Tuukka, Touko

Kotimaa

Valikko

Kelan johtajan esittelemä kuva paljastaa ongelman: Työnteko ei kannata alle 2600 eurolla kuussa

Julkaistu:

Kelan pääjohtaja Liisa Hyssälän mielestä Suomen nykyinen sosiaaliturva ei kannusta työntekoon.
Kansaneläkelaitoksen eli Kelan pääjohtaja Liisa Hyssälä otti kantaa Suomen sosiaaliturvajärjestelmään Turun yliopiston sosiaalipolitiikan oppiaineen 50-vuotisjuhlaseminaarissa perjantaina. Asiasta on kertonut aiemmin Uusi Suomi.

Ilta-Sanomat kysyi Hyssälältä, mitä asioita Suomen sosiaaliturvassa pitäisi muuttaa, että se palkitsisi nykyistä paremmin ahkeruudesta.

– Sosiaaliturvan byrokraattisuutta on poistettava. Esimerkkinä on se, että saman perusturvan suunnilleen saa, kun lokeroituu joko sairaaksi, työttömäksi tai köyhäksi toimeentulotukilaiseksi, hän kertoo.

Turvan pitäisi rohkaista riskinottoon

Hyssälä miettii, miksi turvamuotoja ei voisi yhdistää.

– Asumistukilajeja on neljä. Opiskelijoille, varusmiehille, eläkeläisille ja näiden lisäksi yleinen asumistuki. On löydettävä yhdistämismalli. Hallintokulut ovat liian kalliit monen mallin ylläpitoon, hän painottaa.

Sosiaaliturva taas on Hyssälän mukaan liian heiveröinen tukemaan muutosta, jota yhteiskunta nyt työmarkkinoilla tarvitsee.

– Yrittäjyyden, sirpaletyön, työttömyyden ja vaikkapa omaishoitajuuden vaihtelevuus on elämässä yleistä. Turvan pitäisi rohkaista jonkinlaiseen riskinottoon työpaikan säilyttämisen vuoksi tai sesonkiluonteiseen yrittäjyyteen.

Kannustimia puuttuu

Hän korostaa, että sosiaaliturvasta puuttuu kannustimia.

– Tuet ovat syntyneet eri aikoina ihan toisenlaiseen yhteiskuntaan kuin, jossa nyt elämme. Monen tuen yhdistelmä johtaa usein siihen, että palkan pitäisi olla korkeahko, että töihin kannattaa lähteä eli että käteen jäisi enemmän kuin jouten ollessa.

Hyssälän mukaan usein juuri asumistuki muodostaa loukun. Hyssälä esitteli tilaisuudessa Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen eli VATT:n vanhemman tutkijan Heikki Viitamäen laatimaa muistiota, jossa käydään läpi kannustinloukkuja. Muistiossa todetaan, että joissakin tapauksissa ansiotöihin ei taloudellisista syistä kannata hakeutua, ellei kuukausipalkka ylitä 2 600 euroa.

– Sen menettämisen pelossa ei kannata työtä ottaa vastaan. Tästä kertoo VATT-esimerkki. Se on aika tavallinen tilanne.

Hyssälä muistuttaa, että Sata-komitea eli Matti Vanhasen (kesk) toisen hallituksen sosiaaliturvan kokonaisuudistusta valmistellut komitea pyrki puuttumaan tähän.

– Koska olisi tarvittu rahaakin, jotta menettäjiä ei olisi tullut kovin paljoa, niin vuoden 2008 finanssikriisi torppasi suunnitelmat. Nyt on haettava malleja, vaikkapa perusturvakokeilussa, jossa työn tekeminen pienelläkin palkalla olisi kannattavaa, Hyssälä painottaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jussi Halla-aholla on 1,5-vuotias avioton lapsi: ”Pitää paikkansa”

    2. 2

      Ariana Grandelta koskettava ele: Haluaa maksaa Manchesterin iskun uhrien hautajaiset

    3. 3

      Huutokauppakeisari vinkkaa: 3 yllättävää esinettä, jotka ovat todellisia rahasampoja

    4. 4

      Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

    5. 5

      Victoria’s Secret -kaunottaren läpikuultava asu paljasti lähes kaiken – kuvaajilta paljon puhuvia katseita

    6. 6

      Kieltäytyikö Melania Trump kahdesti miehensä kädestä? Obaman hovikuvaajalta vähäeleinen sivallus

    7. 7

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    8. 8

      Lue kaikki Mauno Koiviston huomisista hautajaisista: Ohjelma kirkossa, näin seuraat saattoa, ohjeet suruväelle...

    9. 9

      Eevi Teittinen julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Teemu-rakkaansa kanssa – fitnesskaunottaren iltapuvusta pilkottaa kurkistusaukko

    10. 10

      Katso video: Pahasti rehevöityneeseen suomalaiseen järveen kaadettiin tonneittain kemikaalia – muutos on aivan hämmästyttävä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Myyntimies pyöritti kahdeksaa tyttöystävää vaimon selän takana – yksityisetsivä paljasti touhut

    2. 2

      Kätilön sanat jäivät mieleen: ”On se sisäänkin mahtunut samasta reiästä, että rouva ponnistaa vaan”

    3. 3

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    4. 4

      Trumpilta hämmentävä viesti Israelin holokaustimuseon vieraskirjaan

    5. 5

      KP: Toimitusjohtaja Aimo Korte on kuollut – menehtyi auto-onnettomuudessa Venäjällä

    6. 6

      Miksi mies muuttuu viileäksi ja etäiseksi orgasmin jälkeen? Asiantuntija vastaa

    7. 7

      Lehdet: Tällainen on Manchesterin iskusta epäilty Salman Abedi

    8. 8

      Bachelor-Tuomaksen ja Ninjan rakkaus ei kestänyt – päätyivät eroon: ”Meille tuli vahvoja erimielisyyksiä”

    9. 9

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    10. 10

      Lehti: Tällainen oli Manchesterin terroristin pirullinen pommi: ”Kuin sata luotia kerralla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    8. 8

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    9. 9

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    10. 10

      Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jussi Halla-aholla on 1,5-vuotias avioton lapsi: ”Pitää paikkansa”

    2. 2

      Ariana Grandelta koskettava ele: Haluaa maksaa Manchesterin iskun uhrien hautajaiset

    3. 3

      Huutokauppakeisari vinkkaa: 3 yllättävää esinettä, jotka ovat todellisia rahasampoja

    4. 4

      Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

    5. 5

      Victoria’s Secret -kaunottaren läpikuultava asu paljasti lähes kaiken – kuvaajilta paljon puhuvia katseita

    6. Näytä lisää