Hanna, Johanna, Jenni

Kotimaa

Valikko

Päihtynyt suomalaismies hyppäsi Tallinnan-laivalta mereen – kertoi aikeistaan etukäteen

Julkaistu: , Päivitetty:

Laivan vartijat olivat perillä Tallinnan risteilyllä olleen miehen hyppäysaikeista ja hänet saatiin pelastettua nopeasti.
Eilen illalla 22 tunnin risteilyjä tekevä Baltic Queen -alus lipui Helsingistä Tallinnan satamaan yöksi. Merivesi satamassa oli noin 2–4 asteen tuntumassa.

Alkoholia nauttinut matkustajana ollut mieshenkilö hyppäsi laivasta veteen. Hän oli ilmaissut muille matkustajille suunnitelmistaan illan aikana.

– Laivan järjestysmiehet olivat tietoisia miehen aikeista, sillä miehen puheita kuulleet olivat raportoineet hänestä, kertoo Marika Nöjd Tallink Silja Linen viestinnästä.

– Järjestysmiehet olivat yrittäneet estellä miestä hyppäämästä, mutta siitä huolimatta hän oli hypännyt mereen.

Mies päätyi Viron poliisin huomaan

Hyppy tapahtui yöllä noin kello 1.30 laivan ollessa pysähtyneenä Tallinnan satamassa. Tapahtumahetkellä järjestysmiehet olivat valmiudessa ja lähellä tapahtumapaikkaa, joten mies saatiin pelastettua nopeasti vedestä.

– Hän ei ollut vahingoittunut hypystä, ei tullut hypotermiaa eikä muuta, joten hän ei tarvinnut edes sairaala-apua, kertoo Nöjd.

Sen sijaan risteilykelvoton mies otettiin Viron poliisin huostaan. Nöjdin mukaan mies oli tekonsa hetkellä vahvasti päihtynyt.

Virolaisen uutissivusto Delfin mukaan poliisi ei tiedä vielä syytä, miksi mies halusi hypätä laivasta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    2. 2

      Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

    3. 3

      Palkittu toimittaja raiskasi väkivalloin ravintolaillan päätteeksi

    4. 4

      MTV:lta kiekkokansaa säväyttävä päätös – Juhani Tamminen saa väistyä!

    5. 5

      Jos hallitset nämä taidot, jokainen työnantaja haluaa palkata sinut

    6. 6

      Venäläisryhmä puhkesi uskaliaaseen lauluun Niiralan raja-asemalla – videosta tuli nettihitti itänaapurissa

    7. 7

      Tunnetun hevikitaristin purkaus Chester Benningtonin kuolemasta hätkähdytti somessa – ”Huono aika moiselle kommentille”

    8. 8

      Hyytävä raportti Pohjois-Koreasta: loikanneet kertovat kymmenistä joukkohaudoista – teloituspaikat merkittiin karttaan

    9. 9

      Muistatko espanjalaisen Las Ketchup -yhtyeen kauniit siskokset? Suosio hiipui täysin, katosivat julkisuudesta – tältä he näyttävät nyt

    10. 10

      Iäkäs mies kuoli kotipihallaan polttopuukatoksen romahdettua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    2. 2

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    3. 3

      Varusmies tuupertui maahan Cooperin testin jälkeen Vekaranjärvellä – IL: Todettiin myöhemmin aivokuolleeksi

    4. 4

      Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

    5. 5

      Instagram sensuroi Emilian, 25, rohkean bikinikuvan – kahden lapsen äiti pöyristyi: ”Kun muodokkaampi nainen laittaa kuvan, se poistetaan”

    6. 6

      Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

    7. 7

      Valtteri Bottas murjaisi vitsin Kimi Räikkösestä, kertoi myös ketä F1-kuskia ei haluaisi seurakseen autiolle saarelle

    8. 8

      Urheilutoimittaja yritti syytteen mukaan tilata naisystävänsä yliajon – maksoi vangille 6 500 euroa etumaksuna

    9. 9

      Uskomattoman tiimalasivartaloista venäläismallia kehutaan uudeksi Kim Kardashianiksi – väittää itse olevansa kauniimpi kuin kuuluisa tosi-tv-tähti

    10. 10

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

    2. 2

      Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

    5. 5

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    6. 6

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    7. 7

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    8. 8

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    9. 9

      8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

    10. 10

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    2. 2

      Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

    3. 3

      Palkittu toimittaja raiskasi väkivalloin ravintolaillan päätteeksi

    4. 4

      MTV:lta kiekkokansaa säväyttävä päätös – Juhani Tamminen saa väistyä!

    5. 5

      Jos hallitset nämä taidot, jokainen työnantaja haluaa palkata sinut

    6. Näytä lisää