Perttu

Kotimaa

Kaiken nähnyt ex-virkamies tylynä Sipilän hallitukselle – ”Nimitän sitä toheloinniksi”

Julkaistu:

Juha Sipilän hallituksen syksy on ollut kohujen siivittämä. Useita budjetteja valmistelemassa ollut Erkki Virtanen ei ole koskaan nähnyt yhtä huonoa asioiden valmistelua. – Nimitän sitä toheloinniksi, hän sanoo.

VALTIOVARAINMINISTERI Alexander Stubbin (kok) toissa päiväinen grillaaminen vasemmistoliiton ja vihreiden allekirjoittamasta välikysymyksestä nosti jälleen esiin pääministeri Juha Sipilän (kesk) hallituksen omintakeisen valmistelutyön.

– Hallituksen asettamat tiukat aikataulut tekevät hyvän lainvalmistelun mahdottomaksi. Esimerkiksi voidaan ottaa vaikkapa eläkeläisten asumistuki. Hallitus peruutti, kuten tunnettua, leikkausehdotuksen – mikä oli sinänsä viisasta – mutta vajaassa viikossa pykälät kirjoitettiin uudelleen. Oliko asianomaisten kuulemiseen riittävästi aikaa, suomi ex-oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (Rkp) hallitusta toissa päivänä.


STUBBIN piina alkoi, kun hän selvitti kolmisen viikkoa sitten eduskunnalle hallituksen hallintarekisterihanketta. Stubbin mukaan ”noin 90 prosenttia lausunnoista” oli hankkeelle myönteisiä. Tosiasiassa asia oli päinvastoin.

 

Hallitukselle annetaan usein sadan päivän kuherruskuukausi ennen kuin ryöpytys alkaa. Tälle hallitukselle kritiikkiä on satanut heti alun jälkeen ja sekoiluakin on nähty runsaasti.

– Tähän valtiovarainministeri Stubbin lausuntoon tiivistyi hänen ja koko Sipilän hallituksen onneton lainvalmistelu, ärisi välikysymyksen alulle pannut Paavo Arhinmäki (vas) eduskunnassa.


ITSE hallintorekisterihanke kuopattiin Stubbin lausunnon nostattaman kohun jälkeen. Se on vain yksi esimerkki Juha Sipilän hallituksen äkkinäisistä täyskäännöksistä.

Useiden hallitusten budjetteja valmistelemassa ollut Erkki Virtanen sanoo suoraan, ettei hän ole nähnyt urallaan yhtä surkeaa valmistelua kuin nyt. Virtanen jäi työ- ja elinkeinoministeriön kansliapäällikön tehtävistä eläkkeelle syksyllä 2015.


Konkarin mukaan hallitus tuo julkisuuteen kuin liukuhihnalta erilaisia heittoja, joita ei ole lainkaan valmisteltu.

– Hallituksen alun vatulointi ja iterointi ovat kääntyneet toheloinniksi, Virtanen sanoo.
  • Yllä olevalla videolla näkyy yksi Juha Sipilän näkyvimmistä ulostuloista tänä syksynä. Hän piti puheen kansalaisille Ylen tv-kanavalla parhaaseen katseluaikaan.
Tuoreimpiin esimerkkeihin kuuluu hallituksen pakkolakipaketti. Helsingin Sanomat kertoi toissa päivänä, että hallitus ei katso saaneensa tarpeeksi lausuntoja asiantuntijoilta kilpailukyvyn parantamiseen tarkoitettuihin pakkolakeihin. Valtaosa lausunnoista pyydettiin työmarkkinajärjestöiltä. Lisäksi niitä pyydettiin myös mm. ministeriöiltä ja tutkimuslaitoksilta sekä kuudelta valtiosääntöoikeuden asiantuntijalta. Heistä lausunto on saatu kahdelta. Neljä vetosi Helsingin Sanomissa aikapulaan.

– Nyt olisi pitänyt yhtäkkiä muutamassa viikossa antaa lausunto pykälämuotoisesta luonnoksesta, vaikka kyseessä on hyvin delikaatti lakipaketti, Mikael Hidén sanoi Helsingin Sanomissa.

 

Pääministeri näyttäisi tekevän ensin itse päätöksen, sitten seuraa uhkailua ja sitten taas katsotaan uudestaan. Sellainen johtamistyyli ei vaikuta kovin luottamusta herättävältä.

Jos Jyrki Kataisen sixpack-hallitus sai kritiikkiä päättämättömyydestä, lähti Sipilän hallitus rivakasti liikkeelle, mutta leimallista sille on sittemmin ollut Virtasen termein tohelointi.

Uskottavuutta ovat nakertaneet myös yhteiskuntasopimuksen soutaminen ja huopaaminen sekä hallituksen kriisiin ajanut sote-sotku. Yhteiskuntasopimuksen kanssa hallitus oli Virtasen mukaan jo heti alkumetreillä kuin norsu posliinikaupassa.


– Homma lähti harkitsemattomasti liikkeelle ja oli virhe yrittää sitä niin kireällä aikataululla. Nyt sitä on puliveivattu neljä kertaa tuloksetta. Tällainen syö uskottavuutta.


KEVÄÄLLÄ eläkkeelle jäänyt poliittisen historian professori Timo Soikkanen on yhtä mieltä siitä, että hallituksen tie on ollut normaalia kuoppaisempi.

– Hallitukselle annetaan usein sadan päivän kuherruskuukausi ennen kuin ryöpytys alkaa. Tälle hallitukselle kritiikkiä on satanut heti alun jälkeen ja sekoiluakin on nähty runsaasti.

Ongelmallisena Soikkanen näkee Sipilän johtamistyylin.

– Pääministeri näyttäisi tekevän ensin itse päätöksen, sitten seuraa uhkailua ja sitten taas katsotaan uudestaan. Sellainen johtamistyyli ei vaikuta kovin luottamusta herättävältä.

 

Hallituksen asettamat tiukat aikataulut tekevät hyvän lainvalmistelun mahdottomaksi.

Virtanen muistuttaa, että ennen vanhaan tapana oli, että pääministeri pysyttelee taka-alalla ja astuu esiin vasta viime hetkellä pattitilanteen ratkaisijana.

Juha Sipilän johtamiselle se ei ole ollut tunnusomaista. Ennemminkin hänet tunnetaan miehenä, joka antaa ultimaatumeita, mutta joustaa niistä helposti. Tästä sote-kriisi on malliesimerkki. Öisessä tiedotustilaisuudessa Sipilä ennakoi hallituksen hajoavan aamuun mennessä. Kun kansalaiset aamulla heräsivät, oli kokoomukselle annettua aikarajaa taas siirretty.

Sipilän insinööritaustaa ajatellen soutaminen ja huopaaminen tuntuu monista uskomattomalta.

– Jos insinöörille sanoo, että tuohon tehdään silta, hän teettää tarkat laskelmat, miten silta rakennetaan ja vasta sitten se rakennetaan, Virtanen sanoo.


Virtasen mukaan Sipilän hallituksessa rakennetaan heti ja katsotaan sitten, tuliko silta vai jotain muuta.

 

Hallituksen alun vatulointi ja iterointi ovat kääntyneet toheloinniksi.

Entä sitten kovaan ryöpytykseen joutunut Alexander Stubb? Virtanen ei halua lähteä arvioimaan henkilöitä, mutta kertoo oman näkemyksensä valtiovarainministerin tehtävästä.

– Se on sellainen, että siihen on keskityttävä näin vaikeina aikoina 110-prosenttisesti. Hänellä (Stubbilla) saattaa olla vielä harjoituskausi siinä mielessä meneillään.


VIELÄ TOUKOKUUSSA 2015 tunnelma Suomessa oli odottava. Vaalivoittaja Sipilän hallitusneuvottelut etenivät rivakasti. Oli prosessikaavio ja nopeasti tyhjenevä vatulointikori. SSS-miesten, Sipilän, Stubbin ja Soinin väliltä löytyi luottamusta. Sitten Sipilä ryhtyi johtamaan Suomea kuin suuryritystä.

– Alku meni ihan reippaasti. Kärkihankehommakin meni erittäin hyvin, vaikka se monille jäikin varmasti vähän hämäräksi. Voisi sanoa, että 20 vuoteen ei ollut tullut niin hyvää, niin helposti, Virtanen arvioi.

 

Hallitukselle annetaan usein sadan päivän kuherruskuukausi ennen kuin yöpytys alkaa. Tälle hallitukselle kritiikkiä on satanut heti alun jälkeen ja sekoiluakin on nähty runsaasti.

Suomen vaikutusvaltaisimmaksi virkamieheksi aikoinaan tituleerattu Virtanen antaakin hallituksen parista ensimmäisestä kuukaudesta arvosanaksi kiitettävän. Soikkanen on sanoilla linjoilla.

– Mauno Koivisto sanoi aikoinaan, että jotain tarttis tehrä. Siinä tilanteessa Suomessa on oltu pitkään. Sipilän hallitus lähti reippaasti tekemään, mutta sitten on mennyt pieleen, Soikkanen sanoo.

Hänen mukaansa asioiden läpiviennissä näkyy SSS-miesten kokemattomuus ministeritason tehtävissä.

– Kyllä se ”nuoruus” näkyy. Paasikiven hallituksen ministereiden kasvoja katsomalla näki, että jokainen heistä oli oman alansa asiantuntija. Nykyisin se ei kuvastu ministereistä samalla tavalla. Valintakriteeritkin ovat toisenlaisia.


MISTÄ tohelointi ja asioiden valmistelemattomuus sitten johtuvat? Virtanen naurahtaa kuivasti. Ulkopuolelta syitä on vaikea lähteä erittelemään, eikä hän ole halukas arvailemaan. Yhden asian hän sanoo ääneen.

– En usko, että virkamiesten laatutaso on romahtanut omista ajoistani näin dramaattisesti. Yksi syy voi olla se, että kuunnellaan vain sellaisia asiantuntijoita, jotka sopivat omaan agendaan.

Ota kantaa

Oletko tyytyväinen Sipilän hallituksen toimintaan?

Kyllä 17% En 83%
Ääniä yhteensä 20268

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sukellusvenemysteeri sai uuden käänteen – tanskalaiskeksijä helpottui dna-testin tuloksista

    2. 2

      Pariskunnan häämatkasta täysi fiasko: Vaimo kumosi kolme viinipulloa taksimatkalla kentälle – uskomaton tapahtumaketju hämmentää

    3. 3

      Kaikkien aikojen ökypidot? Venäläinen oligarkki nai mallin – tältä näyttivät hääkuvat

    4. 4

      Karmea yllätys odotti vuorikiipeilijää Mont Blancilla: löysi yli 20 vuotta vanhat ruumiit

    5. 5

      Saksan BB-kaunottaret hätkähdyttivät tv-ruudussa – jopa Britannian versio jää varjoon: Naisen tausta vetää mykäksi

    6. 6

      Konsertti keskeytettiin terroriuhan vuoksi Hollannissa: poliisi löysi kaasupulloja linja-autosta

    7. 7

      Mariah Carey, 47, viehkeänä topless-otoksessa – jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta: Keikkakuvat kertovat totuuden

    8. 8

      Ensin suomalais­sotilas teloitti vangitun naisradistin, sitten eversti antoi tyrmistystä herättäneen käskyn – uutuuskirja kertoo rajusta tapauksesta jatkosodassa

    9. 9

      Lentofarssi Samokseen jatkuu: kaksi päivää hukattu, lomailijoita hotelleissa Lahdessa ja Salossa

    10. 10

      Oletko superduunissa vai ongelmatyössä? Kysely paljastaa parhaat ammatit – katso lista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    2. 2

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    3. 3

      Ikävä totuus ”lämpimänä kotina” myydystä unelmien talosta paljastui ostajalle talvella – välittäjällä oli erikoinen selitys

    4. 4

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    5. 5

      Trumpin ministerin kaunis näyttelijävaimo nostatti someraivon – julkaisi pröystäileviä kuvia miehensä työmatkalta

    6. 6

      Ensin suomalais­sotilas teloitti vangitun naisradistin, sitten eversti antoi tyrmistystä herättäneen käskyn – uutuuskirja kertoo rajusta tapauksesta jatkosodassa

    7. 7

      190 matkaajaa luuli pääsevänsä paratiisisaarelle, jäivätkin jumiin Vantaalle – tuore sulho: ”Honeymoon on aika helvetin kaukana”

    8. 8

      Toimittaja Kim Wallin verta löytyi sukellusveneen sisältä – silvotussa ruumiissa metallia

    9. 9

      Mariah Carey, 47, viehkeänä topless-otoksessa – jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta: Keikkakuvat kertovat totuuden

    10. 10

      Latinokaunotar Jennifer Lopezin, 48, kimaltava esiintymisasu lumoaa – kerää ylistystä: ”Täydellinen vartalo”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sukellusvenemysteeri sai uuden käänteen – tanskalaiskeksijä helpottui dna-testin tuloksista

    2. 2

      Pariskunnan häämatkasta täysi fiasko: Vaimo kumosi kolme viinipulloa taksimatkalla kentälle – uskomaton tapahtumaketju hämmentää

    3. 3

      Kaikkien aikojen ökypidot? Venäläinen oligarkki nai mallin – tältä näyttivät hääkuvat

    4. 4

      Karmea yllätys odotti vuorikiipeilijää Mont Blancilla: löysi yli 20 vuotta vanhat ruumiit

    5. 5

      Saksan BB-kaunottaret hätkähdyttivät tv-ruudussa – jopa Britannian versio jää varjoon: Naisen tausta vetää mykäksi

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    2. 2

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    3. 3

      Ikävä totuus ”lämpimänä kotina” myydystä unelmien talosta paljastui ostajalle talvella – välittäjällä oli erikoinen selitys

    4. 4

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    5. 5

      Trumpin ministerin kaunis näyttelijävaimo nostatti someraivon – julkaisi pröystäileviä kuvia miehensä työmatkalta

    6. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. Näytä lisää