Päinvastoin, Niinistö sanoi.

Niinistö olikin asetellut sanansa puheessa taiten. Hän nosti esiin monia kysymyksiä varsin rohkeasti, mutta jätti vastaukset osittain kuulijan tulkinnan varaan.

– On vaarallista jättää asioita kuulijoiden tulkittavaksi, Razmyar sanoi.

Toinenkin asiakohta särähti Razmyarin korvaan

Razmyarin mukaan Niinistön olisi pitänyt tuomita suorin sanoin puheessaan Soldiers of Odin -katupartiot ja myös vastaanottokeskuksiin tehdyt polttopulloiskun. Silloin puheeseen olisi tullut hänestä edes vähän tasapainoa.

Nyt sen viesti oli Razmyarin mukaan erikoinen. Niinistö painotti puheessaan, että ensinnäkin eurooppalainen arvoperusta ja järjestys on turvattava. Toiseksi on autettava niitä, jotka ovat hädässä tai vainon kohteena. Niitä, jotka ovat lähteneet liikkeelle vain paremman tulevaisuuden toivossa, ei kuitenkaan voida auttaa.

Niinistön saattoi tulkita kritisoivan myös nykyistä turvapaikanhakumenettelyä.

– Käytännössä se toteutuu niin, että jokainen, joka osaa sanoa sanan ”asylum”, turvapaikka, pääsee Eurooppaan ja Suomeen, sana tuottaa tavallaan subjektiivisen oikeuden ylittää raja. Vailla mitään oikeaa perustettakin saa täyden, vuosiakin kestävän tutkinnan, ja pystyy sen jälkeen välttämään pakkotoimia, elleivät turvapaikan edellytykset täytykään, ja siis jäämään, minne väärin perustein tuli.

Myös tämä kohta särähti pahasti Razmyarin korvaan ja hän katsoi presidentin lähteneen vaarallisella tavalla ottamaan kantaa siihen, millä asialla kukakin turvapaikanhakijoista on lähtenyt liikkeelle.

Huom! Artikkelia päivitetty kello 18.08. Korjattu kansanedustajan nimen kirjoitusasu.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    2. 2

      Nuorisojengi piinaa Talent-sensaatiolaulajaa karmealla tavalla

    3. 3

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    4. 4

      CNN selvitti: Näin Pohjois-Korean johtaja rahoittaa luksuselämänsä

    5. 5

      Lehtiväite: Koko Venäjän MM-kisajoukkueen ylle laskeutui dopingvarjo

    6. 6

      Maailman rumin koira on 56-kiloinen napolinmastiffi Martha – yleisölle esittäytyminen ei voisi vähempää kiinnostaa lempeää jättiä

    7. 7

      Tyly muutos ensi viikon sääennusteeseen: +30 asteen helleaalto koukkaakin Venäjälle – Suomeen luvassa jotain ihan muuta

    8. 8

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    9. 9

      Vesan mökkipihalla tapahtunut ”kylmäverinen rikos” tallentui videolle – pääepäilty on ketterä ja katala peto

    10. 10

      Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    2. 2

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    3. 3

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    4. 4

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    5. 5

      Kouvolalainen Markku on käynyt Pohjois-Koreassa yli 30 kertaa auttamassa – Kuvat suljetusta diktatuurista kertovat paljon

    6. 6

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    7. 7

      Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

    8. 8

      Ykköskierroksella varattu suomalaislupaus pettyi – ”Kaikki ei napsahtanut kohdilleen”

    9. 9

      Onko tässä Suomen komein halkopino? Kaikkien halkopinojen äitiin upposi 15 kuutiota pilkkeitä

    10. 10

      Leskiprinsessa ja 7 tytärtä pitivät orjia luksushotellissa – tuomittujen palvelusväkeä pidettiin epäinhimillisissä olosuhteissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    3. 3

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    4. 4

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    5. 5

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    6. 6

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    7. 7

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    8. 8

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    9. 9

      Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

    10. 10

      Saako 15-vuotias olla yötä tyttöystävän luona? Psykologi: ”Vanhemmuuteen kuuluu estää yhdessä yöpymiset”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    2. 2

      Nuorisojengi piinaa Talent-sensaatiolaulajaa karmealla tavalla

    3. 3

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    4. 4

      CNN selvitti: Näin Pohjois-Korean johtaja rahoittaa luksuselämänsä

    5. 5

      Lehtiväite: Koko Venäjän MM-kisajoukkueen ylle laskeutui dopingvarjo

    6. Näytä lisää