Sami, Samuli

Kotimaa

Täällä päin Suomea on surkein ajokeli: Katso liikenneviraston tuoreet kuvat

Julkaistu:

Ajosää
Liikenneviraston ennuste kertoo tieolosuhteiden muutokset eteläisen Suomen alueella.
Lumimyräkkä hankaloittaa tieliikenteen sujumista eteläisen Suomen alueella tiistaina. Liikenneviraston ennusteen mukaan huono ajokeli leviää päivän mittaan yhä useammalle tieosuudelle.

Katso yllä olevalta videolta, miltä Helsingissä näytti aamulla. Lumipyryn keskeltä löytyi myös arjen sankari.

Kello 10 aikoihin olosuhteet ovat huonot Uudellamaalla muun muassa valtatie 7:lla Helsingin ja Porvoon välillä, Kehä kolmosella sekä valtatie 2:lla Nummelan ja Karkkilan välillä.

Puolille päivin tultaessa lumisadealue leviää pohjoisen suuntaan ja olosuhteet helpottavat hieman Uudellamaalla. Ennusteen mukaan pahimmat tieosuudet ovat kello 12 Porin seudulla, valtatie 12:lla Vammalan ja Nokian välillä sekä Mikkelin, Imatran ja Lappeenrannan seudulla.

Iltapäivällä kahteen mennessä ajokeli huononee edelleen etenkin Kaakkois-Suomen alueella, Mikkelin seudulla sekä Heinolan ja Joutsan välisellä tieosuudella. Iltakahdeksalta keli on huonoimmillaan Kaakkois-Suomessa, Etelä-Savossa, Hämeessä ja osissa Keski-Suomea.

Katso liikenneviraston ajantasainen ennustekartta kokonaisuudessaan täältä.

Kuinka tiistainen lumimyräkkä on vaikuttanut arkeesi. Lähetä kuva toimitukseen joko MMS-viestinä numeroon 13456 tai tämän lomakkeen kautta.

  • Sää

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    2. 2

      Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

    3. 3

      Turun iskusta pidätetyn pakettiautomiehen naapuri: ”He olivat yöeläjiä”

    4. 4

      Tankotanssija Oona Kivelän käsittämätön taidonnäyte: venyttää jalkansa ääriäsentoon naisen avustamana – tämän täytyy tehdä kipeää!

    5. 5

      El Mundo: Barcelonan terrori-iskussa kadonnut Julian, 7, on löytynyt

    6. 6

      Ruotsalaistutkija: Marokkolainen terroristiverkosto ulottuu Barcelonasta Turkuun

    7. 7

      Grafiikka: Näin Turun isku tapahtui – silminnäkijät kertovat

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

    10. 10

      Kuvat: Turun Kirjastosilta valaistiin Suomen lipun väreihin Turun puukotusuhrien kunnioittamiseksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    2. 2

      Turkulainen Petsi näki puukkomiehen lyyhistyvän katuun – ammuttu epäilty vain hymyili ja tuijotti eteensä tyhjin silmin

    3. 3

      Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

    4. 4

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    5. 5

      Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

    6. 6

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    7. 7

      Supo: Tästä syystä Turun puukotuksia epäillään terroriteoksi

    8. 8

      Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

    9. 9

      Kommentti: On hyvä, jos Turun puukotuksesta epäilty jää henkiin

    10. 10

      Poliisi: Turun puukottajan henkilöllisyys selviämässä, terrorismia ei suljeta pois – useita otettu kiinni

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    7. 7

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    8. 8

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    9. 9

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    10. 10

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    2. 2

      Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

    3. 3

      Turun iskusta pidätetyn pakettiautomiehen naapuri: ”He olivat yöeläjiä”

    4. 4

      Tankotanssija Oona Kivelän käsittämätön taidonnäyte: venyttää jalkansa ääriäsentoon naisen avustamana – tämän täytyy tehdä kipeää!

    5. 5

      El Mundo: Barcelonan terrori-iskussa kadonnut Julian, 7, on löytynyt

    6. Näytä lisää