Uuno

Kotimaa

Valikko

Suomi ja Espanja sopivat veroriidan – seuraavaksi verovapaus lähdössä Portugalin-eläkeläisiltä?

Julkaistu:

Verotus
Valtionvarainministeri Alexander Stubb allekirjoitti tänään verosopimuksen, joka muuttaa Espanjaan eläköityneiden suomalaisten verotusta.
Seuraavaksi vastaava sopimus aiotaan tehdä Portugalin kanssa.

Verosopimuksen allekirjoitustilaisuudessa ei juuri krumeluureja nähty. Alexander Stubb ja Espanjan Suomen-suurlähettiläs María Jesús Figa López-Palpo allekirjoittivat Suomen ja Espanjan välisen uuden verosopimuksen kevyen small talkin säestyksellä.

Sopimus on alkusoittoa sille, että myös Portugaliin muuttaneiden suomalaiseläkeläisten verotukseen tullaan puuttumaan. Portugali myönsi vuonna 2010 tietyin ehdoin kymmenen vuoden verovapauden ulkomailta muuttaville eläkeläisille. Tarkoituksena oli kalastella uusia asukkaita.

Heinäkuussa Suomessa kohistiinkin Portugaliin muuttaneista eläkeläisistä, kun Helsingin Sanomat kertoi Keskon Matti Halmesmäen, Rautaruukin Sakari Tammisen ja Nokian Renkaiden Kim Granin viettävän eläkepäiviä Portugalissa. Kaikki kolme toimivat aiemmin edellä mainittujen yritysten toimitusjohtajina. Heidänkin eläkepäiviinsä voi olla tulossa muutoksia pikaisellakin aikataululla.

Mallia Espanjan sopimuksesta?

STUBB aikoo käydä keskusteluja sopimuksesta Portugalin ministerikollegansa kanssa Euroryhmän kokouksessa tammikuussa. Espanjan kanssa solmittua sopimusta Stubb pitää ”hyvänä ennakkotapauksena”.

– Me tulemme käyttämään tätä sopimusta mallina Portugalin sopimukselle. Olemme jo olleet sinne viranomaisiin yhteydessä. Tämä on osa Euroopan integraatiota, jossa myös verotus yhdenmukaistetaan.

Neuvotteluissa vastassa on uudet joukot.

– Nyt kun Portugalissa on uusi hallitus, niin on taas uudet kujeet. Espanjan kanssa tehdyn sopimuksen neuvottelut kestivät vuoden. Eli melko rivakassa aikataulussa voidaan viedä eteenpäin, kunhan portugalilaiset saadaan kiinni.

Suomen verottamisoikeus laajenee Espanjan kanssa solmitun uuden sopimuksen myötä. Julkisen sektorin, kuten valtion ja kuntien, eläkkeitä on voitu tähänkin saakka verottaa Suomessa, mutta yksityisen puolen eläkkeitä ei.

Aiempi sopimus vuodelta 1967

Uuden sopimuksen myötä Suomi saa verottaa myös muita Suomesta Espanjaan maksettavia eläkkeitä. Näissä tilanteissa eläkkeen kaksinkertaisen verotuksen poistaa poikkeuksellisesti lähdevaltio.

Käytännössä kuvio toimii niin, että Espanjassa asuvalle henkilölle Suomesta maksettavasta eläkkeestä Suomessa menevästä verosta vähennetään tästä eläkkeestä Espanjassa maksettu vero.

– Tämä on sopimus, joka on ollut hillumassa aika kauan. Nyt pyritään siihen, että eläkeläiset pystyvät reilulla tavalla vapaasti liikkumaan tässä maassa ja reilulla tavalla maksamaan eläkkeitä, Stubb sanoo.

Aiempi verosopimus oli vuodelta 1967. Se oli monin osin vanhentunut, eikä vastannut enää nykyistä Suomen noudattamaa veropolitiikkaa. Suomi on halunnut muuttaa aiempaa verosopimusta erityisesti juuri eläkkeiden verottamisen osalta. Taustalla on vaikuttanut suomalaisten kasvanut into muuttaa eläkepäiviksi Espanjan aurinkoon.

Kolmen vuoden siirtymäaika

Molempien maiden parlamenttien on vielä hyväksyttävä uusi sopimus ennen sen voimaan tuloa.

Siirtymäajaksi on sovittu kolme vuotta. Niiden aikana sovelletaan nykyisen sopimuksen eläkeartiklaa. Ehtona on se, että asuinvaltio verottaa eläkettä. Jos näin ei tapahdu, uutta sopimusta aletaan soveltaa ilman siirtymäaikaa.

Perussääntönä on ollut, että suomalaiset eläkkeet verotetaan yleensä Suomessa, vaikka saaja asuisikin ulkomailla. Vero on sama kuin Suomessa.

Espanjan ja Portugalin lisäksi Suomella on ollut peruskuviosta poikkeava sopimus myös Ranskan kanssa. Stubbin mukaan Portugalin kanssa solmittavaa sopimusta olisi tarkoituksena käyttää pohjana Ranskan kanssa tulevaisuudessa solmittavan sopimuksen teossa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    2. 2

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    3. 3

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    4. 4

      Vesan mökkipihalla tapahtunut ”kylmäverinen rikos” tallentui videolle – pääepäilty on ketterä ja katala peto

    5. 5

      Kelly Osbournen kiusallinen vaatemoka – mekko jumittui päälle: fanien huomio kiinnittyi johonkin aivan muuhun

    6. 6

      CNN selvitti: Näin Pohjois-Korean johtaja rahoittaa luksuselämänsä

    7. 7

      Tyly muutos ensi viikon sääennusteeseen: +30 asteen helleaalto koukkaakin Venäjälle – Suomeen luvassa jotain ihan muuta

    8. 8

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    9. 9

      Yön uutiset: Katso mitä tapahtui, kun nukuit

    10. 10

      Nuorisojengi piinaa Talent-sensaatiolaulajaa karmealla tavalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    2. 2

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    3. 3

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    4. 4

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    5. 5

      Kouvolalainen Markku on käynyt Pohjois-Koreassa yli 30 kertaa auttamassa – Kuvat suljetusta diktatuurista kertovat paljon

    6. 6

      Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

    7. 7

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    8. 8

      Ykköskierroksella varattu suomalaislupaus pettyi – ”Kaikki ei napsahtanut kohdilleen”

    9. 9

      Onko tässä Suomen komein halkopino? Kaikkien halkopinojen äitiin upposi 15 kuutiota pilkkeitä

    10. 10

      Leskiprinsessa ja 7 tytärtä pitivät orjia luksushotellissa – tuomittujen palvelusväkeä pidettiin epäinhimillisissä olosuhteissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    3. 3

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    4. 4

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    5. 5

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    6. 6

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    7. 7

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    8. 8

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    9. 9

      Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

    10. 10

      Saako 15-vuotias olla yötä tyttöystävän luona? Psykologi: ”Vanhemmuuteen kuuluu estää yhdessä yöpymiset”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    2. 2

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    3. 3

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    4. 4

      Vesan mökkipihalla tapahtunut ”kylmäverinen rikos” tallentui videolle – pääepäilty on ketterä ja katala peto

    5. 5

      Kelly Osbournen kiusallinen vaatemoka – mekko jumittui päälle: fanien huomio kiinnittyi johonkin aivan muuhun

    6. Näytä lisää