Mauno, Maunu

Kotimaa

Rakkauden loppuminen sai miehen murjomaan naisen kesämökit – katso millaista tuhoa leka ja moottorisaha saivat aikaan

Julkaistu:

Avoparin teitten eroaminen ja rakkauden päättyminen käynnisti keski-ikäisessä miehessä tuhoamisvimman, jonka seurauksena hän murjoi entisen avovaimonsa omistamat kaksi kesäasuntoa.
Toinen asunnoista sijaitsee Hämeessä ja toinen Uudellamaalla.

Lähes 100 000 euroon nousevat tuhot toivat miehelle viime maaliskuisista mökkikäynneistä vuoden ja yhden kuukauden mittaisen ehdollisen vankeustuomion ja sen ohessa 35 tuntia yhdyskuntapalvelua.

Avovaimolle vakuutusyhtiö on maksanut arvokkaamman kesäpaikan tuhoista hieman yli 80 000 euroa. Toisen kesäpaikan rakennuksia ei ollut vakuutettu ja kulut menivät suoraan avovaimon kukkarosta.

Mies joutuu maksamaan oikeuden päätöksellä noin 90 000 euroa erilaisia korvauksia vakuutusyhtiölle ja entiselle avovaimolleen. Mies tuomittiin yhdestä törkeästä vahingonteosta, varkaudesta ja ampuma-aserikoksesta.

Toisen mökin osalta syyte törkeästä vahingonteosta hylättiin, koska oikeuden mielestä kyse ei ollut erittäin suuresta taloudellisesta vahingosta. Avovaimo ei vaatinut toisen mökin osalta rangaistusta ja esitti itsekin syytteen hylkäämistä.

Päijät-Hämeen käräjäoikeuden esitutkinta-aineiston kuvat kertovat millaista jälkeä syntyy kun raavas mies heiluttaa painavaa lekaa ja murskaa muuratun takan. Takan tuhoamisessa mies käytti apunaan myös piikkauskonetta, jonka jäljiltä jäi iso kasa tiiliä.

Lekaa mies käytti laajemminkin rakennusten sisätiloissa. Seiniin hän moukaroi lekalla syviä monttuja.

Moottorisaha pysyi myös hyvin miehen käsissä. Rakennusten seiniin, niin sisä- kuin ulkopuolellakin, terä upposi kuin veitsi kevytlevitteeseen. Seinien paikkauksesta ei selviä pienellä pintaremontilla ja muutama paneeli vaihtamalla.

Moottorisahan terä upposi myös ikkunoiden rakenteisiin ja kuistin kantaviin osiin, joita mies katkoi. Sahalla on katkaistu myös kantavia rakenteita sisätiloista.

Hormin, mökkien kalusteet, vesijohdot ja viemärit mies myös tuhosi. Saunan hormiin hän suihkutti uretaania, jolla hän täytti myös viemäreitä ja lattiakaivoja.

Tuhottuaan rakennukset mies jätti lähtiessään vielä hanat vuotamaan, mikä tiesi rakennusten alapohjien kastumista. Kun poliisit vierailivat asunnoilla maaliskuussa oli yhden rakennuksen lattialla parikymmentä senttiä vettä.

Jo esitukinnassa mies tunnusti tuhonneensa rakennukset, mutta kiisti syyllisyytensä törkeään vahingontekoon.

Hän antoi ymmärtää, että sen tuhosi, jonka oli rakentanutkin ja että kyse olisi ollut entisen elämänkumppanin kanssa puoliksi omistetuista rakennuksista.

Miehen mukaan asunnot oli myös hankittu yhdessä, mutta hän ei voinut ulosotossa olleiden velkojensa vuoksi omistaa niitä virallisesti.

Miehen kertoman mukaan hän ja avovaimo olivat kihloissa vuosikaudet ja asuivat samassa taloudessa.

Nainen osoitti oikeudessa lainhuutotodistuksin, että kiinteistöt olivat yksin hänen omaisuuttaan ja piti miehen kertomusta puppuna.

Mies kertoi tehneensä ja rahoittaneensa suurelta osin kaikki remontit itse. Hän ei saanut mitään palkkaa töistä ja remontoi rakennuksia kuin omiaan.

Nainen kertoi, että hänkin oli osallistunut remontteihin ja totesi esitutkinnassa, että jos mies osallistuikin työpanoksellaan, niin hän sai siitä vastikkeena ruoan, asunnon, moottoripyörän ja lomamatkat, jotka kaikki avovaimo oli kustantanut.

– Eiköhän siinä ole riittävästi korvauksia mahdollisista töistä, nainen kertoo esitutkinnassa.

Päijät-Hämeen käräjäoikeus antoi jutussa ratkaisun tiistaina.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi: Turun puukottajan henkilöllisyys melko varma – useita otettu kiinni

  2. 2

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  3. 3

    Eurojackpotista tuhdit voitot Suomeen – Tänne meni päävoitto 47 miljoonaa euroa

  4. 4

    Turussa loukkaantunut tukholmalainen Hassan Expressenille: Yritin auttaa kuolevaa naista, kun puukottaja iski minua veitsellä

  5. 5

    Tiedottaja: Toinen puukottajan uhreista oli lehtisiä jakanut Jehovan todistaja

  6. 6

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  7. 7

    Kuvakooste Turun rukoushetkestä: Presidentti Niinistö saapui Tuomiokirkkoon, sisäministeri Risikko pyyhki silmäkulmiaan

  8. 8

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  9. 9

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  10. 10

    Prinssi William ja Catherine rikkovat ikivanhaa kuninkaallista sääntöä – pienet perilliset mukana lennoilla: taustalla karmiva syy

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  4. 4

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  5. 5

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  6. 6

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  7. 7

    Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

  8. 8

    Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

  9. 9

    Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

  10. 10

    Turun puukottajan silmitön juoksu kesti 3 minuuttia – tätä reittiä epäilty hyökkääjä kulki

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  4. 4

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  5. 5

    25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

  6. 6

    Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

  7. 7

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  8. 8

    Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

  9. 9

    Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

  10. 10

    Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi: Turun puukottajan henkilöllisyys melko varma – useita otettu kiinni

  2. 2

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  3. 3

    Eurojackpotista tuhdit voitot Suomeen – Tänne meni päävoitto 47 miljoonaa euroa

  4. 4

    Turussa loukkaantunut tukholmalainen Hassan Expressenille: Yritin auttaa kuolevaa naista, kun puukottaja iski minua veitsellä

  5. 5

    Tiedottaja: Toinen puukottajan uhreista oli lehtisiä jakanut Jehovan todistaja

  6. Näytä lisää