Minja, Miisa

Kotimaa

Isä, miksi tapoit pingviinin?

Julkaistu:

Aurinko on laskenut viitisentoista minuuttia sitten. Ranta on autio muutamaa lokkia lukuun ottamatta. Ja paria tuhatta ihmistä, jotka ovat asettuneet rannalle varta vasten tehtyyn katsomoon (jossa voi, toden totta, syödä popkornia).
Kaikkien katseet ovat kiinnittyneet mustenevaan veteen, josta pitäisi pian nousta rantaan pieniä pingviinejä, jotka ovat australialaisen Philip Islandin suurin nähtävyys.

Vierailijoita muistutetaan lukuisin tavoin siitä, että lintuja ei saa valokuvata. Salaman välähdys saattaa laittaa arat eläimet oksentamaan ulos niiden poikasilleen vaivalla keräämänsä ruuan.

Pitkän odotuksen jälkeen ensimmäinen pää vilahtaa tyrskyjen joukosta.

Ja samalla hetkellä välähtää salamavalo.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Luonnon näytelmä jatkuu. Pingviinit empivät ja palaavat lukuisia kertoja veteen ennen kuin ne lopulta uskaltautuvat rantahietikolle ja sitä pitkin pesiinsä.

Lintuja voi seurata kuivalla maalla lähes kosketusetäisyydeltä.

Ja tietenkin kuvausetäisyydeltä.

Sitä mukaa kun kamerasta on tullut yhtä arkipäiväinen kapistus kuin hammasharjasta, elämä on ulkoistettu pikseleiksi. Asioiden kokeminen ei ole läheskään niin tärkeää kuin niiden kuvaaminen.

Kuvaajat peittävät hosuvina muureina taidemuseoiden suosikkiteokset. He kohottavat kameran ruoka-annostensa ylle ja katsovat suosikkiesiintyjäänsä videoruudun kautta seistessään metrin päässä lavasta. He putoilevat selfiöidessään kallionkielekkeiltä.

Ja miksi? Jotta he voivat harmitella muistikorttinsa täyttymistä, tuskitella kuvien tallentamisen hankaluutta, esitellä laimeasti kiinnostunutta esittäville läheisilleen postimerkin kokoista kuvaa jostakin mikä olisi voinut tuottaa iloa, jos he yrittäisivät muistaa jotain kaiken räpsimisen sijaan.

Kamerasta on tullut yhtä arkipäiväinen kapistus kuin hammasharjasta, elämä on ulkoistettu pikseleiksi.

Ja tietenkin jotta kuvaaja voisi koristella identiteettiään tylsämielisellä ”olen täällä missä miljoonat muutkin ovat olleet ja tulevat olemaan” -viestillä.

Odotan kiihkeästi teknologian kehittymistä siihen pisteeseen, että matkat voidaan tehdä kokonaan virtuaalisesti. Silloin kuvaushäiriöpotilaat voivat pysyä kotona ja photoshoppailla itseään Viimeisen ehtoollisen pöytäseurueeseen muiden häiriintymättä.

Pingviinien paraati on päättymässä. Eräs isä on kyykyssä – toivon hänen polviniveltensä rusahtelevan kivuliaasti – ja räpsii kuvia pesälleen kiiruhtavasta pingviinistä.

Käännyn perheen pienimmäisen puoleen.

Parasta englanninkielen taitoani käyttäen sanon hänelle rauhallisesti ja hallitusti:

”Tiedätkö mitä? Yksi noista pikkuisista pingviineistä kuolee tänään nälkään. Ja kuule, se on sinun isäsi syy.”

Hänen ilmeestään olisi ollut mukava ottaa kuva.

Kirjoittaja on toimittaja ja tuottaja.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tuomiopäiväteorian isä ennusti maailman loppuvan tänä lauantaina – korjaa nyt yllättäen sanomisiaan

  2. 2

    Nainen koki järkyttävän yllätyksen tv:tä katsellessa: oma mies kilpaili Napakympissä – Kari Salmelainen kertoo mykistävästä puhelusta

  3. 3

    AK-47:n keksijän patsaasta paljastui nolo moka: Rälläkkä lauloi Moskovan illassa – sitten saapuikin poliisi

  4. 4

    Uskomaton flaksi: Leonardo DiCaprio, 40, pyöritteli samana päivänä kahta saksalaiskaunotarta – naiset kuin siskoksia!

  5. 5

    Taas maanjäristyksiä Pohjois-Koreassa

  6. 6

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  7. 7

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  8. 8

    Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio edustivat Minnesotassa – täysi konserttisali repesi presidentin murjaisulle

  9. 9

    Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

  10. 10

    Suomalaispyöräilijä loukkaantui vakavasti autokolarissa – karmea tilanne MM-kisoissa tallentui videolle

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  2. 2

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  3. 3

    Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

  4. 4

    Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio edustivat Minnesotassa – täysi konserttisali repesi presidentin murjaisulle

  5. 5

    Kuvat: Pariskunta remontoi 360 euron mörskästä upean miljoonakämpän

  6. 6

    Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

  7. 7

    Essi Pöysti odottaa kolmatta lastaan – kaksi raskautta päättyi kauheimmalla mahdollisella tavalla

  8. 8

    Tällainen on Raahen epäilty kaksoissurmaaja: ”Hän ei ollut ihan tavallinen kaveri”

  9. 9

    Juha Tapion ja Sannin välille laskeutui kiusallinen jännite – hittikappaleen ilkkuva sanoitus aiheutti ongelmia

  10. 10

    Nainen koki järkyttävän yllätyksen tv:tä katsellessa: oma mies kilpaili Napakympissä – Kari Salmelainen kertoo mykistävästä puhelusta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

  4. 4

    Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

  5. 5

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  6. 6

    Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

  7. 7

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  8. 8

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  9. 9

    Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

  10. 10

    Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tuomiopäiväteorian isä ennusti maailman loppuvan tänä lauantaina – korjaa nyt yllättäen sanomisiaan

  2. 2

    Nainen koki järkyttävän yllätyksen tv:tä katsellessa: oma mies kilpaili Napakympissä – Kari Salmelainen kertoo mykistävästä puhelusta

  3. 3

    AK-47:n keksijän patsaasta paljastui nolo moka: Rälläkkä lauloi Moskovan illassa – sitten saapuikin poliisi

  4. 4

    Uskomaton flaksi: Leonardo DiCaprio, 40, pyöritteli samana päivänä kahta saksalaiskaunotarta – naiset kuin siskoksia!

  5. 5

    Taas maanjäristyksiä Pohjois-Koreassa

  6. Näytä lisää