Armas

Kotimaa

Valikko

Soini Dublinin asetuksen perumisväitteestä: ”Hallitus ei toimi spekulaatioiden pohjalta”

Ulkoministeri Timo Soini ei halua lähteä spekuloimaan Dublinin sopimuksen mahdollisella purkamisella.
Ulkoministeri Timo Soini suitsii tänään julkisuuteen tulleita tietoja siitä, että Euroopan unioni valmistelisi sääntöuudistuksia, jotka voisivat toteutuessaan lisätä pohjoisempien EU-maiden, kuten Suomen, vastuuta turvapaikanhakijoiden anomuksista.

Financial Times uutisoi tänään EU-komission suunnittelevan niin sanotun Dublinin asetuksen perumista. Asetuksen mukaan jäsenvaltio, johon turvapaikanhakija ensimmäisenä saapuu, vastaa myös turvapaikkahakemuksen käsittelystä.

– Tätä asetusta Suomi on tukenut, noudattanut ja edellyttänyt sen noudattamista. Se on Suomen linja. Ikävä kyllä monet EU-maat eivät ole sitä noudattaneet. Oikeusvaltioperiaatteen mukaisesti lakeja pitää noudattaa, Timo Soini kirjoittaa plokissaan ja jatkaa:

– On olemassa vain lehden uutinen, eikä asetuksen mahdollisesti korvaavasta sisällöstä ole mitään tietoa. Hallitus ei toimi spekulaatioiden pohjalta, eikä ole keskustellut asiasta. Olennaisinta on, että EU: n ulkorajavalvonta saadaan toimimaan.

Financial Times kertoi EU:n komission katsovan, että Dublin-asetus ei nykytilanteessa enää toimi. Lehden mukaan komissio katsoo sen olevan ”vanhentunut” ja ”epäreilu”.

Sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg ei ole yllättynyt komission suunnitelmasta tarkastella uudelleen Dublinin sopimusta. Uusia ratkaisuja EU:n pakolaiskriisin on yritetty hakea pitkin syksyä ja komissio on sanonut antavansa oman ehdotuksensa maaliskuussa.

– Joku ratkaisu ja järki tilanteeseen pitää löytyä, Nerg sanoo Ilta-Sanomille.

Nergin mukaan komission ehdotuksen sisällöllä on vielä kuitenkin ennen aikaista spekuloida.

– Dublinin sopimus on kokonaisuus ja sellaisena sitä pitää tarkastellakin. On aivan absurdia erottaa siitä yksi osa tällä tavalla.

Nerg kertoi aiemmin päivällä Helsingin Sanomille pyytäneensä tänä aamuna ministeriössä selvitystä siitä, mitä sitten tapahtuu, kun esitys tulee.

– Pöydällä on ollut koko ajan se, tuleeko siihen yhteinen sitoutuminen sisäisiin siirtoihin. Mutta me enne vielä tiedä, onko se se. Kaikki odottavat, mikä se tulee olemaan, Nerg sanoi Helsingin Sanomille.

EU:n pohjoisempia maita mahdollisen esityksen ei tulisi Nergin mukaan erityisesti rasittaa.

– Niin siinä ei saisi käydä. Jos ja kun jotakin uutta tehdään, sen pitäisi tuoda hallittavuutta koko Eurooppaan, hän sanoi HS:lle.

Dublinin asetuksesta on tullut vaikea kiistakapula EU-maille. Saksa muiden muassa syyttää Italiaa ja Kreikkaa siitä, että ne eivät ole hoitaneet jo 1,1 miljoonaan nousseen turvapaikanhakijamäärän rekisteröintejä.

Pakolaisongelmaa vaikeuttavat hakijoiden sääntelemätön liikkuminen EU-maasta toiseen ja päällekkäiset hakemukset. Uusien sääntöjen on arveltu lisäävän pohjoisempien maiden, kuten Britannian ja Pohjoismaiden vastaanottovelvoitteita, sillä säännöt vaikeuttaisivat turvapaikanhakijoiden lähettämistä takaisin naapurimaihin tai EU-maihin joihin ovat alunperin tulleet.

Lisäksi painetta on määritellä jäsenmaille kiinteät pakolaiskiintiöt, luoda turvapaikanhakijoille yleiset oikeudet kaikkialla EU:ssa sekä pelisäännöt, joilla kustannukset jaetaan jäsenmaiden kesken.

Financial Timesin mukaan komissio valmistelee parhaillaan uutta ehdotusta, jota on määrä esitellä aikaisintaan maaliskuussa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ferrarin entinen tallipomo vaatii Kimi Räikköstä ulos tallista – ”On aika päättää hänen seikkailunsa”

    2. 2

      Tee se itse -mies myi rakentamansa talon: uusilla omistajilla sokkeli petti ja rakennus kallistui – useita virheitä

    3. 3

      Siskon kotona odotti hirvittävin mahdollinen – Bulevardin perhesurman uhrin veli kertoo tapahtuneesta uudessa kirjassa

    4. 4

      Järeät turvatoimet sulkevat koko Helsingin ilmatilan – syynä Kiinan presidentin vierailu

    5. 5

      Ranuan jääkarhunpentu laskee autuaana liukumäkeä – emolla tekemistä pienen seikkailijan kaitsemisessa

    6. 6

      Alonsolta uhkaus McLaren-tallille – maailmanmestari on erittäin tyytymätön

    7. 7

      Raisa Räisäsen mysteeristä ja Pasi Aaltosen murhasta paljastui erikoinen yhteys – keskiössä tamperelainen pubi

    8. 8

      Radio Suomipopin Aamulypsy uudistuu: Näyttelijä Antti Luusuaniemi juontajaksi!

    9. 9

      Ruotsin ”Alko” lähetti Euroopan komissiolle kirjeen suomalaisten ankarista juomatavoista – vastustaa Suomen uutta alkoholilakia

    10. 10

      Janni Hussilta rankka avautuminen saamastaan arvostelusta eron jälkeen: ”Olen kuullut, kuinka olen lihonut”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    2. 2

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    3. 3

      Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

    4. 4

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    5. 5

      Liisa on saanut 560 e/kk ilmaista rahaa vuoden alusta saakka – näin perustulokokeilu vaikutti elämään

    6. 6

      Leo Komarov teki kiistanalaisen sopimuksen – ura Leijonissa vaakalaudalla

    7. 7

      Raisa Räisäsen mysteeristä ja Pasi Aaltosen murhasta paljastui erikoinen yhteys – keskiössä tamperelainen pubi

    8. 8

      HS: Kahvi uhkaa loppua maailmasta, tilanne dramaattisen vakava – myös Suomen Paulig on huolissaan

    9. 9

      Vastanäyttelijän ulkonäkö ei kelvannut Emmerdale-kaunottarelle: Uhkasi lähteä sarjasta – ”Ei tarpeeksi komea”

    10. 10

      Kova väite: Putouksen kulisseissa kiehui – tuottaja kiristi näyttelijöiden joukkopaolla: ”Hän vei mukanaan Hirviniemen, Niemisen, Kososen...”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    5. 5

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    8. 8

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    9. 9

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    10. 10

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ferrarin entinen tallipomo vaatii Kimi Räikköstä ulos tallista – ”On aika päättää hänen seikkailunsa”

    2. 2

      Tee se itse -mies myi rakentamansa talon: uusilla omistajilla sokkeli petti ja rakennus kallistui – useita virheitä

    3. 3

      Siskon kotona odotti hirvittävin mahdollinen – Bulevardin perhesurman uhrin veli kertoo tapahtuneesta uudessa kirjassa

    4. 4

      Järeät turvatoimet sulkevat koko Helsingin ilmatilan – syynä Kiinan presidentin vierailu

    5. 5

      Ranuan jääkarhunpentu laskee autuaana liukumäkeä – emolla tekemistä pienen seikkailijan kaitsemisessa

    6. Näytä lisää