Uuno

Kotimaa

Valikko

Poliisi otti kiinni yli 130 mielenosoittajaa

Julkaistu:

Helsingin poliisi kertoi ottaneensa kiinni yhteensä yli 130 mielenosoittajaa.
Helsingin poliisi on ottanut illan aikana kiinni yli 130 mielenosoittajaa.

Poliisi kertoi tiedotteessaan illan sujuneen muutoin rauhallisesti, mutta 612-mielenosoittajien ja sitä vastustaneiden anarkistien yhteenotot kärjistyivät Töölössä kahdessa eri paikassa.

– Poliisi kohtasi tilanteessa sellaista väkivaltaa, jossa muut voimankäyttökeinot eivät riittäneet. Toisessa tilanteessa väkijoukko oli tulossa poliisin päälle ja toisessa tilanteessa poliisia heitettiin kivillä. Tällä hetkellä ei ole tietoa, että kukaan olisi tilanteessa loukkaantunut, toteaa yleisjohtajana toiminut apulaispoliisipäällikkö Ilkka Koskimäki.

Poliisin mukaan luku täsmentyi illan mittaan. Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Toni Uusikivi kertoo Ilta-Sanomille, että kiinniottoja oli puoli kahdentoista maissa kirjattu 127 kappaletta ja osa oli vielä kirjaamatta.

Kaksi rikostutkintaa meneillään

Kahta poliisiin kohdistunutta hyökkäystä tutkitaan virkamiehen väkivaltaisena vastustamisena. Lisäksi poliisi oli myöhään sunnuntaina kirjoittanut sakkoja ainakin 15 henkilölle virkamiehen vastustamisesta tai niskoittelusta poliisia vastaan.

Poliisin mukaan kaikki kiinniotetut kuuluivat anarkistiryhmään, joka pyrki häiritsemään kansallismielistä 612-soihtukulkuetta.

Aiemmin illalla kiinni otettiin kolme henkilöä, joilta takavarikoitiin kolmisenkymmentä vaarallisina pidettyä soihtua. Poliisin mukaan myös he kuuluivat samaan vastamielenosoittajien porukkaan.

Kiinniotettuja on kuljetettu putkaan Pasilaan ja Töölön Kisahallille. Poliisin mukaan heidät on otettu kiinni poliisilain perusteella, ei rikosperusteisesti.

– Varmaan vapaus koittaa ihan lähituntien aikana, Uusikivi sanoo.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  2. 2

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  3. 3

    CNN selvitti: Näin Pohjois-Korean johtaja rahoittaa luksuselämänsä

  4. 4

    Vanhemmat väittävät elävänsä universumin energialla – äiti ei syönyt edes raskaana ollessaan: ”Ravitsin poikaani rakkaudellani”

  5. 5

    Kelly Osbournen kiusallinen vaatemoka – mekko jumittui päälle: fanien huomio kiinnittyi johonkin aivan muuhun

  6. 6

    Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

  7. 7

    Tyly muutos ensi viikon sääennusteeseen: +30 asteen helleaalto koukkaakin Venäjälle – Suomeen luvassa jotain ihan muuta

  8. 8

    Vähäpukeisilla kuvillaan villinnyt maailman seksikkäin DJ kohauttaa jälleen – läpikuultava mekko tehty ohuista nauhoista

  9. 9

    Vesan mökkipihalla tapahtunut ”kylmäverinen rikos” tallentui videolle – pääepäilty on ketterä ja katala peto

  10. 10

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  2. 2

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  3. 3

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  4. 4

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  5. 5

    Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

  6. 6

    Kouvolalainen Markku on käynyt Pohjois-Koreassa yli 30 kertaa auttamassa – Kuvat suljetusta diktatuurista kertovat paljon

  7. 7

    Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

  8. 8

    Ykköskierroksella varattu suomalaislupaus pettyi – ”Kaikki ei napsahtanut kohdilleen”

  9. 9

    Miro Heiskanen teki kiekkohistoriaa – NHL:n varaustilaisuudessa kaikkien aikojen suomalaisvuosi

  10. 10

    Onko tässä Suomen komein halkopino? Kaikkien halkopinojen äitiin upposi 15 kuutiota pilkkeitä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  2. 2

    Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

  3. 3

    Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

  4. 4

    Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

  5. 5

    Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

  6. 6

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  7. 7

    23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

  8. 8

    Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

  9. 9

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  10. 10

    Saako 15-vuotias olla yötä tyttöystävän luona? Psykologi: ”Vanhemmuuteen kuuluu estää yhdessä yöpymiset”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  2. 2

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  3. 3

    CNN selvitti: Näin Pohjois-Korean johtaja rahoittaa luksuselämänsä

  4. 4

    Vanhemmat väittävät elävänsä universumin energialla – äiti ei syönyt edes raskaana ollessaan: ”Ravitsin poikaani rakkaudellani”

  5. 5

    Kelly Osbournen kiusallinen vaatemoka – mekko jumittui päälle: fanien huomio kiinnittyi johonkin aivan muuhun

  6. Näytä lisää