Leevi

Kotimaa

Myrsky saapuu illaksi – voi aiheuttaa tuulituhoja, lunta jopa 20 cm

Julkaistu: , Päivitetty:

Suomeen saapuu tänään seuraava myräkkä. Tuulet voivat yltää myrskylukemiin.
Ilmatieteen laitoksen meteorologin Paavo Korpelan mukaan tuuli on lounaisilla merialueilla voimakkaimmillaan kahdeksan aikoihin illalla. Ennuste tuulen nopeudesta on tällä hetkellä 23 metriä sekunnissa.

– Myös lounais- ja etelärannikolla tuuli voi puuskissa yltää juuri myrskyrajoille. Kauempana sisämaassa puuskat eivät ihan niin voimakkaita ole, Korpela ennusti perjantaiaamuna.

Korpelan mukaan paikallisia myrskyvahinkoja voi syntyä, mutta laaja-alaista myrskytuhoa ei ole näköpiirissä.

– Vaaratasoltaan tämä ei kuitenkaan yllä meidän oranssiin luokkaan. Aika perinteinen syysmyrsky.

Lauantaiaamuna tuulet heikkenevät, mutta lisää on luvassa. Myrskyriskiä riittää koko viikonlopun yli.

– Sunnuntai eli itsenäisyyspäivä näyttää hyvinkin tuuliselta.

Korpelan mukaan itsenäisyyspäivän ennusteeseen liittyy vielä harvinaisen suuria epävarmuuksia.

– Sateita on luvassa Etelä- ja Keski-Suomeen, mutta niiden voimakkuus ja tuulen voimakkuus ovat vielä kysymysmerkkejä.

Jopa 20 cm lunta

Yllä olevalla videolla HS-uutisten meteorologi Matti Eerikäinen ennustaa päivän sään.

Hänen mukaansa Lapissa on luvassa pikkupakkasta ja runsaita sateita. Luntakin voi kertyä paikoin parisenkymmentä senttiä.

Iltapäivällä pahimmat sateet ovat levittäytyneet eteläiseen Suomeen. Jyväskylä-Seinäjoki-Vaasa-linjalla sataa lunta. Tällä alueella ajokeli huononee iltapäiväksi.

Pohjanmaalta ja Kainuuseen olevalla alueella lunta sataa jopa 20 cm. Lumi saattaa tykkyyntyä

Paikallisia tuhoja saattaa tulla aika laajallakin alueella.
  • Sää

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tiedottaja: Toinen puukottajan uhreista oli lehtisiä jakanut Jehovan todistaja

    2. 2

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    3. 3

      Turussa loukkaantunut tukholmalainen Hassan Expressenille: Yritin auttaa kuolevaa naista, kun puukottaja iski minua veitsellä

    4. 4

      Kuvakooste Turun rukoushetkestä: Presidentti Niinistö saapui Tuomiokirkkoon, sisäministeri Risikko pyyhki silmäkulmiaan

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    7. 7

      Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

    8. 8

      Kuvat: Poliisi tutki kerrostaloa Turun Varissuolla – etsityn pakettiauton haltija asuu talossa

    9. 9

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    10. 10

      Euroopan komission puheenjohtaja lähetti suomenkielisen kirjeen Juha Sipilälle – kehuu vuolaasti Suomen poliisia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    5. 5

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    6. 6

      Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

    7. 7

      Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

    8. 8

      Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

    9. 9

      Turun puukottajan silmitön juoksu kesti 3 minuuttia – tätä reittiä epäilty hyökkääjä kulki

    10. 10

      Saako autossa olevaan parkkikiekkoon käydä pyörittelemässä välillä lisäaikaa?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    5. 5

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    6. 6

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    7. 7

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    8. 8

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    9. 9

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    10. 10

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tiedottaja: Toinen puukottajan uhreista oli lehtisiä jakanut Jehovan todistaja

    2. 2

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    3. 3

      Turussa loukkaantunut tukholmalainen Hassan Expressenille: Yritin auttaa kuolevaa naista, kun puukottaja iski minua veitsellä

    4. 4

      Kuvakooste Turun rukoushetkestä: Presidentti Niinistö saapui Tuomiokirkkoon, sisäministeri Risikko pyyhki silmäkulmiaan

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. Näytä lisää