Urpo

Kotimaa

Valikko

Suivaantunut savolaismies poltti ex-rakastajattarensa kotitalon, kesämökin ja auton

Julkaistu:

Entiseltä rakastajattareltaan kotitalon, kesämökin ja auton polttanut mikkeliläinen mies tuomittu Etelä-Savon käräjäoikeudessa tuhotyöstä ja kahdesta törkeästä vahingonteosta 2 vuodeksi 8 kuukaudeksi vankeuteen.

PALOT aiheuttivat yli 700000 euron vahingot.

– Halusin ottaa häneltä jotain tärkeitä asioita pois ja polttaminen oli hyvä tapa, palojen sytyttäjäksi tunnustautunut mies sanoi kuulustelussa.

Mikkeliläisen perheen kesämökki tuhoutui tulipalossa Puumalassa 9. elokuuta tänä vuonna. Vahingot olivat noin 100 000 euroa. Pari viikkoa myöhemmin eli 25. elokuuta syttyi perheen omakotitalo tuleen Mikkelissä. Jälkivartioinnista huolimatta tuli pääsi irti toistamiseen ja viimeisteli tuhon. Vahingot nousivat kaikkiaan 600 000 euroon.

Perhe sai väliaikaisen asunnon. Perheen äidin omistama henkilöauto paloi evakkopaikan parkissa 2. syyskuuta. Auton arvoksi on ilmoitettu 13 500 euroa.

POLIISI kuulusteli aluksi rikoksesta epäiltynä perheen isää. Hänet todettiin kuitenkin syyttömäksi paloihin ja poliisin epäilyt kääntyivät toiseen paikkakuntalaiseen mieheen, 52-vuotiaaseen mieheen.

Perheen äiti myönsi seurustelleensa kyseisen miehen kanssa kahteen otteeseen. Ensimmäisen jakso oli vuonna 2010 ja päättyi naisen mukaan siihen, että rakastajan vaimo sai tietää suhteesta.

Nainen kertoi tapaamisten miehen kanssa alkaneen uudelleen 2012.

– Olemme tapailleet tähän mökin palamiseen saakka, nainen tunnusti poliisille.

ESITUTKINTAPÖYTÄKIRJOJEN mukaan mies oli tulossa 9.8 tapaamaan naista Puumalan mökille, jossa tämä oli yksinään. Nainen oli vastahakoinen, mutta lupasi soittaa miehelle mikäli mieli muuttuu.

– Mieli ei muuttunut, epäilty tuumi kuulustelussa.

Suivaantunut mies valeli bensiiniä mökien ovien eteen ja liiteriin tuikkasi perheelle rakkaan lomaparatiisin tuleen.

– Tarkoitukseni oli vain tavallaan ottaa häneltä jotakin pois, koska hän on viimeisen kuuden vuoden aikana pahoittanut mieleni monesti, mies lausui kuulustelussa.

Epäilty korosti, että Puumalan mökki oli tapaamispaikkana rakas hänellekin.

ENTISEN naisystävänsä perheen kotitalon mies sytytti tuleen kaatamalla bensiiniä sisälle tuuletusikkunasta. Hän tiesi, että talo oli tuolloin tyhjillään.

– Joka tapauksessa jossakin vaiheessa päivää päässäni taas naksahti ja päätin polttaa talon, mies kertoi.

Perhe menetti kotinsa ja irtaimistonsa. Heidät sijoitettiin turvakotiin kunnes heille löytyi väliaikainen majapaikka. Perhe oli häthätää ehtinyt muuttaa evakkopaikkaan, kun vaimon omistama henkilöauto paloi talon pysäköintialueella.

– Minulla ei ole enää muuta kuin henkiriepu jäljellä ja minut on täysin lannistettu. Minusta on tullut äärimmäisen varovainen ja mukani on hälytin, jolla voin kiinnittää huomiota mikäli minuun käydään käsiksi, nainen tilitti kuulustelussa.

NAINEN oli päivää ennen autopaloa maantien levähdyspaikalla, kun rakastaja oli kaasuttanut paikalle moottoripyörällä.

– Hän torjui minut ja oli hyvin epäystävällinen. Minulla oli yksi syy hänen autonsa polttamiseen, mies perusteli poliisille.

Mies tunnustautui mökin, talon ja auton sytyttäjksi jo kuulustelussa. Kihlakunnansyyttäjä Minna Salonen vaatii hänelle Etelä-Savon käräjäoikeudessa rangaistusta kolmesta törkeästä vahingonteosta. Käräjäoikeus tuomitsi miehen kahdesta törkeästä vahingonteosta. Oikeus piti omakotitalon polttamista tuhotyönä.

Kotinsa ja omaisuutensa menettänyt perhe saa tuomitulta korvaukset loukkauksen aihettamasta kärsimyksestä. Äidin korvaussumma on 7000 euroa. Kolme muuta perheenjäsentä saa kukin 4000 euroa.

Oikeus velvoitti miehen korvamaan vakuutusyhtiölle runsaat 13000 euroa. Käräjäoikeus passitti tuomitun suoraan vankilaan. Mies on ollut kiinni lokakuun alusta lähtien. Hänen omaisuuttaan pysyy vakuustavarikossa 740 000 euron edestä.

Käräjäoikeus ottaa kantaa tulipaloihin liittyviin mittaviin omaisuusvahinkoihin ja vahingonkorvauksiin erillisessä oikeudenkäynnissä ilmeisesti ensi kesänä.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Samu Haber tuhlasi viimeiset rahansa ökyautoon: ”Pitää näyttää, että menestyn”

  2. 2

    Lehti: Poliisi löysi lisää räjähteitä Britanniassa – viranomaiset varmoja terroristisolun olemassaolosta

  3. 3

    Ei herkille! Suomalaisnäyttelijä syö ihmislihaa televisiossa – reaktio yllättää kaikki

  4. 4

    Ali pelasti naisen hengen Turussa – piteli puukottajaa toisella kädellä, soitti toisella hätänumeroon

  5. 5

    Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

  6. 6

    Öljysheikki tilasi 50 euron ruoat ja antoi Veeralle liki tonnin tipin: ”Ei ollut mikään polttariseurue”

  7. 7

    Kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista särkee sydämen – Millien, 12, äiti kuoli Manchesterin iskussa

  8. 8

    Jussi Halla-aholla on 1,5-vuotias avioton lapsi: ”Pitää paikkansa”

  9. 9

    Huutokauppakeisari vinkkaa: 3 yllättävää esinettä, jotka ovat todellisia rahasampoja

  10. 10

    Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

  2. 2

    Myyntimies pyöritti kahdeksaa tyttöystävää vaimon selän takana – yksityisetsivä paljasti touhut

  3. 3

    Trumpilta hämmentävä viesti Israelin holokaustimuseon vieraskirjaan

  4. 4

    Jussi Halla-aholla on 1,5-vuotias avioton lapsi: ”Pitää paikkansa”

  5. 5

    Nämä kuvat Kimi Räikkösestä eivät unohdu – teki täysin poikkeuksellisen ratkaisun

  6. 6

    Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

  7. 7

    Katso video: Kieltäytyikö Melania Trump jo toistamiseen miehensä tarjoamasta kädestä valtiovierailulla?

  8. 8

    Ariana Grandelta koskettava ele: Haluaa maksaa Manchesterin iskun uhrien hautajaiset

  9. 9

    Brittilehdet julkaisivat kuvia Manchesterin pommimieheksi epäillystä Salman Abedista

  10. 10

    Huutokauppakeisari vinkkaa: 3 yllättävää esinettä, jotka ovat todellisia rahasampoja

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  3. 3

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  4. 4

    Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

  5. 5

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  6. 6

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  7. 7

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  8. 8

    Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

  9. 9

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  10. 10

    Tämä on suurin virhe, jonka voi tehdä lentokentän turvatarkastuksessa: ”Siihen ei kannata ryhtyä, edes leikillä”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Samu Haber tuhlasi viimeiset rahansa ökyautoon: ”Pitää näyttää, että menestyn”

  2. 2

    Lehti: Poliisi löysi lisää räjähteitä Britanniassa – viranomaiset varmoja terroristisolun olemassaolosta

  3. 3

    Ei herkille! Suomalaisnäyttelijä syö ihmislihaa televisiossa – reaktio yllättää kaikki

  4. 4

    Ali pelasti naisen hengen Turussa – piteli puukottajaa toisella kädellä, soitti toisella hätänumeroon

  5. 5

    Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

  6. Näytä lisää