Armas

Kotimaa

Valikko

Toinen Isis-murhista epäilty irakilaismies haluaa vapaaksi

Pirkanmaan käräjäoikeus käsittelee toisen Isis-murhista epäillyn 23-vuotiaan miehen vangitsemista tänään iltapäivällä.
Toinen 11 murhasta epäilty 23-vuotias irakilaismies haluaa päästä vapaalle jalalle. Hän kiistää, että olisi ollut osallisena 11 aseettoman ja puolustuskyvyttömän järjestön vangin murhaamisessa.

– Hän haluaa, että tuomioistuin tutkii, onko vangitsemiselle edellytyksiä, miehen asianajaja Kaarle Gummerus sanoi.

Gummerus on aiemmin kertonut, että hänen päämiehensä on hämmentynyt epäilystä ja on kertonut olleensa muualla, kun tällaisia tekoja on tapahtunut.

Pirkanmaan käräjäoikeus vangitsi 23-vuotiaat irakilaiset kaksosveljekset 11. joulukuuta terroristisessa tarkoituksessa tehdyistä murhista epäiltyinä. Kumpikin miehistä kiistää epäilyt.

Epäily liittyy Isisin tekemään joukkomurhaan kesäkuussa 2014. Järjestö tappoi jopa 1 700 Irakin sotilasta Speicherin tukikohdassa Tikritin kaupungin lähistöllä. Isis teki joukkomurhasta propagandavideon. Se on ollut esillä internetissä. Videolla tapetaan aseettomia ja sidottuja sotilaita.

Tutkinnanjohtajan, rikoskomisario Jari Rädyn mukaan miehiä on kuulusteltu vangitsemisen jälkeen ja he ovat kertoneet omat näkemyksensä asioihin. Keskeinen kysymys tutkinnassa on kyseinen propagandavideo ja se, ovatko miehet siitä tunnistettavissa.

– En voi kommentoida millään tavoin tällä hetkellä tutkinnan yksityiskohtia, Räty sanoi.

Tutkinnan uskotaan vievän paljon aikaa. Syytteen noston määräaika on huhtikuussa.

Miehet tulivat Suomeen syyskuussa. Miehet haettiin Forssan vastaanottokeskuksesta.

Ilta-Sanomien haastattelemien turvapaikanhakijoiden mukaan veljekset ajautuivat Pirkanmaalla vastaanottokeskuksessa kahnaukseen.

– He tappelivat muiden irakilaisten kanssa, kyseessä oli sunnien ja shiiojen tappelu. Asiat karkasivat käsistä. Heidät siirrettiin Forssaan, IS:n haastattelema turvapaikanhakija kertoi veljeksistä pari viikkoa sitten.
Näitä luetaan!
  1. 1

    HS: Kahvi uhkaa loppua maailmasta, tilanne dramaattisen vakava – myös Suomen Paulig on huolissaan

  2. 2

    Likainen käräjäriita päättyi vuokralaisen voittoon – väitteet vaipoista, jauhoista ja ulosteesta hylättiin

  3. 3

    Kirsi-Kaisa Sinisalo hakee eroa Eppu-kitaristi Pantse Syrjästä: ”Uusi elämä on nyt aluillaan”

  4. 4

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  5. 5

    Teinitytöt legginseissä käännytettiin lähtöportilla, somemyrsky nousi USA:ssa – huippumalli Chrissy Teigen: ”Olen lentänyt ilman housuja”

  6. 6

    Salatuissa elämissä synkkä kohtaus: Äiti ja tytär hukuttautuivat mereen – fanit kauhistuivat suosikkihahmon kuolemasta

  7. 7

    ”Maailman turvallisin” kolikko otetaan tänään käyttöön – siihen on piilotettu salainen ominaisuus

  8. 8

    Hirmumyrsky Debbie iskeytynyt Australian rannikolle tuhoavalla voimalla – ”Aivan kuin tavarajunia tulisi läpi vasemmalta ja oikealta”

  9. 9

    Leo Komarov teki kiistanalaisen sopimuksen – ura Leijonissa vaakalaudalla

  10. 10

    Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  2. 2

    Salainen laatuvirhe paljastui omakotitalosta – lattiakaivon hinnaksi tuli lähes 40 000 euroa

  3. 3

    "Ei kai alapää ole hygieenisempi?" – julkisessa saunassa sattunut tapaus kuohuttaa taas HS:n mielipideosastossa

  4. 4

    Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

  5. 5

    Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

  6. 6

    Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

  7. 7

    Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

  8. 8

    Äiti kysyi, mistä uudet farkut kiristävät? 4-vuotiaan pojan ronski vastaus huvittaa

  9. 9

    Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

  10. 10

    Liisa on saanut 560 e/kk ilmaista rahaa vuoden alusta saakka – näin perustulokokeilu vaikutti elämään

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

  2. 2

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  3. 3

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  4. 4

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  5. 5

    Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

  6. 6

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  7. 7

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  8. 8

    Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

  9. 9

    Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

  10. 10

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    HS: Kahvi uhkaa loppua maailmasta, tilanne dramaattisen vakava – myös Suomen Paulig on huolissaan

  2. 2

    Likainen käräjäriita päättyi vuokralaisen voittoon – väitteet vaipoista, jauhoista ja ulosteesta hylättiin

  3. 3

    Kirsi-Kaisa Sinisalo hakee eroa Eppu-kitaristi Pantse Syrjästä: ”Uusi elämä on nyt aluillaan”

  4. 4

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  5. 5

    Teinitytöt legginseissä käännytettiin lähtöportilla, somemyrsky nousi USA:ssa – huippumalli Chrissy Teigen: ”Olen lentänyt ilman housuja”

  6. Näytä lisää