Mauno, Maunu

Kotimaa

Neljäsosa varusmiehistä rapakuntoisia – katso, oletko itse reserviläiskunnossa

Julkaistu:

Varusmiehet
Liikuntapäällikön mukaan 2400-2500 metriä on tänä päivänä kova tulos Cooperin testissä.
Vastikään julkaistu Puolustusvoimien varusmiesten kuntotutkimus kertoo karua kieltä nuorten suomalaismiesten ja -naisten kunnosta: jopa neljäsosa aloittavista varusmiehistä on heikossa kunnossa.

Johtava liikuntapäällikkö, majuri Harri Koski kertoo Ilta-Sanomille, että huolenaihe on myös kansanterveydellinen.

– Huonoimmassa kunnossa olevat ovat tietysti sellaisia, etteivät he kykene palvelukseen. Osa ikäluokasta jää palveluksesta pois terveydellisistä syistä.

Yllä olevalla videolla ISTV seuraa Puolustusvoimien viime keväänä suorittamia reserviläisten kuntotestejä.

Kosken mukaan edelleen käytetty ja luotettavaksi todettu 12 minuutin juoksutesti kertoo varusmiesten kestävyyskunnosta. Siinä missä vuonna 1995 Cooperin testin keskiarvo oli 2582 metriä, vuonna 2015 se on 2423 metriä.

– Keskiarvot eivät kerro kaikkea, vaan keskihajonta kertoisi enemmän. Heikoimpien ja kovakuntoisimpien väliin mahtuu paljon, majuri toteaa.

– Heikkokuntoisia ovat ne, jotka juoksevat alle 2200 metriä. Tänä päivänä alkaa olla niin, että 2400–2500 metriä on jo kova tulos.

Varusmiesten kuntotesteissä luokittelutaulukkoina käytetään 20–24 -vuotiaiden luokittelutaulukkoa henkilön iästä riippumatta. 30-vuotiaiden reserviin kuuluvien miesten taulukossa tyydyttävään tulokseen pääsee, mikäli ylittää 2300 metriä. Naisten kohdalla vastaava tulos on 2000 metriä.

Majuri muistuttaakin, että kovakuntoisimmat varusmiehet juoksevat kuitenkin edelleen pitkälti yli 3000 metriä. 30-vuotiaiden naisten taulukossa samat pisteet saa 2700 metrin tuloksella.

– Alan harrastajat juoksevat lähes 4000 metrin lukemiakin. Jos otetaan ihan satunnainen jääkärikomppania, niin kyllä sieltä löytyy viidestä kuuteen sälliä, jotka juoksevat yli 3000. Joukossa on toki myös niitä huonokuntoisia, Koski sanoo.

Lihakset kunnossa

Lihaskunnon osalta varusmiehet ovat hiukan paremmassa jamassa. Koski kertoo, ettei tilastoissa näy samanlaista heilahdusta kuin kestävyyskunnon kohdalla.

– Rapakuntoisia ja kiitettävässä kunnossa olevia on suunnilleen yhtä paljon kuin esimerkiksi viisitoista vuotta sitten, liikuntapäällikkö tietää.

Rapakuntoisilla Koski tarkoittaa niitä, joiden tulokset esimerkiksi etunojapunnerruksessa jäävät noin 28 suoritukseen minuutissa. Puolustusvoimien lihaskuntotestissä lasketaan lihaskuntoindeksi etunojapunnerruksen, istumaannousun ja vauhdittoman pituushypyn tulosten perusteella.

– Minuutti on tietysti pitkä aika punnertaa ja usein puhti loppuu siinä puolen minuutin kohdalla. Etunojapunnerrus on kuitenkin yksi yleiskunnon parhaita mittareita. Alin huonon suorituksen raja liikkuu 25 punnerruksen kohdalla.

Jos etunojapunnerruksia tekee 30-vuotias mies, hyvänä tuloksena voidaan pitää yli 26 punnerrusta. Naisilla vastaava luku on 20.

40-vuoden iässä hyvään tulokseen vaaditaan 22 punnerrusta miehiltä ja 18 naisilta.

Elintavat syynä kuntoon

Varusmiespalvelus on rapakuntoisellekin toivoa täynnä. Majuri Koski muistuttaa, että varusmiespalveluksen aikana kunto kohoaa tutkitusti.

– Erityisesti heikompikuntoisten kunto kohoaa palveluksen aikana jos he vain pysyvät terveinä ja palveluksessa mukana. Cooperin testissä tulokseen tulee ronskisti sanottuna noin 150 metriä lisää.

Kovakuntoisten kohdalla ei niin suuriin parannuksiin päästä. Koski toteaa, että joillakin kunto voi jopa heiketä.

Kansainvälisissä vertailuissa suomalaisella nuorisolla ei kuitenkaan ole mitään hävettävää: täällä ei olla mitenkään erityisen huonossa kunnossa.

– Kyllähän nuorten kunnon heikkeneminen on hyvin kansainvälinen ilmiö. Siinä mielessä emme ole millään lailla huolestuttavalla käyrällä, vaan ihan muiden joukossa.

– Emme ole sen veltompaa kansaa kuin joku toinenkaan. Kyllä ne tietokoneet on keksitty jo muuallakin ja sielläkin tuijotetaan telkkaria.

Minkälaisessa kunnossa olet itse? Kerro kommenttikentässä.

Ota kantaa

Paljonko juokset Cooperin testissä?

Alle 2000 metriä 13% 2000-2200 metriä 10% 2200-2400 metriä 12% 2400-2600 metriä 17% 2600-2800 metriä 16% 2800-3000 metriä 14% Yli 3000 metriä 17%
Ääniä yhteensä 19978

Reserviläisten kuntovaatimukset

Puolustusvoimien kuntotestissä reserviläisiltä vaaditaan parempaa kuntoa kuin reserviin kuulumattomilta. Katso alta, millaisilla vähimmäistuloksilla saa testistä hyvän arvosanan.

30-vuotias mies

Cooper 2500 metriä

Vauhditon pituushyppy 1,9 metriä

32 istumaannousua

26 etunojapunnerrusta

30-vuotias nainen

Cooper 2200 metriä

Vauhditon pituushyppy 1,4 metriä

26 istumaannousua

20 etunojapunnerrusta

40-vuotias mies

Cooper 2300 metriä

Vauhditon pituushyppy 1,7 metriä

28 istumaannousua

22 etunojapunnerrusta

40-vuotias nainen

Cooper 2000 metriä

Vauhditon pituushyppy 1,2 metriä

22 istumaannousua

18 etunojapunnerrusta

50-vuotias mies

Cooper 2100 metriä

Vauhditon pituushyppy 1,5 metriä

24 istumaannousua

18 etunojapunnerrusta

50-vuotias nainen

Cooper 1800 metriä

Vauhditon pituus 1 metri

18 istumaannousua

12 etunojapunnerrusta

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Virolahdella käynnissä suuri poliisioperaatio – kaksi vakavasta väkivaltarikoksesta epäiltyä karkuteillä

    2. 2

      Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

    3. 3

      Kuvat: Poliisi nosti valmiutta Oulussa – kävelykaduille ilmestyi raskasta kalustoa

    4. 4

      Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

    5. 5

      IS SEURAA: Turussa meneillään mielenilmaus solidaarisuuden puolesta

    6. 6

      Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

    7. 7

      Anssi Kela joutui rajun somehyökkäyksen kohteeksi – poisti päivityksensä Turun tapahtumista: ”Olen saanut kuulla olevani osasyyllinen”

    8. 8

      Ilmatieteen laitos varoittaa rajuilmasta: ”Sateita, ukkosta ja voimakkaita tuulia”

    9. 9

      Sipilä ja Risikko toivovat tiedustelulainsäädäntöä nopeasti voimaan – "Suomi on muiden maiden tietojen varassa"

    10. 10

      Eturivin terrorismitutkija Turun sarjapuukotuksesta: Kenelläkään ei ole varaa sanoa, että isku olisi tullut yllätyksenä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    2. 2

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    3. 3

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    4. 4

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    5. 5

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    6. 6

      Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

    7. 7

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    8. 8

      Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

    9. 9

      Turkulainen Petsi näki puukkomiehen lyyhistyvän katuun – ammuttu epäilty vain hymyili ja tuijotti eteensä tyhjin silmin

    10. 10

      Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    7. 7

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    8. 8

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    9. 9

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    10. 10

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Virolahdella käynnissä suuri poliisioperaatio – kaksi vakavasta väkivaltarikoksesta epäiltyä karkuteillä

    2. 2

      Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

    3. 3

      Kuvat: Poliisi nosti valmiutta Oulussa – kävelykaduille ilmestyi raskasta kalustoa

    4. 4

      Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

    5. 5

      IS SEURAA: Turussa meneillään mielenilmaus solidaarisuuden puolesta

    6. Näytä lisää