Manu, Manne, Immo

Kotimaa

Valikko

Tässä olivat joulun hittituotteet – ”Tuntuu olevan ylitse muiden”

Joulumyynti
Helsinkiläisessä lelukaupassa pitkä hylly ammottaa joulun jäljiltä lähes tyhjänä. Vain muutama yksittäinen pehmolelu odottaa vielä uutta kotia.
Anu Linkiö työskentelee Helsingin Stockmannilla sijaitsevalla Hamley’s-leluosastolla. Joulukiireet ovat jo takana, mutta nyt käynnissä on vilkas alennusmyyntisesonki. Lapsiperheitä on maanantaina liikkeellä runsaasti.

Joulumyynti on onnistunut kahmaisemaan osan lelukaupan hyllyistä miltei tyhjiksi. Linkiön mukaan hittituotteiksi nousivat radio-ohjattavat autot, veneet, formulat ja helikopterit sekä Hamleysin omat perinteiset lelut, mutta yksi tuoteryhmä oli odotettu suosikki yli muiden – Disneyn Frozen, joka on vuonna 2013 ensi-iltansa saanut 3D-elokuva. Siinä nähdään prinsessat Anna ja Elsa.

– Anna ja Elsa -nukkeja myytiin todella paljon. Elokuva on todella suosittu, tuntuu olevan ylitse monen muun tällä hetkellä, Linkiö sanoo.

Myös radio-ohjattavat kulkupelit saivat ostajat liikkeelle.

– Vauhdikkaat lelut kiinnostavat aina. Myös perinteiset leikkikalut nostivat suosiotaan, hän sanoo ja esittelee hyllyä, jossa on esimerkiksi nostalgisia hyrriä.

Luksus houkuttelee

Alennusmyynnit ovat maanantaina täysillä käynnissä myös kodinelektroniikkaa myyvässä Expertissä Helsingin keskustassa. Liikkeen myymäläpäällikkö Markku Eskola kertoo, että älypuhelimet, tabletit ja kannettavat tietokoneet menivät joulumyynnissä kuumille kiville.

– Etenkin älypuhelimia myytiin paljon. Kalliit luksuspuhelinmallit kiinnostivat kuluttajia tänä jouluna eniten, Eskola sanoo.

Puhelinten vieressä on rivi älykelloja.

– Nekin herättävät mielenkiintoa, mutta myynnissä ei päästä vielä puhelinten tasolle.

Litti ja Alahuhta

Lukupuolella suomalaista joulukansaa kiinnosti Litti – jalkapallolegenda Jari Litmasen omaelämäkerta Litmanen 10 koreilee Suomalaisen Kirjakaupan myydyimpien tietokirjojen ykkössijalla.

– Se oli ehdottomasti joulun ykköshitti. Myös Matti Alahuhdan tuore teos kiinnosti ihmisiä todella paljon, kertoo Helsingin Aleksanterinkadun Suomalaisen Kirjakaupan myymäläpäällikkö Heidi Reyes.

Kaunokirjallisuuden puolella hittejä olivat esimerkiksi Sofi Oksasen Norma, Finlandia-palkinnon voittanut Laura Lindstedtin Oneiron sekä Ilkka Remeksen teos Jäätyvä helvetti.

– Remes on perinteinen suosikki aina, Reyes hymyilee.

Urheiluvaatemyynti käynyt vilkkaana

Kaupan liiton edunvalvontapäällikkö Tuula Loikkanen sanoo, että tarkkoja lukuja kuluneen joulun myynnistä ei ole vielä saatavilla.

– Mutta olen kuullut, että kirjat ja urheiluvaatteet ovat käyneet oikein hyvin kaupaksi, hän mainitsee.

Loikkasen mukaan kentällä kuitenkin uskotaan, että myynnissä päästään viime joulun lukuihin.

– Kauppiaat ovat olleet varovaisen positiivisia. Kukaan ei ole ainakaan sanonut, että myynti olisi ollut täysi katastrofi. Toki tilanne on aina kauppakohtainen, hän muistuttaa.

Kaupan liitto saa joulumyyntiä koskevat luvut tammikuussa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    2. 2

      6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

    3. 3

      Mitä Pamela Tolan päälle tapahtui? Julkaisi karun kuvan: ”Jäi juhlat väliin tällä kertaa”

    4. 4

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    5. 5

      Iholla-Sanni erosi aviomiehestään – kertoo kipeästä päätöksestä riipaisevasti: ”Me emme ole enää me”

    6. 6

      Hyytävä väite: Murhasiko Hollywoodin seksisymboli Lana Turner rakastajansa? Puistattavia yksityiskohtia julki

    7. 7

      Miten sinä nukut? Asento voi vaikuttaa oloosi

    8. 8

      Sampoosääntö, joka kannattaa rikkoa – kikka voi mullistaa hiuksesi

    9. 9

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    10. 10

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    2. 2

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    3. 3

      Vettel voitti Australiassa, Bottas parempi suomalainen – IS seurasi Australian GP:tä

    4. 4

      Kimi Räikköseltä mystinen kommentti

    5. 5

      Samantha Fox keikisteli Nilsiän-keikallaan pikkuruisissa pöksyissä – savolaisilta kaksijakoinen reaktio povipommin show’hun

    6. 6

      Imatralaisen Pian mies suuntaa Samantha Foxin Nilsiän-keikalle – naiset näreissään: ”Olis hänellä kotonakin joku, joka voisi pitää show’n...”

    7. 7

      Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

    8. 8

      Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

    9. 9

      Sebastian Vettel upeaan voittoon F1-kauden avauksessa! Bottas palkintopallille vahvalla ajolla

    10. 10

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    2. 2

      6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

    3. 3

      Mitä Pamela Tolan päälle tapahtui? Julkaisi karun kuvan: ”Jäi juhlat väliin tällä kertaa”

    4. 4

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    5. 5

      Iholla-Sanni erosi aviomiehestään – kertoo kipeästä päätöksestä riipaisevasti: ”Me emme ole enää me”

    6. Näytä lisää