Aija, Aava

Kotimaa

Valikko

Kuka on vähiten rasisti?

Siis mä en ole natsi, mut pelkään, et mun vasen käsi on. Ei oo mun vika, se vain teki yhtäkkiä natsitervehdyksen.
Emmä edes tunne sitä kunnolla. Tossa se on ja näyttää nyt keskisormea pakolaisten vastaanottokeskukselle, mut mä en oo siitä vastuussa, koska mä en ole rasisti, kuka nyt rasisti olis, paitsi ehkä mun vasen käteni.

Miten samaan aikaan syleillä pakolaisvauvaa ja heittää se pakkaseen?

Meillä on meneillään kilpailu, jossa osanottajat yrittävät irtisanoutua rasismista samaan aikaan kuin flirttailevat sillä.

Suomen suurin loukkaantuja Timo Soini tuohtuu siitä, että Soinin mielikuvituksessa perussuomalaisia kutsutaan rasisteiksi. Koska perussuomalaisten joukossa esiintyy myös rasistisiksi tulkittavia mielipiteitä, Soinin perustelu perussuomalaisten ei-rasistisuudelle on se, että ”on täysin järjetöntä väittää, että puolue, joka on näin iso, olisi rasistinen”. Se on hieman sama kuin jossain olisi maa, jonka pääministeri toteaisi rasistisista katupartioista, että ”jos lapsia kuljetetaan kouluun tai harrastuksiin ja niin edespäin”.

Odinin soturit -järjestö on kertonut taistelevansa ”valkoisen Suomen puolesta”. Keskiviikon Facebook-päivityksessään soturit syyttivät suloisen epäsoturimaisesti mediaa vääristelystä ja ilmoittivat, että ei me olla rasistinen järjestö, me tarkoitettiin valkoisuudella lunta, lumi on ihanaa, siihen voi tehdä enkeleitä.

Suomen suurin loukkaantuja Timo Soini tuohtuu siitä, että Soinin mielikuvituksessa perussuomalaisia kutsutaan rasisteiksi.

Sitten ovat katupartiot, jotka eivät itse asiassa ole katupartioita, vaan aikamiespoikia, joita mm. perussuomalaisten Juho Eerola on kehottanut ”muina miehinä” kävelemään kaduilla, mikä ei tekisi niistä enää partioita, vaan kasan surullisia miehiä.

Suomessa ei ole rasisteja, on vain ongelmia, joita suomalaiset yrittävät ratkoa kävelemällä muina miehinä.

Yksi ongelmista on se, että koska täällä ei edes valkoisen Suomen puolesta taisteleva maalaissoturi kehtaa olla rasisti, me emme puhu pakolaiskriisin seurauksina tulevista ongelmista niin kuin niistä puhutaan keskustelevassa Euroopassa.

Eräs noista seurauksista on se, että kun nuoret miehet ovat eläneet vuosia sodan alla, jatkuvassa poikkeustilassa ja naisia alistavassa välitilakulttuurissa ja päätyneet yhtäkkiä talviseen pohjolaan, siitä syntyy joillekin heistä käyttäytymishäiriöitä, joista olisi voitava puhua avoimemmin.

Eivät he ole meidän liberalismimme hauraita peilikuvia, vaan ihmisiä, joilla on eri syistä harhaisille teille ajautunut käsitys mm. naisen asemasta ja koskemattomuudesta.

Eikä heitä pidä yleistää ryhmänsä edustajiksi tai yhden uskonnon seurauksiksi, mutta voisi ongelmaa silti käsitellä ilman pelkoa, että taas toi huutaa noita rasistisia ajatuksiaan, mä teen nyt jotain laiskaa, mutta humaania sosiaalisessa mediassa.

Kirjoittaja on kirjailija ja käsikirjoittaja.
  • Kommentti

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yle: Presidentti Tarja Halosen ex-kumppani Kari Pekkonen on kuollut

    2. 2

      Teinityttö tahtoi tehdä poikaystävänsä mustasukkaiseksi – onko tämä jo liian huomionhakuista?

    3. 3

      Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

    4. 4

      Ensi yönä siirrytään kesäaikaan – aiheuttaa ylimääräistä kiirettä ruotsinlaivoilla: ”Avomerellä voimme ajaa nopeammin”

    5. 5

      Puhelimen hukkuminen pelasti Riikan ja Tiian Las Vegasin ryöstötilanteelta: ”Nyt korkkarit jalasta ja juostaan!”

    6. 6

      Kommentti: Hjalliksen ja Sipilän sauna­diili ei kestä moraalista päivänvaloa – Harkimo aneli paikkaa Veikkauksessa jo vuosi sitten

    7. 7

      Kammottava taklaus järkyttää jalkapallomaailmaa – kuvat valioliigatähdestä rajua katsottavaa

    8. 8

      ”Soita nimismiehelle, että tulee hakemaan nuo raatonsa pois” – Näin Pihtiputaan poliisisurmat etenivät 48 vuotta sitten

    9. 9

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    10. 10

      Nurmijärveläinen Seppo, 72, kiskoi järvestä oudon mulkosilmäisen mörköhauen – ”Jotain erikoista tuli...”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    2. 2

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    3. 3

      Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

    4. 4

      Mikael Gabrielin Playboy-rakas saapui Jussi-gaalaan kurveja korostavassa glittermekossa – antava kaula-aukko ylsi napaan asti

    5. 5

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    6. 6

      Erikoinen ilmiö Haloo Helsingin keikalla Tallinnassa – suomalaiset innostuivat erosta Suomen ja Viron lainsäädännössä

    7. 7

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    8. 8

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    9. 9

      Nainen laittoi hulinaksi Prismassa – taltutettiin käsiraudoilla

    10. 10

      Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yle: Presidentti Tarja Halosen ex-kumppani Kari Pekkonen on kuollut

    2. 2

      Teinityttö tahtoi tehdä poikaystävänsä mustasukkaiseksi – onko tämä jo liian huomionhakuista?

    3. 3

      Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

    4. 4

      Ensi yönä siirrytään kesäaikaan – aiheuttaa ylimääräistä kiirettä ruotsinlaivoilla: ”Avomerellä voimme ajaa nopeammin”

    5. 5

      Puhelimen hukkuminen pelasti Riikan ja Tiian Las Vegasin ryöstötilanteelta: ”Nyt korkkarit jalasta ja juostaan!”

    6. Näytä lisää