Kaapo, Gabriel

Kotimaa

Valikko

Tallinnassa ammeeseen hukkuneen suomalaismiljonäärin lapsuudenystävälle vankeustuomio

Virolainen oikeus tuomitsi 31-vuotiaan miehen, joka anasti 1,6 miljoonaa euroa hotellin ammeeseen hukkuneelta nuorelta suomalaismiljonääriltä.
Tallinnassa sijaitseva Harjun lääninoikeus julisti keskiviikkona tuomionsa jutussa, jossa 31-vuotiasta miestä syytettiin lapsuudenystävänsä, nuoren suomalaisen perintömiljonäärin rahojen anastamisesta.

Suomalainen 30-vuotias miljonääri kuoli Tallinnassa 30. lokakuuta 2014. Hän hukkui keskustan hotellin saunasviitin ammeeseen.

Neljä päivää kuoleman jälkeen miljonäärin tunnuksilla myytiin hänen omistamiaan pörssiosakkeita ja siirrettiin myyntirahoista 1,6 miljoonaa euroa eteenpäin. Valtaosa rahoista on jäänyt kateisiin.

Tekijäksi paljastui miljonäärin lapsuudenystävä, 31-vuotias mies, joka on sekä Viron että Suomen kansalainen. Hän tunnusti rahojen viemisen oikeudessa viime joulukuussa.

Ei joudu enää vankilaan

Keskiviikkona 31-vuotias oli jälleen paikalla Harjun lääninoikeudessa, jossa hänelle julistettiin vankeustuomio.

Syyttäjä vaati neljää vuotta vankeutta, mutta oikeus päätyi ottamaan lähtökohdaksi kolmen vuoden rangaistustason. Tästä vähennettiin Viron lakien mukaisesti kolmannes, koska syytetty tunnusti teon ja teki sopimuksen syyttäjän kanssa.

Lopputulos oli siis kaksi vuotta vankeutta.

Rangaistus langetettiin lisäksi sillä tavoin ehdollisena, ettei 31-vuotias joudu enää uudestaan vankilaan, ellei syyllisty loppuaikana uusiin rikoksiin. Hän istui ennen oikeudenkäyntiä tutkintavankeudessa noin yksitoista kuukautta, mutta loppuosan rangaistuksesta hän siis saa suorittaa ehdonalaisessa vapaudessa.

– Hyvää päivänjatkoa ja kiitos, 31-vuotias sanoi tuomarille tämän julistettua tuomion. Hän ei istunnon jälkeen halunnut kommentoida julkisuuteen tuomiotaan tai sitä, miten aikoo maksaa hänen maksettavakseen määrätyt korvaukset.

Kuolleelta miljonääriltä anastetuista rahoista runsaat 240 000 euroa saatiin tutkinnan aikana jäädytettyä eri tileiltä. Loput ovat kuitenkin yhä tietymättömissä. Oikeus tuomitsi 31-vuotiaan korvaamaan miljonäärin perillisille noin 1,4 miljoonaa euroa.

Uhri oli perinyt isänsä

Kuolleen suomalaismiljonäärin omaisuus oli perua hänen 1990-luvulla kuolleelta isältään, joka oli aikoinaan korkeissa vastuuasemissa tunnetussa terveysalan pörssiyrityksessä. Lisäksi vainaja oli perinyt veljensä, joka tämäkin oli kuollut nuorella iällä.

Poliisi epäili kuolemaa aluksi jopa henkirikokseksi, mutta loppujen lopuksi se todettiin tapaturmaksi ja syyte asiassa nostettiin vain omaisuusrikoksesta.

Oikeudessa kävi ilmi, että tuomittu 31-vuotias oli itse hävinnyt kymmeniä tuhansia euroja uhkapeleihin. Hän oli siirtänyt kuolleen ystävänsä varoja eri tileille, joista ne joko siirrettiin edelleen eteenpäin tai nostettiin käteisenä pois.

Oikeudessa syytetty esitti, että vainaja olisi ollut aikeissa laatia testamentin hänen hyväkseen. Puolustus on yrittänyt etsiä testamenttia, mutta asiakirjaa ei ole löytynyt.

Puolustuksen mukaan uhri oli myös antanut itse pankkitunnukset ystävälleen, koska luotti tähän raha-asioissa enemmän kuin itseensä. Miljonääri oli aiemmin ollut jopa edunvalvonnassa päihteisiin ja mielenterveysongelmiin liittyneen holtittoman rahankäytön takia.

Katso yllä olevalta videolta ISTV:n Rikos-TV:n jakso, joka on kuvattu 22. joulukuuta 2015 tunnustamisoikeudenkäynnin yhteydessä. ISTV oli paikalla oikeudessa ja kävi hotellihuoneessa, jossa suomalaismiljonääri menehtyi.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

  2. 2

    Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

  3. 3

    Siperiasta löydettiin 7000 outoa metaanikuplaa – muuttavat maan hyytelöksi, voivat räjähtää koska tahansa

  4. 4

    Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

  5. 5

    Hamilton löi selvästi Bottaksen – Ferrarin vauhti piilossa

  6. 6

    Azorien lämpö vyöryy Suomeen – sunnuntaina jopa +10 astetta!

  7. 7

    SK: Mies pelkää työnhaun Uudenkaupungin autotehtaalle tyssänneen tähän kysymykseen – 7–9 keskiolutta kerran kuussa oli liikaa

  8. 8

    Kivulias sairaus, josta moni kärsii tietämättään – 12 tyypillisintä oiretta

  9. 9

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  10. 10

    MM-95:n legendaarinen Tupu-Hupu-Lupu-ketju täysin tuntematon miljonäärikisaaja Hannalle, 20 – ”Kotikatsomossa voitte naureskella”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  2. 2

    Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

  3. 3

    Suomen suurin maataloustuki oli 2 277 186 € – katso lista jättitukien saajista

  4. 4

    Vesa Keskinen paljastaa: perhe muuttaa pysyvästi Suomeen – asettuu kartanon sijasta vuokrakotiin

  5. 5

    Nuori nainen kuoli kesähelteellä kotisohvalle – vainajien asuntoja siivoava Riitta kertoo uransa rankimmasta keikasta

  6. 6

    Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

  7. 7

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  8. 8

    Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

  9. 9

    Onnenpyörä-kilpailijalta kaikkien aikojen moka: Jopa juontaja ällistyi näkemästään – olisitko tiennyt vastauksen?

  10. 10

    Kauhunhetket Westminsterin sillalla tallentuivat valvontakameran videolle

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

  2. 2

    11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

  3. 3

    Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

  4. 4

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  5. 5

    Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

  6. 6

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  7. 7

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  8. 8

    Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

  9. 9

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  10. 10

    Prinssi Williamin uudenlainen käytös huolestuttaa kehonkielen asiantuntijaa – jännittyneet välit Catherinen kanssa: ”Kuin temppujaan katuva koira”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

  2. 2

    Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

  3. 3

    Siperiasta löydettiin 7000 outoa metaanikuplaa – muuttavat maan hyytelöksi, voivat räjähtää koska tahansa

  4. 4

    Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

  5. 5

    Hamilton löi selvästi Bottaksen – Ferrarin vauhti piilossa

  6. Näytä lisää