Armas

Kotimaa

Valikko

Ilkka: Kaksi autoa kolaroi rajusti Seinäjoella – toinen sinkoutui lähes sisälle kauppakeskukseen

Autot ja kauppakeskus kärsivät mittavat vahingot.
Seinäjoella Koulukadun ja Puskantien risteyksessä on tapahtui viiden aikaan iltapäivällä keskiviikkona kahden auton kolari.

Anttilan suunnasta Puskatietä ajanut auto sinkoutui kolarin voimasta Lehtisen kauppakeskuksessa olevan Clas Ohlsonin lasioviin.

Onnettomuudesta kertoi ensimmäisenä Ilkka-lehti.

Paikalla kolarin aikana ollut henkilö kertoo Ilkalle, että Anttilan suunnasta tullut auto ei ollut väistänyt Koulukadun suunnasta risteykseen ajanutta henkilöautoa.

– Olin juuri viemässä parkkilappua omaan autooni kun kolari sattui. Auto osui ensin betoniporsaaseen ja sitä kautta ikkunaan, nainen kertoo. Ohikulkijan mielestä Anttilan suunnasta tullut auto ei hidastanut risteykseen, henkilö kertoo.

Ilkan mukaan Clas Ohlsonin liikkeessä oli tapahtuman aikaan sekä henkilökuntaa että asiakkaita, mutta kenellekään ei käynyt kuin ihmeen kaupalla kuinkaan, sillä auto pysähtyi liikkeen kivijalkaan.

Silkkaa onnea oli myös se, ettei liikkeen edustalla tai sen ohitse kulkevalla jalkakäytävällä liikkunut juuri kyseisellä hetkellä jalankulkijoita.

Autot ja liikerakennus kuitenkin kärsivät huomattavat vahingot.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teinitytöt legginseissä käännytettiin lähtöportilla, somemyrsky nousi USA:ssa – huippumalli Chrissy Teigen: ”Olen lentänyt ilman housuja”

    2. 2

      Turvapaikanhakija livahti naisten puolelle uimahallissa Oulussa – alastomat naiset hämmentyivät

    3. 3

      Leo Komarov teki kiistanalaisen sopimuksen – ura Leijonissa vaakalaudalla

    4. 4

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    5. 5

      Täällä asuvat Suomen tyytyväisimmät asukkaat – listalla uusi kärkikunta

    6. 6

      Salatuissa elämissä synkkä kohtaus: Äiti ja tytär hukuttautuivat mereen – fanit kauhistuivat suosikkihahmon kuolemasta

    7. 7

      Vastanäyttelijän ulkonäkö ei kelvannut Emmerdale-kaunottarelle: Uhkasi lähteä sarjasta – ”Ei tarpeeksi komea”

    8. 8

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    9. 9

      Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

    10. 10

      Horoskooppi 28.3.2017

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    2. 2

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    3. 3

      Salainen laatuvirhe paljastui omakotitalosta – lattiakaivon hinnaksi tuli lähes 40 000 euroa

    4. 4

      "Ei kai alapää ole hygieenisempi?" – julkisessa saunassa sattunut tapaus kuohuttaa taas HS:n mielipideosastossa

    5. 5

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    6. 6

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    7. 7

      Äiti kysyi, mistä uudet farkut kiristävät? 4-vuotiaan pojan ronski vastaus huvittaa

    8. 8

      Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

    9. 9

      Jättimäinen tulipalo Vantaalla Kehä III:n tuntumassa, sammutustyöt kestävät koko päivän – ”Liikennettä haittaavaa savunmuodostusta”

    10. 10

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    5. 5

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    8. 8

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    9. 9

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    10. 10

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teinitytöt legginseissä käännytettiin lähtöportilla, somemyrsky nousi USA:ssa – huippumalli Chrissy Teigen: ”Olen lentänyt ilman housuja”

    2. 2

      Turvapaikanhakija livahti naisten puolelle uimahallissa Oulussa – alastomat naiset hämmentyivät

    3. 3

      Leo Komarov teki kiistanalaisen sopimuksen – ura Leijonissa vaakalaudalla

    4. 4

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    5. 5

      Täällä asuvat Suomen tyytyväisimmät asukkaat – listalla uusi kärkikunta

    6. Näytä lisää