Leevi

Kotimaa

Uusi myrsky lähestyy jo Suomea – itsenäisyyspäivän säästä tulossa karsea

Julkaistu:

Sää
Tuulet yltyvät voimakkaiksi koko maassa tänään illalla. Itsenäisyyspäivänä on puolestaan sateista.
Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Eerik Saarikalle kertoo, että tuulet puhaltavat tänään ympäri Suomen noin 15-20 metriä sekunnissa.

Huominenkin päivä on tuulinen, ja eteläisessä Suomessa hätyytellään myrskylukemia. Virallisesti myrskyä on silloin, kun tuulennopeus on yli 21 metriä sekunnissa.

– Huomenna päivällä maan eteläosassa on myrskypuuskia päiväsaikaan, Saarikalle sanoo.

Itsenäisyyspäivä on myös varsin sateinen. Maan eteläosissa vettä tulee paikoittain, keskiosissa maata puolestaan jatkuvammin ja Pohjois- sekä Itä-Lapissa tulee puolestaan lunta.

Saarikalle kertoo, että eteläisessä Suomessa lämpöä on huomenna peräti kymmenen astetta, Keski-Suomen eteläosissa 7-8 astetta ja Keski-Suomen pohjoisosissa vain muutama aste lämmintä. Pohjoisessa on muutamia asteita pakkasta.

ISTV:n videolla myrskybongarit ihastelevat viime yön puhuria.
  • Sää

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Helsinkiläiskauppias otti käyttöön kätevän konstin ruokahävikin vähentämiseksi – ”Miksi emme toimisi näin?”

    2. 2

      IS SEURAA: Iskuista epäillään 8 hengen solua, poliisi pysäytti uuden iskun yöllä

    3. 3

      Elke, 44, kuoli Barcelonan terroriteossa – ystävä suree perheenäitiä: ”Hän huolehti aina kahdesta pojastaan”

    4. 4

      S-ryhmä vaihtaa Otto-automaatit Nosto-automaatteihin – valikoimassa myös 10 euron setelit

    5. 5

      Karmeaksi flopiksi teilatun F1-kisan olosuhteet järkyttivät suomalaisia – ”Tupakka-askit ja käytetyt kondomit lojuivat siellä”

    6. 6

      Porvoolainen Antti kertoo kauhun hetkistään Barcelonassa – ”Pakettiauto osui naiseen, joka lensi ihan kunnolla ilmaan”

    7. 7

      Koulubussi ja henkilöauto kolaroivat Konnevedellä – neljä loukkaantui, kaksi vakavasti

    8. 8

      Jari Sillanpää kauhistui nähdessään itsestään tuoreita kuvia – limsa lihotti: ”Olin sokissa”

    9. 9

      Poliisi IS:lle: Uutta moottoripyöräjengiä epäillään törkeistä rikoksista – neljä tutkintavankeudessa

    10. 10

      Trump kommentoi Barcelonan iskua tarinalla sian vereen kastetuista luodeista – pidetään yleisesti keksittynä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS SEURAA: Iskuista epäillään 8 hengen solua, poliisi pysäytti uuden iskun yöllä

    2. 2

      Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

    3. 3

      Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

    4. 4

      Ampumahiihtokuningas julkaisi kuvan sydänkäyrästään, suomalaisasiantuntija hämillään: ”Täysin uskomatonta”

    5. 5

      Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

    6. 6

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    7. 7

      Madonna jakoi tavalliselta vaikuttavan kuvan syntymäpäiviltään – kiusallinen yksityiskohta hämmentää: ”Luulin sitä jalaksi”

    8. 8

      Porvoolainen Antti näki pakettiauton ajavan väkijoukkoon La Ramblalla – poliisi vie sivullisia museosta suojapaikkaan

    9. 9

      Anna: Huippumalli Angelika Kallio jätti luksuselämän – hänen poikansa tyrmistyi: ”Kuinka voit tehdä tämän minulle!”

    10. 10

      Karmeaksi flopiksi teilatun F1-kisan olosuhteet järkyttivät suomalaisia – ”Tupakka-askit ja käytetyt kondomit lojuivat siellä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    2. 2

      IS SEURAA: Iskuista epäillään 8 hengen solua, poliisi pysäytti uuden iskun yöllä

    3. 3

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    4. 4

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    5. 5

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    6. 6

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    7. 7

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    8. 8

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    9. 9

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    10. 10

      Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Helsinkiläiskauppias otti käyttöön kätevän konstin ruokahävikin vähentämiseksi – ”Miksi emme toimisi näin?”

    2. 2

      IS SEURAA: Iskuista epäillään 8 hengen solua, poliisi pysäytti uuden iskun yöllä

    3. 3

      Elke, 44, kuoli Barcelonan terroriteossa – ystävä suree perheenäitiä: ”Hän huolehti aina kahdesta pojastaan”

    4. 4

      S-ryhmä vaihtaa Otto-automaatit Nosto-automaatteihin – valikoimassa myös 10 euron setelit

    5. 5

      Karmeaksi flopiksi teilatun F1-kisan olosuhteet järkyttivät suomalaisia – ”Tupakka-askit ja käytetyt kondomit lojuivat siellä”

    6. Näytä lisää