Joni, Joonas, Jouni

Kotimaa

Valikko

Maahanmuuttovirasto: Suomalaisnaiset ovat etsineet seuraa vastaanottokeskusten liepeiltä

Diakonissalaitoksen työntekijä kertoi eilen, että suomalaisnaiset ovat yrittäneet ostaa Helsingissä seksiä alaikäisiltä turvapaikanhakijoilta 20 eurolla.
Naiset olivat Diakonissalaitoksen työntekijän mukaan yrittäneet ostaa alaikäisiltä turvapaikanhakijoilta seksiä 20 eurolla Helsingin rautatieasemalla. Diakonissalaitokselta kerrottiin, että tapaukseen liittyen on tehty lastensuojeluilmoitus.

Maahanmuuttovirastossa ei ole tiedottaja Kaisa Härkisaaren mukaan kuultu siitä, että alaikäisiltä turvapaikanhakijoilta olisi ostettu seksiä Suomessa.

– Jos näin on, on hyvä, että Diakonissalaitos on kertonut asiasta. Toivoisimme, että tapauksista ilmoitettaisiin poliisille. Kyseisessä tapauksessa puhutaan alaikäisistä. Kaikenlainen hyväksikäyttö on meidän mielestämme väärin, mutta seksin ostaminen alaikäisiltä on rikos, Härkisaari sanoo.

Helsingin poliisin viestintäjohtaja Juha Hakola kertoi, ettei poliisille ollut ainakaan perjantaiaamuun mennessä tehty rikosilmoitusta.

– Luimme tänään asiasta lehdestä. Ainakaan aamuun mennessä rikosilmoitusta ei oltu tehty.

Seuraa on etsitty vastaanottokeskuksista

Härkisaaren mukaan suomalaisnaiset ovat kuitenkin hakeneet seuraa vastaanottokeskuksen asukkaista aiemmin.

– Emme ole kuulleet, että seksiä olisi ostettu. Sellaista ilmiötä on kuitenkin joskus ollut, että vastaanottokeskuksen asukkaista haetaan seuraa, hän kertoo.

Seuraa turvapaikanhakijoista ovat hakeneet keski-ikäiset naiset, eikä ilmiö rajoitu pelkästään Helsinkiin.

– Se mitä minä olen kuullut, suomalaisnaiset ovat vastaanottokeskusten liepeillä hakeneet seuraa. En ole kuullut, että seurasta olisi maksettu, vaan se on ollut vapaaehtoista, Härkisaari kertoo.

– On vaikeaa sanoa, onko kysymyksessä laajempi ilmiö. Nämä tapaukset, mistä minä olen kuullut, ovat olleet muualla kuin Helsingissä. Enempää en pysty yksilöimään, hän jatkaa.
Näitä luetaan!
  1. 1

    25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

  2. 2

    Einin keikka keskeytyi äkillisesti Saariselällä – vietti yön vessan lattialla: ”Silloin mua vietiin... ”

  3. 3

    Arjen kuluttama yksinhuoltajaäiti Ronja, 41, purskahti itkuun katsottuaan peiliin tv-ohjelman muutoksen jälkeen – katso kuvat!

  4. 4

    Tunnistaisitko? David Beckham julkaisi rujon kuvan naamastaan – fanit kauhistuivat näystä: ”Mitä sinulle on tapahtunut?”

  5. 5

    Teemu Selänne harmissaan parhaan tutkaparinsa puolesta: ”Surullista, että hän on erittäin katkera jääkiekolle”

  6. 6

    Patrik Laine nousi ratkaisijaksi – Joel Armia taiteili huiman maalin

  7. 7

    Siepattu ruotsalainen YK-työntekijä löydettiin kuolleena

  8. 8

    Yön uutiset: Katso mitä tapahtui, kun nukuit

  9. 9

    Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

  10. 10

    Alastomuutta saunassa vaativille suomalaisille löytyi yllättävä sukulaiskansa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

  2. 2

    Raisa Räisäsen mysteeristä ja Pasi Aaltosen murhasta paljastui erikoinen yhteys – keskiössä tamperelainen pubi

  3. 3

    Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

  4. 4

    HS: Kahvi uhkaa loppua maailmasta, tilanne dramaattisen vakava – myös Suomen Paulig on huolissaan

  5. 5

    Osaatko ratkaista japanilaisinsinöörien ”helpon” matematiikkapähkinän? Alle 60 prosenttia vastasi oikein

  6. 6

    Janni Hussilta rankka avautuminen saamastaan arvostelusta eron jälkeen: ”Olen kuullut, kuinka olen lihonut”

  7. 7

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  8. 8

    Jopa kolmannes syövistä voitaisiin välttää – 15 ruokaa, jotka ehkäisevät syöpää

  9. 9

    Ferrarin entinen tallipomo vaatii Kimi Räikköstä ulos tallista – ”On aika päättää hänen seikkailunsa”

  10. 10

    Kirsi-Kaisa Sinisalo hakee eroa Eppu-kitaristi Pantse Syrjästä: ”Uusi elämä on nyt aluillaan”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

  2. 2

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  3. 3

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  4. 4

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  5. 5

    Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

  6. 6

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  7. 7

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  8. 8

    Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

  9. 9

    Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

  10. 10

    Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

  2. 2

    Einin keikka keskeytyi äkillisesti Saariselällä – vietti yön vessan lattialla: ”Silloin mua vietiin... ”

  3. 3

    Arjen kuluttama yksinhuoltajaäiti Ronja, 41, purskahti itkuun katsottuaan peiliin tv-ohjelman muutoksen jälkeen – katso kuvat!

  4. 4

    Tunnistaisitko? David Beckham julkaisi rujon kuvan naamastaan – fanit kauhistuivat näystä: ”Mitä sinulle on tapahtunut?”

  5. 5

    Teemu Selänne harmissaan parhaan tutkaparinsa puolesta: ”Surullista, että hän on erittäin katkera jääkiekolle”

  6. Näytä lisää