Signe, Varma

Kotimaa

Lapsensa jouluna menettäneet vanhemmat kertovat tuskastaan: ”Tuntui, etten selviä millään”

Julkaistu:

Vuosia pojan kuoleman jälkeen äiti pystyy jo puhumaan asiasta. Joulunvietto tekee silti edelleen kipeää.
Viikko sitten Ilta-Sanomat kertoi isästä, joka pyysi kauppakeskuksessa työskentelevältä joulupukilta Yhdysvaltain Georgiassa yhtä asiaa. Isä kantoi mukanaan raameissa olevaa kuvaa pienestä lapsesta.

– Minulla olisi pyyntö. Poikani menehtyi viime vuonna, hän aloitti eikä pystynyt liikutukseltaan jatkamaan.

Mies ojensi kuvan joulupukille ja laittoi sen hänen polvelleen. Mies kertoi kyseessä olevan lahja hänen vaimolleen. Lapsensa menettäneen isän kohtaaminen sai joulupukinkin silmät täyttymään kyynelistä.

Esikoispoika menehtyi työtapaturmassa

IS:n juttu liikutti syvästi vantaalaista Riittaa (nimi muutettu), joka menetti esikoispoikansa muutamia vuosia sitten. Vasta nyt hän pystyy puhumaan asiasta. Jo aikuisikään ehtinyt poika menehtyi töitä tehdessään pudottuaan tapaturmaisesti korkealta telineeltä.

– Hän putosi, kun ei ollut nosturia eikä valjaita, äiti kertoo

Kohtalokas onnettomuus tapahtui vain viikko ennen joulua.


– Meillä oli kaikki laitettu joulua varten valmiiksi, mutta sitten siinä kävi niin. Ikävä oli niin kova, että vaikka olisi käsi revitty irti, niin ei olisi niin kovaa sattunut.

Oman lapsen menettäminen oli niin tiukka paikka, ettei Riitta saanut syötyä juuri mitään kuukauteen. Syömättömyys aiheutti hänelle mahahaavan.

– Tuntui, etten selviä millään. Nuorin poikani oli silloin 16-vuotias ja hän sanoi, ettei tule kotiin viikonlopuksi, jos en ala elää. Se sai minut järkiini.

 

Ikävä oli niin kova, että vaikka olisi käsi revitty irti, niin ei olisi niin kovaa sattunut.

Riitta kertoo, että 30-vuotiaana menehtynyt poika oli luonteeltaan kiltti ja hyväsydäminen. Viimeisenä elinpäivänään poika kävi viemässä sairaan vanhuksen pyörätuolilla Pasilasta Meilahteen.

– Hän oli sanonut, että tuli päivän hyvä työ tuli tehtyä. Se oli sellainen poika, joka aina auttoi, äiti kertoo surullisena.

Nykyään Riitan on vaikea viettää joulua iloisin mielin: joululaulut ja muut jouluperinteet tuovat hänelle vain ikäviä asioita mieleen. Erityisesti Varpunen jouluaamuna -kappale koskettaa esikoispoikaansa menettänyttä äitiä.

– Poika aina sanoi, että äiti, jos joku on nälässä, niin annetaan ruokaa. Että ei me niin köyhiä olla. Sillä tavalla poika opetti minua.


”Aika tekee tehtävänsä”

1,5-vuotiaan poikansa jouluaattona 1995 menettänyt Janne (nimi muutettu) puolestaan tahtoo rohkaista muita kertomalla, ettei jouluna omalle kohdalle osunut tragedia välttämättä johda siihen, ettei joulua voisi enää koskaan viettää iloisissa tunnelmissa.

– Tällaista on sattunut jouluna ja tulee sattumaan jatkossakin. Ei se koskaan unohdu, eikä sen tarvitsekaan unohtua, mutta nykyisin voimme viettää joulua iloisissa tunnelmissa aikuisten lasten ja heidän lapsiensa kanssa. Aika on onneksi armollinen ja tekee tehtävänsä, hän sanoo.

Perheen nuorin poika menehtyi varhain aattoaamuna sairaalassa, mistä hän oli viikkoa aiemmin päässyt terveen papereilla kotiin vaikean astmakohtauksen jälkeen.

– Hän oli syönyt ja juonut normaalisti, mutta ravinto ei ollut jostain syystä imeytynyt. Teho-osaston ylilääkäri sanoi, että todennäköisyys on yksi kolmesta miljoonasta, mutta silti se vaan sattui kohdalle.

Ensimmäinen joulu vaikein

Janne kertoo, että on olemassa aika ennen ja jälkeen murheellisen jouluaaton. Nykyisin jouluun kuuluu kynttilän vieminen menehtyneen pojan haudalle.

– Ensimmäinen joulu tuntui vaikealta. Emme voineet viettää silloin joulua kotona, vaan vuokrasimme mökin. Sen jälkeen olemme kuitenkin viettäneet joulut kotona.

 

Emme voineet viettää silloin joulua kotona, vaan vuokrasimme mökin.

Hän korostaa, että ystävien ja sukulaisten tuki on ollut korvaamattoman tärkeää. Perheen muille lapsille pikkuveljen menehtymisestä puhuttiin avoimesti.

– Yritimme kertoa, ettei hän tule enää kotiin, mutta hänellä ei ole hätää, eikä hän koe tuskia. Olihan se tietysti vaikeaa, kun ei sitä itsekään oikein kyennyt ymmärtämään.

– Yleispäteviä ohjeita selviytymiseen ei kuitenkaan voi antaa. Jokainen perhe käsittelee asian omalla tavallaan.

Näin IS:n lukijat kertovat kipeistä menetyksistään

Juttu isästä, joka vei kuvan pojastaan joulupukille, kirvoitti muitakin lapsensa joulun aikaan menettäneitä vanhempia kertomaan kokemuksistaan kommenttikentässä.

Esikoisensa aatonaattona menettänyt nimimerkki Äiti kertoo, että hänen perheessään joulunvietto on muuttunut lapsen poismenon myötä.

”Myös minun jouluni on tehty kyyneleistä. Menetin esikoiseni 23.12. eli aatonaattona. Silloin joulu muutti muotoaan, poissa nykyään ovat lahjavuoret, yletön kiire ja siivous. Nyt ollaan jäljellä olevien lasten kanssa yhdessä, saunoen, kynttilöitä poltellen ja joulun sanomaa kuunnellen. Paitsi nyt on pelko, että menetetään myös nuorimmainen... mutta aika näyttää ja taistelutahtoa riittää. Joulurauhaa kaikille <3”

 

Silloin joulu muutti muotoaan, poissa nykyään ovat lahjavuoret, yletön kiire ja siivous.

”Itsekin lapsen menettäneenä, kyyneleet nousi silmään... Muut unohtavat, itselle muistot pysyvät todellisina, ja aina mukana kulkee tunne, että joku puuttuu. Kaunista, että tässä tapauksessa ihan vieraat ihmiset osasivat suhtautua noin hienosti <3”, kirjoittaa nimimerkki Summer.

”Tiedän, miltä se tuntuu. Ehdin suunnitella mitä kaikkea tekisimme yhdessä, kuinka viettäisimme joulua, mutta en arvannut, etten saisi pitää esikoistani täällä päivääkään. Tämä joulu tulee olemaan ainokaiseni ensimmäinen ja pistän kaiken rakkauteni peliin, jotta siitä tulee onnellinen. Isoveikan muistoa kunnioittaen,” kirjoittaa nimimerkki Joulun enkeli.


Nimimerkki Kaipaus kertoo: ”Itse menetin oman rakkaan poikani jouluaattona 2006 klo 18.10.”

”Vanhin poika lähti jouluna enkeliksi 5v. sitten... aina sattuu sydämeen joulun aika! Ikävä on niin iholla”, kertoo nimimerkki Ninni66.

”Olen menettänyt esikoiseni kohtukuolemaan 23.12. ja toisen kätkytkuolemaan 25.12. Joulu ei tuntunut joululta, kunnes kolmas lapsi syntyi 24.12. hieman etuajassa ilahduttamaan koko suvun joulua. Nykyään juhlimme lapsien (3) kanssa joulua kunnioittaen poisnukkuneita isosisaruksia, unohtamatta kuitenkaan joulun ilosanomaa”, kirjoittaa nimimerkki Joulun suru.

”Kauan sitten kun olin 9-vuotias pikkutyttö, elettiin marraskuuta ja valmistauduttiin jouluun. Eräänä yönä puhelin soi ja isä vastasi. Poliisit ilmoittivat, että isoveljeni oli menehtynyt kun rattijuoppo oli ajanut hänen ylitse. Jouluaattona isä ojensi minulle lahjapaketin ja kertoi itkien, että veljeni oli ehtinyt ostaa sen juuri ennen kuolemaa. Paketissa oli suloinen punatukkainen nukke, sen joulun kallein lahja. Se joulu ei ollut onnellista aikaa. Lukiessani tuota juttua pillitin”, kertoo nimimerkki Mie vaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    2. 2

      Trumpin ministerin kaunis näyttelijävaimo nostatti someraivon – julkaisi pröystäileviä kuvia miehensä työmatkalta

    3. 3

      Pansion vastaanottokeskus sai varoituksen Turun terroriepäillystä – johtaja: Huolestuttava tieto

    4. 4

      Puhelimen kuvagalleriasta löytyi K18-materiaalia – alppikaunotar Lindsey Vonnin ja Tiger Woodsin otokset leviävät vauhdilla

    5. 5

      Olympiastadionilta löytyi vuonna 1990 kadonneeksi arvioitu lompakko – omistaja löytyi tunneissa: ” Mietin, että ei voi olla todellista”

    6. 6

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    7. 7

      14-vuotias tanssi Macarenaa keskellä katua Saudi-Arabiassa – poliisi pidätti säädyttömyyden vuoksi

    8. 8

      Pääepäillyn kielletyt tatuoinnit herättivät huomiota moskeijassa – ”Hän ei vaikuttanut kovin uskonnolliselta”

    9. 9

      Jari Isometsältä terävä huomio Therese Johaugin dopingtuomiosta

    10. 10

      Suomi luopui omasta järjestelmästä: eroaminen eurosta vaikeutui huomattavasti – kaikki maksut kulkevat EKP:n kautta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

    2. 2

      Karu löydös: Puhelin tai kaiutin voi paljastaa, milloin asunnossa harrastetaan seksiä

    3. 3

      Jari Isometsältä terävä huomio Therese Johaugin dopingtuomiosta

    4. 4

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    5. 5

      Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

    6. 6

      Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

    7. 7

      Prinsessa Diana käytti vihki- ja kihlasormuksiaan vielä neljä vuotta eronsa jälkeen – taustalla sydäntäsärkevä syy

    8. 8

      Nainen sairastui parantumattomaan syöpään – Johnson & Johnson määrättiin jättikorvauksiin

    9. 9

      Turun puukotusiskun pääepäilty vangittiin – myönsi aiheuttamansa kuolemat

    10. 10

      Therese Johaugin dopingrangaistus koveni – näin Aino-Kaisa Saarinen kommentoi tuomiota

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    2. 2

      Trumpin ministerin kaunis näyttelijävaimo nostatti someraivon – julkaisi pröystäileviä kuvia miehensä työmatkalta

    3. 3

      Pansion vastaanottokeskus sai varoituksen Turun terroriepäillystä – johtaja: Huolestuttava tieto

    4. 4

      Puhelimen kuvagalleriasta löytyi K18-materiaalia – alppikaunotar Lindsey Vonnin ja Tiger Woodsin otokset leviävät vauhdilla

    5. 5

      Olympiastadionilta löytyi vuonna 1990 kadonneeksi arvioitu lompakko – omistaja löytyi tunneissa: ” Mietin, että ei voi olla todellista”

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

    2. 2

      Karu löydös: Puhelin tai kaiutin voi paljastaa, milloin asunnossa harrastetaan seksiä

    3. 3

      Jari Isometsältä terävä huomio Therese Johaugin dopingtuomiosta

    4. 4

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    5. 5

      Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

    6. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. Näytä lisää