Jyrki, Jyri, Jori

Kotimaa

Valikko

Minusta on tullut konservatiivi

Kun katson seinäpeiliin, näen miten tukkani harmaantuu ja nautin siitä.
Aineenvaihduntani on rauhoittunut, alan näyttää hopeaketulta ja olen oppinut, että keski-ikäisyydestä on monellakin markkinoilla kosolti hyötyä, jopa seksi- ja työmarkkinoilla.

Kun katson sisäiseen peiliini huomaan miten myös arvomaailmani ja tunne-elämäni rauhoittuvat ja hidastuvat. Nautin siitäkin ja olen tyytyväinen, että kaaos päässäni hiljenee vähäsen ja että pahimmat palikat loksahtavat paikoilleen. Siitäkin on paljon hyötyä.

Enää minun ei ole pakko maistaa, haistaa ja koskettaa kaikkea, tutustua kaikkeen uuteen, vieraaseen ja vaaralliseen, keskustella kaikesta kaikkien kanssa ja olla kaikesta jotain mieltä. Tarpeeni rakentaa barrikadeja, taistella koettua vääryyttä vastaan, uudistaa missionaarina maailma ja kokea räjähtäviä elämäntilanteita on vähentynyt tuntuvasti.

Ihanaa.

Turkistarhaus, ydinvoima, sosiaalinen media, mustasukkaisuus, pakolaiskriisi, ilmastomuutos, Yhdysvaltain presidenttivaalit, naapurin tupaantuliaiset? Toimivat kaikki loistavasti myös ilman minun osallistumistani. Arabian kevät? Ei kiitos, Suomen kevät kiinnostaa jostain syystä paljon enemmän.

Jos voittaisin lomamatkan Dubaihin, Venäjälle tai Kreikkaan, jättäisin mitä luultavimmin lähtemättä. Ymmärtänette miksi.

Hullu rakkaus, Viagra, sukupuolenvaihdos? Nuorena olisin heti kokeillut kaikkea kahdesti, mutta nyt ei edes homoavioliitto houkuttele, sillä kahden heterosellaisen jälkeen koko instituutio on alkanut vaikuttaa jokseenkin naurettavalta.

Latinan kielen verbi conservare tarkoittaa säilyttää, säilöä, arvostaa, suojella, pitää kiinni jostain. Mitä vanhemmaksi ihminen tulee, sitä enemmän hän kantaa mukanansa elettyä elämäänsä ja sitä enemmän säilyttämisen arvoista hänellä on. Kun on enemmän menneisyyttä kuin tulevaisuutta, lienee luonnollista että katse alkaa kääntyä taaksepäin.

Winston Churchillin usein väitetään sanoneen ’jos ihminen ei nuorena ole radikaali, hänellä ei ole sydäntä, jos ihminen ei ole vanhana konservatiivi, hänellä ei ole aivoja’.

Kuulostaa hyvältä ja ikäluokkani siteeraa sitä mielellään – paitsi että Churchill ei ikinä sanonut sitä eikä mitään sinnepäinkään, koko aforismi on valhe ja legenda.

Jos voittaisin lomamatkan Dubaihin, Venäjälle tai Kreikkaan, jättäisin mitä luultavimmin lähtemättä.

Mitä jos ei olekaan luonnollista jähmettyä? Jos tässä maailmassa jotain voi varmuudella ennustaa, se on sitä että ennen pitkää kaikki muuttuu. Siinä mielessä olla konservatiivinen on varmaankin herttaisen tyhmä asenne, vetäytymistaistelu, jota ei voi voittaa.

Onko meillä oikeasti iän tuoma oikeus nojata taaksepäin ja olla tyytyväisiä siihen, että maailmamme pysyy pystyssä ilman suuria katastrofeja?

Fyysisen vetreyden ylläpitämiseksi konservatiivinen ikäluokkani kuntoilee vimmatusti, juoksee, hiihtää, tanssii ja ui. Millaisia harjoituksia pitäisi tehdä ylläpitääkseen uteliaisuutta, epävarmuuden sietokykyä ja taitoa vauhkoontua?

Enpä olisi nuorena uskonut, että minusta tulee jonain päivänä tällainen. Minusta on tullut konservatiivi.
  • Kommentti

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pohjois-Korea uhkaa: ”Olemme valmiita upottamaan USA:n lentotukialuksen yhdellä iskulla”

    2. 2

      Näin Poika ja ilves -tähti Konsta Hietanen on muuttunut – ura laulajana ja kiireinen perhearki 4 lapsen isänä

    3. 3

      Nuori nainen päätti hurmata ihastuksensa: teki vaikuttavan esitelmän itsestään – mieheltä uskomattoman tyly vastaus

    4. 4

      Eevi Teittinen avoimena rankasta erostaan – suunnitteli häitä parisuhteen päättyessä: ”Tosi kova paikka”

    5. 5

      Auto nökötti Suomen suurimmassa liikenneympyrässä – ovet lukossa ja matkustajat huumepäissään

    6. 6

      Matkustajalaiva karkasi hallinnasta Kanarialla – raju törmäys satamalaituriin tallentui videolle

    7. 7

      Vau, mitkä kurvit! Demi Lovato todistaa, että kokouimapuku voi olla bikinejä seksikkäämpi

    8. 8

      Kolari vei 2-vuotiaan hengen Lammilla – palomestari IS:lle: Alueella oli varoitus huonosta ajokelistä

    9. 9

      Madonluvut suomalaisten suunterveydestä: ”Niin paljon märkiviä hampaita, ettei niitä voi paikallispuudutuksessa hoitaa”

    10. 10

      Pikkuleijonat taistelee jälleen MM-kullasta – toistuuko historia Yhdysvaltoja vastaan?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Antti, 39, voitti historian toiseksi suurimman Haluatko miljonääriksi? -potin – ”Olin varma, että pääsen 5-numeroiseen summaan”

    2. 2

      Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

    3. 3

      Kuusi sairaalaan rytinästä Nelostiellä – erikoinen tapahtumasarja aiheutti kolarisuman

    4. 4

      Onnen päivät -näyttelijä kuoli 56-vuotiaana – aikoinaan tv:n suurimpiin tähtiin lukeutunut Erin Moran eli rankan elämän

    5. 5

      Kaksivuotias poika kuoli Lammin kolarissa

    6. 6

      Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? 25-vuotias kaunotar villitsee somessa: ”En ole aivan tavallinen lentäjä”

    7. 7

      15 kiloa pudottanut Mira Kasslin, 39, paljasti uskomattoman treeninsä – pystyisitkö sinä tähän kuuden tunnin rääkkiin?

    8. 8

      Poliisi: Mopoilukulttuuri karkaa käsistä Nivalassa – ”On vain ajan kysymys, milloin tapahtuu isompi vahinko”

    9. 9

      Fuengirola-lehti: Poliisi keskeytti Antero Mertarannan keikan Espanjassa – kahdesti

    10. 10

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Sanna osti lähes uuden asunnon – kahden vuoden jälkeen se osoittautui karmeaksi virheeksi

    4. 4

      Bottas päätyi paalupaikalta palkintopallille, Vettel voittoon – IS seurasi Bahrainin F1-kisaa

    5. 5

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    6. 6

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    7. 7

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    8. 8

      Ulla Appelsinin kommentti: Tragedia, josta arkkipiispa ei twiitannut

    9. 9

      Noloimmat tilanteet seksin aikana – onko itsellesi käynyt näin?

    10. 10

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pohjois-Korea uhkaa: ”Olemme valmiita upottamaan USA:n lentotukialuksen yhdellä iskulla”

    2. 2

      Näin Poika ja ilves -tähti Konsta Hietanen on muuttunut – ura laulajana ja kiireinen perhearki 4 lapsen isänä

    3. 3

      Nuori nainen päätti hurmata ihastuksensa: teki vaikuttavan esitelmän itsestään – mieheltä uskomattoman tyly vastaus

    4. 4

      Eevi Teittinen avoimena rankasta erostaan – suunnitteli häitä parisuhteen päättyessä: ”Tosi kova paikka”

    5. 5

      Auto nökötti Suomen suurimmassa liikenneympyrässä – ovet lukossa ja matkustajat huumepäissään

    6. Näytä lisää