Armas

Kotimaa

Valikko

KRP seuraa verkostoa, jossa joukkosurmaajia ihaillaan – ”On mietitty toteutuskohdetta ja tehty siellä tiedustelua”

Rikos
Keskusrikospoliisilla on seurannassaan muutamia kymmeniä henkilöitä, jotka fantasioivat joukkosurman tekemisestä.
Ilta-Sanomat kertoi vastikään vuoden 2014 syksyllä Turussa paljastuneesta tapauksessa, jossa nuorehko nainen suunnitteli lapsiin kohdistuvaa joukkosurmaa. Tapausta tutkittiin törkeänä henkeen ja terveyteen kohdistuvan rikoksen valmisteluna, mutta juttu ei koskaan edennyt oikeuteen asti. Nainen päätyi psykiatriseen hoitoon.

Limittäin tämän tapauksen kanssa Suomesta paljastui verkosto, johon kuului useampia joukkosurmien suunnittelijoita ja ihailijoita.

Rikoskomisario Sari Sarani keskusrikospoliisista kertoo, että verkosto piti yhteyttä toisiinsa Facebookissa, IRC-galleriassa ja Tumblrissa.

Muutamia kymmeniä henkilöitä

Verkosto kuitenkin vetäytyi pois avoimilta keskustelufoorumeilta huomattuaan, että poliisi on heidän jäljillään.

Saranin mukaan kyse on muutamista kymmenistä henkilöistä, joiden henkilöllisyydet ovat tiedossa ja joiden edesottamuksia on seurattava nyt muiden teknisten ja taktisten keinojen avulla.

– Eihän tässä joukossa tietenkään ole kaikki, mutta muutama kymmenen on tämänhetkinen arvio.

Yksityiskohtaisia suunnitelmia

On korostettava kahta asiaa. Ensinnäkin, seurannassa olevia henkilöitä ei epäillä rikoksesta ja toiseksi, suurin osa ei koskaan toteuta suunnitelmiaan joukkosurmista, vaan ne jäävät pelkäksi fantasioinniksi.

Toisaalta: Osa laatii joukkosurmasuunnitelman hyvinkin yksityiskohtaisesti ja pitkälle.

– Tietoomme on tullut, että joukkosurmaa on suunniteltu kymmenen tai kaksikymmentäkin vuotta. On mietitty toteutuskohdetta ja tehty siellä tiedustelua. Rikoslaissa on poliisin näkökulmasta se ongelma, että vaikka suunnittelijalla olisi kohde valmiina, hänellä pitää olla ampuma-aseita tai räjähteitä hallussaan, että pystytään konkreettisesti todistamaan henkilön syyllistyneen törkeään henkeen ja terveyteen kohdistuvan rikoksen valmisteluna.

– Aseen hankinta on kuitenkin prosessin viimeisiä vaiheita ja tekoon on silloin lyhyt aika. Poliisin täytyy ehtiä puuttua juuri siihen väliin.

Edellisten ihailu

Saranin mukaan poliisin tietoon tulleisiin suunnitelmiin liittyy huomionhakuisuutta ja niissä viitataan kuuluisimpiin tapauksiin, Columbinen koulusurmiin 1999, Utoyan saaren terrori-iskuun, Jokelan ja Kauhavan tragedioihin. Usein fantasioidaan myös itsensä surmaamisesta teon päätteeksi.

Etenkin kouluampujien keskuudessa edellisten tapausten ihannointi on ollut tavallista – puhutaan niin sanotusta Columbine-efektistä. Muun muassa Newtownin joukkosurmaaja Adam Lanza suhtautui liki pakkomielteisesti Columbinen koulusurmiin ja myös Jokelan ampujan Pekka-Eric Auvisen tiedetään ihailleen Columbinen ampujia.

– Onneksi suurin osa näistä suunnitelmista jää toteuttamatta ja tähän mennessä on päästy väliin muun muassa Helsingin yliopistoon suunniteltuihin iskuihin.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  2. 2

    Leo Komarov teki kiistanalaisen sopimuksen – ura Leijonissa vaakalaudalla

  3. 3

    Täällä asuvat Suomen tyytyväisimmät asukkaat – listalla uusi kärkikunta

  4. 4

    Salatuissa elämissä synkkä kohtaus: Äiti ja tytär hukuttautuivat mereen – fanit kauhistuivat suosikkihahmon kuolemasta

  5. 5

    Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

  6. 6

    Vastanäyttelijän ulkonäkö ei kelvannut Emmerdale-kaunottarelle: Uhkasi lähteä sarjasta – ”Ei tarpeeksi komea”

  7. 7

    Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

  8. 8

    James Cookin 250 vuotta vanhaa liiviä ei saatu myytyä huutokaupassa – ”Tällainen löytö tulee vastaan kerran elämässä”

  9. 9

    Charlize Theronin erittäin antava kaula-aukko sai kamerat räpsymään – napaan asti uurrettua dekolteeta ei voinut olla katsomatta

  10. 10

    Teinitytöt legginseissä käännytettiin lähtöportilla, somemyrsky nousi USA:ssa – huippumalli Chrissy Teigen: ”Olen lentänyt ilman housuja”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  2. 2

    Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

  3. 3

    Salainen laatuvirhe paljastui omakotitalosta – lattiakaivon hinnaksi tuli lähes 40 000 euroa

  4. 4

    Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

  5. 5

    "Ei kai alapää ole hygieenisempi?" – julkisessa saunassa sattunut tapaus kuohuttaa taas HS:n mielipideosastossa

  6. 6

    Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

  7. 7

    Jättimäinen tulipalo Vantaalla Kehä III:n tuntumassa, sammutustyöt kestävät koko päivän – ”Liikennettä haittaavaa savunmuodostusta”

  8. 8

    Äiti kysyi, mistä uudet farkut kiristävät? 4-vuotiaan pojan ronski vastaus huvittaa

  9. 9

    Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

  10. 10

    Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

  2. 2

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  3. 3

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  4. 4

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  5. 5

    Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

  6. 6

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  7. 7

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  8. 8

    Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

  9. 9

    Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

  10. 10

    Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  2. 2

    Leo Komarov teki kiistanalaisen sopimuksen – ura Leijonissa vaakalaudalla

  3. 3

    Täällä asuvat Suomen tyytyväisimmät asukkaat – listalla uusi kärkikunta

  4. 4

    Salatuissa elämissä synkkä kohtaus: Äiti ja tytär hukuttautuivat mereen – fanit kauhistuivat suosikkihahmon kuolemasta

  5. 5

    Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

  6. Näytä lisää