Signe, Varma

Kotimaa

Kuvat julki: Nämä kaksi suomalaista ovat Euroopan etsityimpien listalla

Julkaistu: , Päivitetty:

Europol on avannut uuden verkkosivun, jolla esitellään poliisin etsityimpiä etsintäkuulutettuja ihmisiä Euroopassa.
Listalle päätyneet ihmiset ovat joko tehneet rikoksen tai sitten heitä epäillään vakavasta rikoksesta.

Suomesta listalla on kaksi henkilöä: 1986 syntynyt Marina Cecilia Kettunen, jotka epäillään törkeästä petoksesta. Ylikomisario Hannu Kautto KRP:stä kertoo IS:lle, että Kettusen epäillään erehdyttäneen yksityishenkilöltä maaliskuun 2004 ja heinäkuun 2005 välisenä aikana ison summan rahaa.

– Summa on yksityishenkilöltä viedyksi summaksi merkittävä, mutta emme lähde kertomaan siitä tarkemmin.

Kettusen on onnistunut vältellä Suomen viranomaisia pitkään, joten siksi häntä etsitään nyt ulkomailta kansainvälisellä etsintäkuulutuksella.

Kettunen on 155-senttinen, hänellä on vaaleat hiukset ja siniset silmät.

Toinen listalle nostettu suomalainen on 1965 syntynyt Dimitri Allan Lindeman. Hänet on tuomittu vuonna 2012 ehdottomaan kahden vuoden vankeuteen törkeästä pahoinpitelystä. KRP:n Kauton mukaan Lindeman oli aiheuttanut teräaseella vammoja uhrilleen.

Most Wanted –verkkosivulla pyritään ensimmäistä kertaa esittelemään koko Euroopan etsityimmät henkilöt yhdessä paikassa. Etsityimmistä voi jättää vinkkejä sivuilla halutessaan nimettömänä.

Juttua päivitetty klo 14:19: KRP:n Hannu Kauton kommentit lisätty. Kautto tarkensi ja oikoi Most Wanted -sivustolla lukeneita tietoja, joiden perusteella Lindemanin kerrottiin saaneen tuomion murhasta, vaikka hänet on tuomittu törkeästä pahoinpitelystä. Myös Marina Cecilia Kettuseen kohdistuva rikosepäily tarkennettu petoksesta törkeäksi petokseksi.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Norjalaisjuristilta raju syytös Suomen osuudesta Johaugin tuomioon – suomalaisasiantuntija: ”Tekisi mieli sanoa hänelle...”

  2. 2

    Mariah Carey, 47, viehkeänä topless-otoksessa – jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta: Keikkakuvat kertovat totuuden

  3. 3

    Ensin suomalais­sotilas teloitti vangitun naisradistin, sitten eversti antoi tyrmistystä herättäneen käskyn – uutuuskirja kertoo rajusta tapauksesta jatkosodassa

  4. 4

    Supersankari, eläinmeedio, meikkaava kirkkoherra ja pornotähti − uutuussarja esittelee 30 suomalaisen täysin poikkeukselliset elämäntavat

  5. 5

    Anneli Auer vaatii lähes 2,5 miljoonaa euroa koppikorvausta – saanut jo yli puoli miljoonaa

  6. 6

    Annoitko lapselle vahingossa trendinimen? HS: Nämä nimet ovat nyt nousussa

  7. 7

    Kymmenet nuoret melskaavat keskiaikaisen kirkon pihalla – poliisi lähetti tiukan viestin

  8. 8

    Lauri Ylönen myy Sipoon-kotiaan lähes 4 miljoonalla eurolla – katso kuvat 330 neliön luksuslukaalista

  9. 9

    Tauolle jäävä Robin suuntaa asepalveluksen pariin – ”Sinne pitää mennä, ja sinne mennään”

  10. 10

    Turun joukkopuukotuksessa uusia kiinniottoja -pääepäiltyä kuulusteltiin tänään

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

  2. 2

    Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

  3. 3

    Puhelimen kuvagalleriasta löytyi K18-materiaalia – alppikaunotar Lindsey Vonnin ja Tiger Woodsin otokset leviävät vauhdilla

  4. 4

    Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

  5. 5

    Ikävä totuus ”lämpimänä kotina” myydystä unelmien talosta paljastui ostajalle talvella – välittäjällä oli erikoinen selitys

  6. 6

    Minttu Räikkönen hurmasi Helsingin ydinkeskustassa – viimeisen päälle tyylikäs look!

  7. 7

    Trumpin ministerin kaunis näyttelijävaimo nostatti someraivon – julkaisi pröystäileviä kuvia miehensä työmatkalta

  8. 8

    Toimittaja Kim Wallin verta löytyi sukellusveneen sisältä – silvotussa ruumiissa metallia

  9. 9

    Tanskan poliisi: Juutinraumasta löytynyt silvottu ruumis on kadonnut ruotsalaistoimittaja Kim Wall

  10. 10

    Räikköset aiheuttivat megayllätyksen Helsingissä! Pikku-Robin, 2, varasti huomion lavalla – myös Minttu mukana

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  4. 4

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  5. 5

    Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  6. 6

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  7. 7

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  8. 8

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  9. 9

    4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

  10. 10

    Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Norjalaisjuristilta raju syytös Suomen osuudesta Johaugin tuomioon – suomalaisasiantuntija: ”Tekisi mieli sanoa hänelle...”

  2. 2

    Mariah Carey, 47, viehkeänä topless-otoksessa – jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta: Keikkakuvat kertovat totuuden

  3. 3

    Ensin suomalais­sotilas teloitti vangitun naisradistin, sitten eversti antoi tyrmistystä herättäneen käskyn – uutuuskirja kertoo rajusta tapauksesta jatkosodassa

  4. 4

    Supersankari, eläinmeedio, meikkaava kirkkoherra ja pornotähti − uutuussarja esittelee 30 suomalaisen täysin poikkeukselliset elämäntavat

  5. 5

    Anneli Auer vaatii lähes 2,5 miljoonaa euroa koppikorvausta – saanut jo yli puoli miljoonaa

  6. Näytä lisää