Mauri

Kotimaa

Korkeasaaren hoitajat kujeilivat nuoskakelillä – 800-kiloinen jätti nujersi lumiteoksen

Julkaistu:

Lauha lumikeli toi Korkeasaaren asukkaille uusia virikkeitä. Uhanalainen visentti näytti mitä mieltä se on hoitajien tekemistä lumiteoksista.
Korkeasaaren eläintenhoitajat päättivät järjestää eläimille tiistaina nuoskasäiden kunniaksi vuodenaikaan sopivia virikkeitä. Hoitajat kävivät rakentamassa eläinaitauksiin porkkanoilla höystettyjä lumiukkoja ja -akkoja.

– Eläimille pitää aina keksiä uusia virikkeitä ja nyt sattui sopiva sää lumiukkojen tekoon, kertoo Korkeasaaren tiedottaja Mari Lehmonen.

Ainakin visenttien, eli euroopanbiisonien, aitauksessa lumiteokset herättivät mielenkiintoa, kun urosvisentti kävi pistämässä teokset matalaksi.

– Sonnin tehtävä on pitää laumasta huolta, joten se meni tarkistamaan, mitä hänen reviirillään oikein tapahtuu, kertoo Lehmonen.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Aitauksessa on sonnin lisäksi kolme naarasta.

– Porkkanat kyllä maistuivat myöskin. Pantuaan lumiukot matalaksi, sonni kävi vielä voimain tunnossaan kolistelemassa aitauksessa olevaa oksakasaa, kertoo Lehmonen.

Takaisin luontoon

Visentti on läheistä sukua amerikanbiisonille. Aikuiset urosvisentit voivat kasvaa yli kaksi metriä korkeiksi, kolme metriä pitkiksi ja yli tuhatkiloiseksi. Noin 800 kiloa painava visenttiuros on Korkeasaaren eläintarhan painavin eläin.

Kasvissyöjänä visentti saattaa syödä päivän aikana yli 30 kiloa ruohokasveja ja puiden lehtiä. Sekä uroksille että naaraille kasvaa pienet sarvet päähän.

Euroopan lehtimetsissä kerran yleinen visentti metsästettiin sukupuuton partaalle, kun viimeinen villivisentti metsästettiin Puolassa vuonna 1921. Eläintarhapopulaatiot pelastivat lajin katoamisen maapallolta. Visenttejä lisäännytettiin ja niitä on päästetty takaisin luontoon 50-luvulta lähtien. Kaikki nykyiset visentit periytyvät noin viidestäkymmenestä eläintarhassa eläneestä yksilöstä.

Luonnossa eläviä visenttejä on nyt noin pari tuhatta ja niitä löytyy useista Euroopan maista, kuten Puolasta, Romaniasta, Venäjältä, Slovakiasta ja Valko-Venäjältä. Laji on edelleen uhanalaisluokituksen mukaan ”vaarantunut”.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Hyvinkään ABC on ilmiliekeissä

  2. 2

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  3. 3

    Napakymppi palasi ruutuun: Kiivas some-keskustelu räjähti – Jaana Pelkosen kuittaus huvittaa

  4. 4

    Jaakko aloitti aktiivisen työn välttelyn yli 15 vuotta sitten: ”En ole katunut hetkeäkään”

  5. 5

    Suuri vaarallisen aineen onnettomuus Kouvolassa – vetyperoksidia vuoti maahan

  6. 6

    Suomalaista alkuperää oleva terapiakoira koki karmean kohtalon Kanadassa

  7. 7

    5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

  8. 8

    Ahvenanmaan edustaja vastusti suomen kielen aseman vahvistamista Pohjoismaiden neuvostossa – kollegat tyrmistyivät

  9. 9

    Salaperäinen vinkki sai Nesteen varpailleen – kuka kuvasi säiliöautoja Kaakkois-Suomessa ja miksi?

  10. 10

    Uuden Tomb Raider -elokuvan juliste aiheutti skandaalin – kaunottaren vartalolle nauretaan: Huomaatko miksi?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Arkeologit avasivat keskiaikaisen haudan syrjäisellä saarella Englannissa – sisältö oli kaukana ihmisestä

  2. 2

    Mopopoikien hurjastelulle järkyttävä loppu – kaksi teiniä lensi ilmassa maahan, toiselle vakava aivovamma

  3. 3

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  4. 4

    Playboy-mallin luomurinnat tuottavat hänelle suunnatonta tuskaa – avautui kivuistaan tv-ruudussa: Lääkäriltä simppeli neuvo

  5. 5

    Salaperäinen vinkki sai Nesteen varpailleen – kuka kuvasi säiliöautoja Kaakkois-Suomessa ja miksi?

  6. 6

    5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

  7. 7

    Kemiläisen omakotitalon myynti-ilmoitus leviää internetissä – välittäjä: ”Kyllä siitä laittamalla talon saa”

  8. 8

    Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

  9. 9

    HS: Vuokralainen kaatoi pastakattilan vedet keittiön lattialle – taloyhtiö vaatii oikeudessa 30 000 euroa

  10. 10

    ”Rakasteluun kelpasi vaikka vaja” – Kalle Päätalon elämään kuuluivat värikäs seksielämä, salasuhteet ja 17-vuotias rakastajatar

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

  4. 4

    Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

  5. 5

    Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

  6. 6

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  7. 7

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  8. 8

    Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

  9. 9

    Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

  10. 10

    Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Hyvinkään ABC on ilmiliekeissä

  2. 2

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  3. 3

    Napakymppi palasi ruutuun: Kiivas some-keskustelu räjähti – Jaana Pelkosen kuittaus huvittaa

  4. 4

    Jaakko aloitti aktiivisen työn välttelyn yli 15 vuotta sitten: ”En ole katunut hetkeäkään”

  5. 5

    Suuri vaarallisen aineen onnettomuus Kouvolassa – vetyperoksidia vuoti maahan

  6. Näytä lisää