Atso

Kotimaa

Soldiers of Odin ja pellepartio kohtasivat Tampereella: ”Poliisille tuli häiriötehtävä”

Julkaistu:

Kaksi katupartiota kohtasi Tampereen yössä. Poliisia tarvittiin paikalle.
Lauantai-illan ja sunnuntain vastaisena yönä ryhmä pelleasuihin pukeutuneita ihmisiä loikki ja lauloi Tampereen kaupungilla. Pellepartio käytti nimeä Loldiers of Odin.

Ryhmän tiedotteen mukaan sen tavoitteena on tehdä Tampereen kaduista entistä turvallisemmat ja hupaisammat kaikelle kansalle.

Muun muassa Youtubessa leviävässä videossa näkyy kohta, jossa Loldiers of Odin -partio kohtasi kadulla Soldiers of Odin -partion. Soldiers of Odin on kertonut olevansa maahanmuuttokriittinen ryhmä, joka haluaa luoda turvallisuutta kaduille. Sisä-Suomen poliisista vahvistetaan Ilta-Sanomille, että kohtaaminen sujui ilman väkivaltaa.

Poliisin näkemyksen mukaan pellepartio yritti kuitenkin provosoida Soldiers of Odinin ryhmää. Poliisipartio kävi rauhoittamassa tilannetta.

– Poliisille tuli häiriötehtävä. Poliisi kävi paikalla ja neuvoi käskyin ja kehotuksin, sekä teki rauhaa näiden kahden ryhmän välille.

Poliisi kävi paikalla ja neuvoi käskyin ja kehotuksin, sekä teki rauhaa näiden kahden ryhmän välille

– Tämä toinen ryhmä on jollain lailla pelleillyt ja hyppinyt Soldiers of Odinin ryhmän edessä ja yrittänyt jollain lailla provosoida, Sisä-Suomen poliisista kerrotaan Ilta-Sanomille.

Kiinniottoja ei tehty eikä rikosilmoituksia kirjattu.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Hyvästi Suomi! – Näin Putin jätti Savonlinnan, Niinistöä odotti karumpi kyyti

  2. 2

    Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

  3. 3

    Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

  4. 4

    Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

  5. 5

    Itä-Savo: Kansalainen viritti Putinille tylyn protestin mäntyjen väliin

  6. 6

    Niinistön ja Putinin tapaamisesta uutisoitiin maailmalla – Yksi asia nousi ylitse muiden

  7. 7

    Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

  8. 8

    Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

  9. 9

    Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

  10. 10

    Uskoisitko 62-vuotiaaksi? Ex-huippumalli Janice Dickinson keimailee luksusjahdin kannella seksikkäissä pikkubikineissä – häämatkaa lykättiin rintasyövän takia

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

  2. 2

    ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

  3. 3

    IS seurasi hetki hetkeltä – Putinin vierailu on ohi, lentokone nousi ilmaan Savonlinnasta

  4. 4

    Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

  5. 5

    Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

  6. 6

    Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

  7. 7

    Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

  8. 8

    Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

  9. 9

    Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

  10. 10

    Miss Suomen kuumat tunnelmat narubikineissä – paljastava peppukuva ihastuttaa: ”En saa silmiäni irti teistä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  3. 3

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  4. 4

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  5. 5

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  6. 6

    Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

  7. 7

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  8. 8

    Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

  9. 9

    ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

  10. 10

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Hyvästi Suomi! – Näin Putin jätti Savonlinnan, Niinistöä odotti karumpi kyyti

  2. 2

    Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

  3. 3

    Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

  4. 4

    Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

  5. 5

    Itä-Savo: Kansalainen viritti Putinille tylyn protestin mäntyjen väliin

  6. Näytä lisää