Sami, Samuli

Kotimaa

Sauli Niinistö: ”Myös Suomi sai YK:lta apua”

Julkaistu:

YK-jäsenyyden 60-vuotisjuhla
Presidentti Sauli Niinistö on korostanut, että YK ei ole Suomelle mikä tahansa organisaatio.
Presidentti Sauli Niinistö muistutti tänään Suomen YK-jäsenyyden 60-vuotisjuhlassa, että historiallisten syiden takia kesti peräti kahdeksan vuotta, ennen kuin Suomi hyväksyttiin YK:n jäseneksi.

Suomi pääsi jäseneksi yhdessä 15 muun maan kanssa 14. joulukuuta 1955.

– YK:sta tuli nopeasti tärkeä osa Suomen ulkopolitiikkaa ja jopa kansallista identiteettiä, Niinistö sanoi tilaisuuden avauspuheessaan.

Niinistö korosti, että YK ei koskaan ole ollut Suomelle mikä tahansa kansainvälinen organisaatio.

Hän muistutti, myös Suomi sai YK:lta apua sotien jälkeisinä vuosina.

– Esimerkiksi suomalaiset lapset saivat 50 000 paria kenkiä Unicefiltä, jotta he voisivat käydä koulua talvella, Niinistö sanoi.

– Muutama vuosi siitä, Suomi antoi ensimmäisen avustuksensa Unicefille, Niinistö lisäsi.

Niinistö kuvasi Suomen vahvaa sitoutumista maailmanjärjestöön alusta asti myös muistuttamalla, että Suomi osallistui ensimmäiseen rauhanturvaamisoperaatioonsa Suezilla jo 1956.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

    2. 2

      Poliisi pysäytti mopopojan Hartolassa – koeajo viritetyllä kulkupelillä siivitti poliisin hurjaan vauhtiin

    3. 3

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    4. 4

      Poliisi: Barcelonan terrori-iskussa kadonnut Julian, 7, kuoli

    5. 5

      KRP: Turun puukkoiskusta epäiltyä päästy kuulemaan

    6. 6

      Puolalaismiesten joukko pahoinpiteli suomalaisia Raumalla – uhreille vammoja kasvoihin ja päähän

    7. 7

      Salatut elämät jäi kesätauolle puistattavissa tunnelmissa: palaa ruutuun rytinällä – tuottajalta vihjailevia paljastuksia tulevasta

    8. 8

      Tornion raiskauksen uhri soitti itse apua

    9. 9

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    10. 10

      Yksi klikkaus Lionel Messiltä ja vahvistamaton sitaatti käynnistivät hurjan huhumyllyn kaikkien aikojen siirrosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    2. 2

      Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

    3. 3

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    4. 4

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    5. 5

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    6. 6

      Ruotsalaistutkija: Marokkolainen terroristiverkosto ulottuu Barcelonasta Turkuun

    7. 7

      Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

    8. 8

      Hassan, 45, asettui hengenvaaraan auttaessaan puukotettua: ”En voi kääntää katsettani ja antaa naisen maata maassa”

    9. 9

      El Mundo: Barcelonan terrori-iskussa kadonnut Julian, 7, on löytynyt

    10. 10

      Poliisi julkisti uutta tietoa Turun tapauksesta – lisää kotietsintöjä Runosmäessä, epäiltyä ei ole päästy kuulemaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    7. 7

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    10. 10

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

    2. 2

      Poliisi pysäytti mopopojan Hartolassa – koeajo viritetyllä kulkupelillä siivitti poliisin hurjaan vauhtiin

    3. 3

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    4. 4

      Poliisi: Barcelonan terrori-iskussa kadonnut Julian, 7, kuoli

    5. 5

      KRP: Turun puukkoiskusta epäiltyä päästy kuulemaan

    6. Näytä lisää