Mauno, Maunu

Kotimaa

Suomessa kiinniotettu eversti palasi Venäjälle – Asianajaja: ”Konsulaatti saattoi rajalle”

Julkaistu:

Takaisin Venäjälle
Yhdysvaltain etsintäkuuluttama ja Suomessa kiinniotettu venäläiseversti Juri Jefremov vapautettiin keskiviikkona.
Asianajaja Markku Jakobsson vahvistaa Ilta-Sanomille, että Jefremov on nyt jo palannut takaisin Venäjälle.

– Konsulaatti vei hänet Vaalimaan rajalle, minne hänen autonsa oli jäänyt parkkiin. Hän aluksi mietti, olisiko ollut Suomessa vielä pari päivää, mutta perhe ja uudenvuoden vietto oli tärkeämpää.

Taustalla luvaton asevienti

Venäjän sisäministeriön erikoisjoukoissa palvellut reservin eversti Jefremov otettiin kiinni Vaalimaan raja-asemalla 19. joulukuuta, koska hänestä oli voimassa Yhdysvaltain viranomaisten esittämä Interpol-etsintäkuulutus.

Yhdysvalloissa Jefremovia epäillään aseiden luvattomasta vientiyrityksestä ja hänestä on annettu pidätysmääräys jo tammikuussa 2012.

Jefremov on sanonut kyseessä olleen pelkkä väärinkäsitys, joka liittyi vuonna 2011 järjestettyihin asemessuihin. Lue tuosta tapauksesta tarkemmin tästä jutusta.

Liian lievä rikos luovutukseen

Yhdysvalloista ei ehtinyt koskaan tulla virallista luovutuspyyntöä, mutta luovutuksen uhka oli ilmassa.

Oikeusministeriön Juhani Korhonen kommentoi lyhyesti Ylelle, etteivät luovuttamisen oikeudelliset edellytykset täyttyneet.

Asianajaja Jakobsson tarkentaa, että kysymys oli osittain rikoksen rangaistavuudesta. Luovutettaessa edellytetään yleensä, että teosta tuomittava enimmäisrangaistus on vähintään yksi vuosi vankeutta.

– Suomen lainsäädännössä olisi ollut kyse ampuma-aserikkomuksen tasoisesta teosta, mistä ei tule sitä riittävää vuotta rangaistukseksi. (Ampuma-aserikkomuksesta rangaistaan Suomessa sakoilla.)

Uutistoimisto Tass on myös huomioinut Jefremovin vapauttamisen. Venäjän ulkoministeriö protestoi jo aiemmin Jefremovin kiinniottoa ja Jefremovin puolisi Darja Morozova vetosi julkisesti Vladimir Putin apua.

Tassin mukaan Putin ei kuitenkaan puuttunut Jefremovin asiaan, vaikka ulkoministeriö olikin asiassa aktiivinen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kommentti: On hyvä, jos Turun puukotuksesta epäilty jää henkiin

    2. 2

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    3. 3

      Turkulainen Petsi näki puukkomiehen lyyhistyvän katuun – ammuttu epäilty vain hymyili ja tuijotti eteensä tyhjin silmin

    4. 4

      Miksi Turun hyökkääjä teki verisen tekonsa? 5 avointa kysymystä, joihin etsitään vastauksia

    5. 5

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    6. 6

      Poliisi: Turun puukottajan henkilöllisyys selviämässä, terrorismia ei suljeta pois – useita otettu kiinni

    7. 7

      Taloyhtiö ei suostunut maksamaan 5000:ta euroa vesivahingosta – riidasta tulikin lähes kymmenkertainen lasku

    8. 8

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    9. 9

      Kylmäävä löytö Barcelonan terroristien pommitehtaasta – Pariisin ja Brysselin iskuissa käytetty ”Saatanan äiti”

    10. 10

      Eurojackpotista tuhdit voitot Suomeen – Tänne meni päävoitto 47 miljoonaa euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    5. 5

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    6. 6

      Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

    7. 7

      Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

    8. 8

      Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

    9. 9

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    10. 10

      Turun puukottajan silmitön juoksu kesti 3 minuuttia – tätä reittiä epäilty hyökkääjä kulki

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    6. 6

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    7. 7

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    8. 8

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    9. 9

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    10. 10

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kommentti: On hyvä, jos Turun puukotuksesta epäilty jää henkiin

    2. 2

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    3. 3

      Turkulainen Petsi näki puukkomiehen lyyhistyvän katuun – ammuttu epäilty vain hymyili ja tuijotti eteensä tyhjin silmin

    4. 4

      Miksi Turun hyökkääjä teki verisen tekonsa? 5 avointa kysymystä, joihin etsitään vastauksia

    5. 5

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    6. Näytä lisää