Minna, Vilma, Miina

Kotimaa

Valikko

Tänään se ratkeaa: Miten käy Anneli Auerin tapauksessa?

Julkaistu: , Päivitetty:

Korkein oikeus ilmoittaa perjantaina aamulla siitä, antaako se valitusluvan niin sanotussa Ulvilan surmajutussa.
Jukka S. Lahti surmattiin kotonaan Ulvilassa vuoden 2006 joulukuussa. Vaasan hovioikeus ilmoitti tämän vuoden helmikuussa, että murhasta syytetty Anneli Auer oli syytön puolisonsa murhaan. Päätös syntyi äänestyksen jälkeen.

Tuomiosta hakivat valituslupaa kihlakunnansyyttäjät Kalle Kulmala ja Paula Pajula, kolme Anneli Auerin lasta sekä Jukka Lahden veli. Korkein oikeus antaa asiasta ratkaisun noin aamukahdeksan jälkeen.

Näin asiaa on käsitelty oikeudessa

Ulvilan surmaa on käsitelty eri oikeusasteissa vuodesta 2010 lähtien. Käräjäoikeus tuomitsi vuoden 2010 marraskuussa Anneli Auerin elinkautiseen miehensä murhaan. Tuomio ei ollut yksimielinen. Yksi kolmesta tuomarista olisi hylännyt syytteen.

Auer valitti tuomiosta hovioikeuteen. Vaasan hovioikeus kumosi vuonna 2011 käräjäoikeuden tuomion. Hovioikeuden mukaan syytön Auer ei olisi ehtinyt lavasta rikospaikkaa, ja paikalla ollut vieras dna oli vailla selitystä.

Ulvilan surma eteni korkeimpaan oikeuteen. Korkein oikeus palautti vuonna 2012 tapauksen uudelleen käräjäoikeuteen poliisin uuden aineiston takia.

Tapaus tuli uudelleen Satakunnan käräjäoikeuteen. Käräjäoikeus tuomitsi vuoden 2013 joulukuussa Auerin elinkautiseen murhasta äänin 2-1.

Surman neljäs oikeuskäsittely alkoi Vaasan hovioikeudessa vuonna 2014. Tämän vuoden helmikuussa hovioikeus totesi Auerin jälleen syyttömäksi. Jos korkein oikeus ei myönnä valituslupaa, tuomio saa lainvoiman. Auer on tällä hetkellä vapaalla jalalla.

Auer on kiistänyt syyllistyneensä murhaan.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Ivanka, Melania ja Donald Trump sekä paavi asettuivat riviin – vain yksi hymyili ja internet sekosi

  2. 2

    Kamerat eivät paljastaneet: Joonas ja Pauliina harrastivat seksiä Temptation Islandilla toistensa selän takana – näin parilla menee nyt

  3. 3

    Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

  4. 4

    Andy McCoy ojensi Maria Veitolaa suorassa tv-lähetyksessä: ”Suu kiinni”

  5. 5

    Mauno Koiviston hautajaisten ylivoimaisesti koskettavin hetki nähtiin kello 15.43

  6. 6

    40 kuvaa, jotka jäävät historiaan presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

  7. 7

    Cristiano Ronaldoa uhkaa kova rangaistus – yli viiden vuoden tuomio mahdollinen

  8. 8

    Miksi hautajaisvierailla oli hansikkaat kädessä?

  9. 9

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  10. 10

    Donald Trump paljasti puhelimessa sotilassalaisuuden ydinsukellusveneistä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  2. 2

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  3. 3

    Miksi hautajaisvierailla oli hansikkaat kädessä?

  4. 4

    Lue kaikki presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

  5. 5

    ISTV:n lähetys Mauno Koiviston hautajaisista

  6. 6

    Conan O’Brien paljastaa kauheimman vieraansa keskusteluohjelmassa: ”Hän on teeskentelijä”

  7. 7

    Mauno Koiviston hautajaisten ylivoimaisesti koskettavin hetki nähtiin kello 15.43

  8. 8

    Miro jonotti jo puoli yhdeksän aikaan presidentti Koiviston siunaustilaisuuteen – ”Hän antoi minulle uuden mahdollisuuden elää”

  9. 9

    Lepää rauhassa, presidentti Koivisto – päivän koskettavin kuvasarja otettiin Hietaniemen hautausmaalla

  10. 10

    40 kuvaa, jotka jäävät historiaan presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  3. 3

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  4. 4

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  5. 5

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  6. 6

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  7. 7

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  8. 8

    Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

  9. 9

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  10. 10

    Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Ivanka, Melania ja Donald Trump sekä paavi asettuivat riviin – vain yksi hymyili ja internet sekosi

  2. 2

    Kamerat eivät paljastaneet: Joonas ja Pauliina harrastivat seksiä Temptation Islandilla toistensa selän takana – näin parilla menee nyt

  3. 3

    Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

  4. 4

    Andy McCoy ojensi Maria Veitolaa suorassa tv-lähetyksessä: ”Suu kiinni”

  5. 5

    Mauno Koiviston hautajaisten ylivoimaisesti koskettavin hetki nähtiin kello 15.43

  6. Näytä lisää