Olga, Oili

Kotimaa

Valikko

Hovioikeus kumosi tuomion: Mansikoita tilannut ex-poptähti ei syyllistynyt petokseen

Julkaistu:

Marjakiista
Itä-Suomen hovioikeus on kumonnut entisen poptähden petoksesta saaman vankeusrangaistuksen.
Pohjois-Savon käräjäoikeus tuomitsi 75-vuotiaan ex-laulajan kesäkuussa kahdeksan kuukauden ehdolliseen vankeuteen.

Pääkaupunkiseudulla marjojen välitystoimintaa harjoittanut toiminut mies tilasi 9 000 kiloa mansikkaa suonenjokelaiselta maatilalta heinäkuussa 2011, mutta jätti laskun maksamatta. Käräjäoikeus katsoi, ettei miehellä ollut joko maksukykyä tai edes tarkoitustakaan maksaa hieman yli 22 000 euron laskua.

Verottaja määräsi ex-laulajan yritykselle syksyllä 2011 noin 400 000 euron jälkiverot. Vuosi myöhemmin yritys ajautui konkurssiin. Vuonna 2011 yhtiön liikevaihto oli 3,44 miljoonaa ja ostot 2,4 miljoonaa euroa.

Valitti hovioikeuteen

1970-luvun alkuvuosina Suomen suosituimpiin keikka-artisteihin kuulunut mies valitti tuomiostaan hovioikeuteen. Mies korosti jättäneensä laskun maksamatta, sillä mansikat olivat olleet huonolaatuisia. Hän muistutti myös reklamoineensa kerran aikaisemminkin tilan toimittamien marjojen laadusta.

Mies oli ostanut kesän 2011 aikana marjoja yhteensä 200 000 kiloa ja maksanut kaikki muut paitsi oikeuteen päätyneen suonenjokelaistilan lähettämän erän.

Tämän perusteella hovioikeus arvioi, ettei näyttö riitä osoittamaan miehen tilanneen mansikat ilman aietta maksaa niitä. Hovin mukaan riittävää varmuutta ei saatu siitäkään, että ex-laulaja olisi mansikoita tilatessaan tiennyt, ettei hän kykene maksamaan laskua.

Hovioikeuden mukaan asiassa jääkin siis järkevä epäily siitä, että mies olisi syyllistynyt petokseen.

Vapauttavan päätöksen myötä hovioikeus vapautti miehen korvausvelvollisuudestaan. Käräjäoikeus oli määrännyt hänet maksamaan maatilalle mansikoista 22 000 euroa ja oikeudenkäyntikuluista 5 000 euroa.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Pia, 25, hylkäsi asianajajan työn ja ryhtyi Instagram-tähdeksi – tienaa nyt muhkeat summat povekkailla kuvilla: ”Halusin haastaa itseni”

  2. 2

    Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

  3. 3

    200 risteilymatkustajaa jumissa Saimaan kanavassa – ruoka alkaa loppua, muusikko soittaa Baddingia

  4. 4

    Asunnon ikkunat hajosivat räjähdysmäisessä palossa Helsingissä – syynä vakava virhe ruoanlaitossa

  5. 5

    MTV: Loviisan metsistä löytyi kadonneen Riinan tavaroita – tekikö hän nuotion metsään?

  6. 6

    Putin vastaili venäläisnuorten kysymyksiin Sotshissa: Näihin arvoituksiin hän haluaisi vastauksia – nosti yllättäen esille suomalais-ugrilaiset

  7. 7

    Juna törmäsi radalle päätyneeseen Toyotaan – ”Siinä kohtaa ei ole tasoristeystä”

  8. 8

    Mosulista kiinni otettu teinityttö on jihadistien riveihin liittynyt Linda – 16-vuotiasta saksalaista voi uhata jopa kuolemanrangaistus Irakissa

  9. 9

    Cheek menetti etuhampaansa – edes hammaslääkäri ei kyennyt paikkaamaan ennen keikkaa: Elastinen julkaisi kuvan seuraamuksista

  10. 10

    ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  2. 2

    Kohta rytisee! Ilmatieteen laitos varoittaa rankkasateista ja ukkosesta: ”Voi tulla vähän reippaammin”

  3. 3

    Cheek menetti etuhampaansa – edes hammaslääkäri ei kyennyt paikkaamaan ennen keikkaa: Elastinen julkaisi kuvan seuraamuksista

  4. 4

    Outo haju kellarissa paljasti – rakennusmestarin virityksistä 120 000 euron jättilasku

  5. 5

    Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

  6. 6

    Astrid Swanin, 35, rintasyöpä uusiutui ja levisi – sairaus on parantumaton: ”Jätän lapseni taakseni, kun hän vielä tarvitsee minua”

  7. 7

    Kuvat Suomen kesästä: Festarivieraat kahlasivat tulvivalla kadulla, tennarit upposivat rakeisiin ja salama halkaisi koivun – ”Aika tälli tuli”

  8. 8

    Pete Parkkosen keikka Tikkurilassa sai huvittavia piirteitä: ”Ei tässä ole mitään järkeä enää!”

  9. 9

    Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

  10. 10

    Kiukkukohtaus sai prinsessa Charlotten, 2, valtaansa: polki jalkaa ja heittäytyi maahan kesken valtiovierailun – Catherine-äidillä varmat keinot käytössä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  2. 2

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  3. 3

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  4. 4

    Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

  5. 5

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  6. 6

    Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

  7. 7

    TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

  8. 8

    Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

  9. 9

    Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

  10. 10

    8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Pia, 25, hylkäsi asianajajan työn ja ryhtyi Instagram-tähdeksi – tienaa nyt muhkeat summat povekkailla kuvilla: ”Halusin haastaa itseni”

  2. 2

    Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

  3. 3

    200 risteilymatkustajaa jumissa Saimaan kanavassa – ruoka alkaa loppua, muusikko soittaa Baddingia

  4. 4

    Asunnon ikkunat hajosivat räjähdysmäisessä palossa Helsingissä – syynä vakava virhe ruoanlaitossa

  5. 5

    MTV: Loviisan metsistä löytyi kadonneen Riinan tavaroita – tekikö hän nuotion metsään?

  6. Näytä lisää