Miia, Mira, Mirva

Kotimaa

Valikko

Katse taivaalle! Ensi yönä jopa 70 tähdenlentoa tunnissa

Tähdenlennot
Geminidien meteoriparven ennustettu maksimi on maanantai-iltana. Jos taivas on ihanteellisen kirkas, voi tähdenlentoja näkyä jopa 70 kappaletta tunnissa.
Tähtitieteellinen yhdistys Ursa arvioi, että käytännössä parasta tarkkailuaikaa on myöhäinen ilta ja heti keskiyön jälkeinen aamuyö, jos pilvet suostuvat pysymään poissa.

Tähdenlentojen tarkkailuun parhaiten sopii paikka, jossa on tarpeeksi vähän valosaastetta ja riittävän esteetön näkyvyys laajalle osalle taivasta.

Forecan meteorologi Kristian Roine kertoo, että tällä hetkellä selkeää on Uudellamaalla sekä länsirannikolla.

– Näyttäisi, että pääkaupunkiseudulla, Vaasassa, Oulussa ja Kaakkois-Suomessa on selkeintä. Talviset sumupilvet ovat kuitenkin arvaamattomia ja tilanne voi vielä muuttua ennen puoltayötä, Roine arvioi puoli yhdeksän jälkeen maanantai-iltana.

– Tampereella, Turussa ja Jyväskylässä näyttää sen sijaan huonolta. Idässä pilven reuna menee Kuopion ja Joensuun korkeuksilla, mutta Saimaalla on selkeää.

Tähdenlentoparvi liikkuu hitaasti

Geminidit ovat yksi vuoden kolmesta hienoimmasta tähdenlentoparvesta elokuussa näkyvien perseidien ja tammikuussa näkyvien kvadrantidien ohella.

Parveen kuuluvat tähdenlennot näyttävät tulevan Kaksosten tähtikuvion suunnalta, mutta niitä voi näkyä millä tahansa puolella taivasta.

Verrattuna useimpiin muihin tähdenlentoparviin geminidit ovat suhteellisen hitaita taivaalla. Maapalloon verrattuna geminidit liikkuvat 35 kilometrin sekuntinopeudella.

Myös revontulia

Maanantai-ilta näyttäisi olevan otollista aikaa myös revontulihavainnoille Etelä-Suomea myöten.

Ursan Taivaanvahti-sivustolle on kello 21 mennessä ilmestynyt Uudeltamaalta jo lukuisia havaintoja, joiden mukaan esimerkiksi Nurmijärvellä revontulet loimottavat taivaalla komeasti.

Lähetä kuva

Onnistuitko ottamaan yöllä kuvan geminideistä tai revontulista? Lähetä kuva Ilta-Sanomien toimitukseen numeroon 13456, tai sähköpostin liitetiedostona osoitteeseen uutiset(at)iltasanomat.fi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Serranon perheestä tuttu näyttelijäkaunotar Elsa, 40, seksikkäässä kansikuvassa – selkeä ulkonäkövinkki faneille

    2. 2

      Muistatko lapsitähti Aaron Carterin? Luisevat kuvat 29-vuotiaasta laulajasta järkyttivät fanit – avautui sairaudestaan julkisesti

    3. 3

      Kuva räjäytti somen – Klitshkon tyrmääjä ”kuin Muhammad Ali”

    4. 4

      Tällainen on MS-13, väkivaltainen katujengi, jolla Trump perustelee muuria Meksikon rajalle: ”Vetää pahuudessa vertoja al-Qaidalle”

    5. 5

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    6. 6

      Teekkarijäynä päättyi pankinjohtajan ryöstöhälytykseen – ”Kaikkea ei ole mietitty loppuun asti”

    7. 7

      Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

    8. 8

      Poliisilta lisätietoja Kampin vessassa tuleen syttyneestä henkilöstä: Ulkopuolisten ei epäillä liittyvän tapaukseen

    9. 9

      Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

    10. 10

      Kuvat kertovat: Näin paljon Sofia Belórfin ulkonäkö on muuttunut 7 vuodessa – missikaunottaresta fitnessmestariksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

    2. 2

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    3. 3

      Ihminen syttyi tuleen Kampin yleisessä vessassa

    4. 4

      Surkea sää Suomenlahdella – Silja Symphony joutui hinattavaksi

    5. 5

      Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

    6. 6

      Kokoomuskonkari täräyttää: Tarja Halonen asettumassa ehdolle presidentinvaaleissa: ”Hänellä on jokin päämäärä”

    7. 7

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    8. 8

      Anthony Joshua tyrmäsi Vladimir Klitshkon uskomattomassa ottelussa – IS seurasi

    9. 9

      Kova tuuli paiskasi hotellin kokoisen rakennelman nudistirannalle Aurinkorannikolla – Suomalainen Jenni kuvasi oudon laitteen

    10. 10

      Vapaaottelun suomalainen huippulupaus koki shokkityrmäyksen – Makwan Amirkhani riensi kehään lohduttamaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    2. 2

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    3. 3

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    4. 4

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    5. 5

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    6. 6

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    9. 9

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    10. 10

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Serranon perheestä tuttu näyttelijäkaunotar Elsa, 40, seksikkäässä kansikuvassa – selkeä ulkonäkövinkki faneille

    2. 2

      Muistatko lapsitähti Aaron Carterin? Luisevat kuvat 29-vuotiaasta laulajasta järkyttivät fanit – avautui sairaudestaan julkisesti

    3. 3

      Kuva räjäytti somen – Klitshkon tyrmääjä ”kuin Muhammad Ali”

    4. 4

      Tällainen on MS-13, väkivaltainen katujengi, jolla Trump perustelee muuria Meksikon rajalle: ”Vetää pahuudessa vertoja al-Qaidalle”

    5. 5

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    6. Näytä lisää