Elviira, Elvi

Kotimaa

Valikko

Kommentti: Venäjän rajatoiminta muuttui – mikä on Vladimir Putinin rooli?

Julkaistu:

Venäjä
Suomella on Venäjälle paljon kysymyksiä Lapin rajanylityspaikoilla havaitusta uudesta ilmiöstä, mutta toistaiseksi ei juuri vastauksia, kirjoittaa Ilta-Sanomien politiikan toimittaja Hanna Vesala.
Miksi Venäjä ryhtyi yhtäkkiä päästämään Lapin rajanylityspaikoilta Suomeen väkeä ilman Schengen-viisumia? Kysymys on tapetilla tänään, kun sisäministeri Petteri Orpo kertoo aamulla medialle tapaamisestaan venäläiskollegansa Vladimir Kolokoltsevin kanssa.

Ministerit tapasivat toisensa tiistaina ensimmäistä kertaa. Kolokoltsevin Suomen-vierailun asialistalle oli merkitty muiden muassa Suomen ja Venäjän yhteistyö maahanmuuttoasioissa. Eikä se ainakaan Lapin rajanylityspisteillä ole viime päivinä mennyt oikeaan suuntaan.

Kuumaksi perunaksi on noussut Lapin rajanylityspaikoilla havaittu uusi ilmiö. Lapin rajavartiolaitoksen rajatoimiston päällikkö Hannu Markkula kertoi Ilta-Sanomissa maanantaina, että rajalla on tavattu Venäjältä Suomeen saapuvia turvapaikanhakijoita, joilla ei ole ollut viisumia Schengen-alueelle. Venäjä on silti päästänyt heidät jatkamaan matkaansa.

– Heidän viestinsä on ollut, etteivät he tällaista tilannetta halua, mutta eivät voi estää heitä, Markkula sanoi.

Mitä peliä Venäjä pelaa?

Mutta mikä Venäjän toiminnassa on muuttunut? Suomen entinen Moskovan-suurlähettiläs René Nyberg nosti maanantain A-studiossa esiin sisäministerien tapaamiseen ja turvapaikanhakijoihin liittyvän kiinnostavan tosiasian.

Orpoa vastapäätä neuvotteluissa ei istu sisäministeri, joka olisi suomalaiskollegansa tapaan vastuussa raja-asioista. Venäjällä rajavalvonnasta vastaava viranomainen on nimeltään korskeasti Venäjän federaation turvallisuuspalvelun rajapalvelu. Se toimii siis suoraan turvallisuuspalvelu FSB:n alaisuudessa. Niin se teki jo KGB:n aikoina.

FSB:n johtajalla on puolestaan vain yksi esimies: Vladimir Putin.

Onko Venäjän muuttuneella rajatoiminnalla siis Putinin hyväksyntä ja pelaako Kreml turvapaikanhakijoilla jonkinlaista poliittista peliä? Löytyykö syy siinä tapauksessa Venäjän heikkenevästä taloustilanteesta tai viileistä väleistä EU:hu­n? Yrittääkö Venäjä ujuttaa länteen sinne Keski-Aasiasta ja Kaukasiasta vuosikymmenien aikana kerääntyneitä siirtotyöläisiä, joille ei enää riitä työtä?

Nyberg oli haastattelussa tarkka siitä, ettei hän lähtenyt spekuloimaan asioilla, joiden todenperäisyyttä ei voi tietää, eikä siksi ottanut kysymyksiin suoraan kantaa.

Se on selvää, että Venäjän ja Suomen rajalla on havaittavissa uusi ilmiö. On täysin poikkeavaa, että Sallan ja Raja-Joosepin rajanylityspaikoilla venäläiset rajaviranomaiset eivät enää tarkasta, onko tulijoilla voimassa­oleva viisumi. Niin he ovat aiemmin tehneet vuosikausia ja rajavalvonta on sujunut hyvässä yhteisymmärryksessä. Välissä näyttää toimivan myös välikäsiä, jotka käärivät rahaa avustamalla Venäjällä jo pitkäänkin asuneita henkilöitä lähtemään turvapaikanhakijaksi Suomeen.

Jonkin jossain välissä komentoketjua on täytynyt muuttua Venäjän viranomaisten toiminnassa.

Missä?

Siihen odotetaan kuumeisesti vastausta Kolokoltsevin tavanneelta Orpolta. Vastausta tuskin saadaan. Kyse ei ole Kolokoltsevin virastosta.

Jotain Moskovassa on kuitenkin tekeillä. Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov hämmensi pakkaa eilen lisää vuotuisessa lehdistötilaisuudessaan ilmoittamalla, ettei Venäjä aio ottaa takaisin niitä 5 400 pakolaista, jotka se on päästänyt Norjaan. Niin sanotuista kolmansista maista lähteneet pakolaiset tulivat viime vuoden lopulla Norjaan Kirkkoniemen raja-aseman kautta. Norja on sittemmin sulkenut Kirkkoniemen raja-aseman. 13 ihmisen palautus Norjasta Venäjälle onnistui viikko sitten, mutta sitten tuli stoppi.

– Kyse on ihmisistä, jotka ovat tulleet Venäjälle töihin tai sukulaisiin. He eivät kertoneet, että heidän todellinen määränpäänsä on Norja, Lavrov sanoi.

Ja koska he ovat antaneet vääriä tietoja vierailunsa tarkoituksesta, ei Venäjä huoli heitä Lavrovin mukaan takaisin. Ei, vaikka maiden välillä on olemassa palautussopimus ja Norja katsoo Venäjän olevan heille turvallinen maa. Sopimukseen haetaan ulkoministerin mukaan nyt mahdollisia muutoksia.

Suomella uusi paikka

Suomella voi hyvinkin olla edessään samankaltainen ongelma Sallan ja Raja-Joosepin kautta maahan tulleiden osalta. Sisäministeri Orpo katsoi jo alkuviikosta tarpeelliseksi tiedottaa EU-kollegoilleen, että EU:n raja vuotaa Suomeenkin Venäjältä.

Suomella on paikka etsiä vastauksia ja ratkaisua rajaongelmaan uudestaan kasvotusten perjantaina, jolloin Juha Sipilä tapaa pääministerikollegansa Dmitri Medvedevin Pietarissa. Se paikka pitää käyttää taiten hyväksi ennen kuin Venäjä tekee mahdollisen uuden siirtonsa ja ongelma laajenee.
  • Kommentti
Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi yritti ampua kimppuun käyneen koiran – laukaukset päättyivät murhenäytelmään

  2. 2

    Harvinainen yhteiskuva: Vappu Pimiä poseeraa upeana miehensä rinnalla hääjuhlissa – ”Pussailuloma”

  3. 3

    Suomi ensin -johtohahmo raudoissa maijaan, yleisö hurrasi poliisille – näin mielenosoitusleirin purkaminen eteni Helsingissä

  4. 4

    Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

  5. 5

    Festarikansa jätti jälkeensä täystuhon – sikailukuvat Glastonburyn festivaaleilta kertovat kaiken: siivouskulut yli 800 000 euroa

  6. 6

    DN: Venäläishävittäjä pakotti ruotsalaiskoneen kääntymään – uusia tietoja kohtaamisesta Itämerellä

  7. 7

    Uskomaton video: ruotsalainen Axel lentää itse tekemällään kopterilla, jota kannattelee 76 moottoria

  8. 8

    Espoolainen Mia käveli aamulla bussipysäkille, kun huomion kiinnitti hautausmaalle kuuluva näky

  9. 9

    BB-talossa syttyi järkyttävä rähäkkä – turvamiehet ryntäsivät paikalle: Tapahtumaketjulle karu päätös

  10. 10

    Video liikuttavasta hetkestä julki: Sirpa Selänne pyyhki kyyneleitä, kun Teemu sai kuulla valinnastaan Hall of Fameen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

  2. 2

    Suomalaisnainen juoksi maratonin Pohjois-Koreassa – rajalla paljastuivat Auran, 26, ottamat kielletyt kuvat: ”Sellaisia ei saanut näkyä”

  3. 3

    Video: käsittämätön raekuuro pakotti autoilijat tien sivuun valtatiellä – ”En ole eläessäni nähnyt yhtä rankkaa”

  4. 4

    Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

  5. 5

    Espoolainen Mia käveli aamulla bussipysäkille, kun huomion kiinnitti hautausmaalle kuuluva näky

  6. 6

    Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

  7. 7

    Video: nyt tulee kunnon tulipunainen hellemassa kohti Suomea – kunnes se törmää ”helteidentorjunta­bunkkeriin”

  8. 8

    Sote repii taas hallitusta – Vanhaselta suorat sanat ministerille: ”Käsittämätön ehdotus”

  9. 9

    Siru, 47, työskenteli Prisman kassalla juhannusyön suorassa lähetyksessä – paljastaa nyt ikimuistoisimman ostohetken

  10. 10

    Gmailiin iso muutos: ”Teemme asiasta päivänselvän”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  2. 2

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  3. 3

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  4. 4

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  5. 5

    Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

  6. 6

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  7. 7

    Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

  8. 8

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  9. 9

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  10. 10

    23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi yritti ampua kimppuun käyneen koiran – laukaukset päättyivät murhenäytelmään

  2. 2

    Harvinainen yhteiskuva: Vappu Pimiä poseeraa upeana miehensä rinnalla hääjuhlissa – ”Pussailuloma”

  3. 3

    Suomi ensin -johtohahmo raudoissa maijaan, yleisö hurrasi poliisille – näin mielenosoitusleirin purkaminen eteni Helsingissä

  4. 4

    Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

  5. 5

    Festarikansa jätti jälkeensä täystuhon – sikailukuvat Glastonburyn festivaaleilta kertovat kaiken: siivouskulut yli 800 000 euroa

  6. Näytä lisää