Sami, Samuli

Kotimaa

Kyberrikostorjuntakeskus selvittää MV-lehteen ja valkovenäläisiin kytkeytyvää henkilörekisteriä

Julkaistu:

Tällä viikolla sosiaalisessa mediassa ja keskustelupalstoilla on levinnyt tietoja siitä, että MV-lehti ja sen perustaja Ilja Janitskin olisivat koonneet jättimäisen henkilörekisterin suomalaisista henkilöistä.
Rekisterissä on väitteiden mukaan yli kahden miljoonan ihmisen nimet, numerot ja osoitteet.

Rekisteritietoja löytyi Janitskinin espanjalaisen yrityksen nimissä olevalta nettisivustolta. Vaikka sivusto on ajettu alas, joitakin tiedostoja oli yhä ladattavissa välimuistitallenteiden kautta. IS tutki viisi sivustolta löytynyttä tiedostoa, joihin on taulukoitu yhteensä runsaat 61000 henkilöä.

Tietojen keräämiseen on ilmeisesti käytetty Inteltrix-nimistä ohjelmistotyökalua, jota on kehitelty Janitskinin yhtiössä. Hän nimeää LinkedIn-sivullaan neljä valkovenäläistä ohjelmistosuunnittelijaa, jotka ovat olleet mukana Inteltrixin kehitystyössä. Aiemmin Inteltrixiä on Janitskinin yhtiön työpaikkailmoituksessa kuvailtu yhteystieto- ja kontaktipankiksi.

Rikoskomisario Jyrki Kaipainen ei vielä perjantaina ottanut kantaa siihen, ylittyykö tapauksessa esitutkintakynnys, mutta henkilörekisteriä ja sen laillisuutta selvitetään yhteistyössä keskusrikospoliisin kyberrikostorjuntakeskuksen, valtakunnansyyttäjänviraston ja tietosuojavaltuutetun kanssa.

Tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio kommentoi aiemmin, että ensimmäiseksi asiassa täytyy ratkaista se, minkä maan lakia rekisterin arviointiin sovelletaan. MV-lehti toimii Espanjasta, jossa myös lehden perustaja Janitskin on ollut kirjoilla.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

  2. 2

    Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  3. 3

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  4. 4

    Vastaanottokeskus reagoi Turun puukotuksiin – ovet pidettävä lukossa, asukkaita kehotettu välttämään yöelämää

  5. 5

    Valtteri Bottas paljastaa tuloksensa Cooperin testissä – pärjäisitkö F1-tähdelle 12 minuutin kilpailussa?

  6. 6

    Kuvat ja video: Poliisi havainnollistaa sarjapuukotusta Turun keskustassa – paikalla useita poliiseja

  7. 7

    Hiljainen hetki koko maassa puukkoiskun uhreille kello 10 – seuraa suoraa lähetystä Turun Kauppatorilta

  8. 8

    Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

  9. 9

    Sarjapuukotuksen uhreja muistetaan Turun torilla – hiljainen hetki kello 10

  10. 10

    ”Seksiä puuta vasten kesken lenkin” – tällaiset ovat suomalaisten unelmatreffit

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  2. 2

    Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

  3. 3

    Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

  4. 4

    Supo: Tästä syystä Turun puukotuksia epäillään terroriteoksi

  5. 5

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  6. 6

    Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

  7. 7

    Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

  8. 8

    Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

  9. 9

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä

  10. 10

    Radiojuontaja avautuu suhdetragediastaan: avomies petti parin yhteisessä vuoteessa – ”Sain kirjeen nuoremmalta naiselta”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  4. 4

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  5. 5

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  6. 6

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  7. 7

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  8. 8

    25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

  9. 9

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  10. 10

    Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

  2. 2

    Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  3. 3

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  4. 4

    Vastaanottokeskus reagoi Turun puukotuksiin – ovet pidettävä lukossa, asukkaita kehotettu välttämään yöelämää

  5. 5

    Valtteri Bottas paljastaa tuloksensa Cooperin testissä – pärjäisitkö F1-tähdelle 12 minuutin kilpailussa?

  6. Näytä lisää