Jyrki, Jyri, Jori

Kotimaa

Valikko

Sateessa sammuneet kynttilät merkkaavat Tuusulan surmapaikkaa

Rikos
Tuusulan Hyrylän raa’an ryöstömurhan tekijäksi epäillään 34-vuotiasta miestä.
Raaka ryöstömurha tapahtui perjantain ja lauantain välisenä yönä aivan Tuusulan Hyrylän liikekeskuksen tuntumassa, Hyryläntien ja Koskensillantien risteyksessä. Vieressä on parkkipaikka ja lähistöllä kunnantalo, terveyskeskus ja kirjasto.

Maanantaina surmapaikkaa merkkasi parikymmentä sateessa ja tuulessa sammunutta kynttilää, jotka oli painettu maahan arkisesti parkkipaikasta kertovan kyltin juurelle.

Tätä kirjoitettaessa poliisi on pidättänyt ryöstöstä ja murhasta epäiltynä 34-vuotiaan Hyrylässä asuvan miehen, jolla ei poliisin mukaan ole aiempaa rikostaustaa.

Mies otettiin kiinni jo lauantaina kotiosoitteestaan ja odotettavissa on, että keskiviikkoon mennessä häntä joko esitetään vangittavaksi tai päästetään vapaaksi. Helsingin Sanomien tietojen mukaan miehen asunnosta löydettiin myös huumeita.

Poliisin mukaan mikään ei tässä vaiheessa viittaa siihen, että epäilty ja uhri olisivat tunteneet entuudestaan toisiaan.

Suuri poliisioperaatio

Henkirikoksen ja ryöstön uskotaan tapahtuneen joskus yhden tienoilla, mutta uhri, vantaalainen perheellinen nainen, löydettiin vasta kello 04.55 kadun varresta.

– Olimme juuri silloin, puoli viiden ja viiden välillä, ajelemassa tässä lähellä, kun poliiseja alkoi tulla hirveästi vastaan. Ajattelimme aluksi, että läheisellä rakennustyömaalla on varmaan joku riehunut, kertovat kaverukset Juuso Nikkarinen, 18, ja Eetu Pasanen, 19, Ilta-Sanomille.

– Vasta seuraavana aamuna selvisi, mitä on tapahtunut, kun luimme asiasta lehdistä, Pasanen sanoo.

Ihmetystä ja suuttumusta

Raaka rikos on herättänyt paljon keskustelua ja Tuusulan kunta on ohjannut ihmisiä ottamaan tarvittaessa yhteyttä Mielenterveysseura ry:n ylläpitämään kriisipalveluun.

– Ainakin meidän perheessä on puhuttu tapauksesta paljon ja siitä, että miten jotain tällaista ylipäänsä tapahtuu tällaisessa pikkukaupungissa, sanoo Pasanen.

Ihmetystä herättää se, että epäilty on mies omalta kylältä. Ihmetystä ja suuttumusta.

– Jos sanon suoraan, niin Siperiaan tuollaiset pitäisi lähettää, sanoo surmapaikan kynttilöitä katsomaan tullut mies.

Jutun alussa olevalla videolla IS vierailee Tuusulan henkirikoksen tapahtumapaikalla.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Auto nökötti Suomen suurimmassa liikenneympyrässä – ovet lukossa ja matkustajat huumepäissään

  2. 2

    Eevi Teittinen avoimena rankasta erostaan – suunnitteli häitä parisuhteen päättyessä: ”Tosi kova paikka”

  3. 3

    Pikkuleijonat taistelee jälleen MM-kullasta – toistuuko historia Yhdysvaltoja vastaan?

  4. 4

    Fuengirola-lehti: Poliisi keskeytti Antero Mertarannan keikan Espanjassa – kahdesti

  5. 5

    Kokoomusnuorilta radikaali ehdotus mopoautoista: ”Peltipurkit siivottava pois maanteiltä”

  6. 6

    Rokkimimmistä tuli huippunäyttelijä: ”Alkoholismini alkoi jo 25-vuotiaana”

  7. 7

    Lunta luvassa koko maahan – meteorologi kertoo, milloin helpottaa

  8. 8

    Pokka pitää -tähti Patricia Routledge IS:n erikoishaastattelussa – yksi erikoispyyntö toimittajalle ennen tapaamista

  9. 9

    Hurja juoksu Lontoon maratonilla – 12 vuotta vanha maailmanennätys rikki

  10. 10

    Tukku NHL-pelaajia vapautui Leijonien käyttöön – ”Lähden innolla messiin”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  2. 2

    Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

  3. 3

    Antti, 39, voitti historian toiseksi suurimman Haluatko miljonääriksi? -potin – ”Olin varma, että pääsen 5-numeroiseen summaan”

  4. 4

    Kuusi sairaalaan rytinästä Nelostiellä – erikoinen tapahtumasarja aiheutti kolarisuman

  5. 5

    Kaksivuotias poika kuoli Lammin kolarissa

  6. 6

    Onnen päivät -näyttelijä kuoli 56-vuotiaana – aikoinaan tv:n suurimpiin tähtiin lukeutunut Erin Moran eli rankan elämän

  7. 7

    Muusikko Pekka Myllykoski on kuollut

  8. 8

    Video: Lajissaan maailman suurimman purjeveneen kuljetus aiheutti hässäkkää seututiellä 749

  9. 9

    Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? 25-vuotias kaunotar villitsee somessa: ”En ole aivan tavallinen lentäjä”

  10. 10

    15 kiloa pudottanut Mira Kasslin, 39, paljasti uskomattoman treeninsä – pystyisitkö sinä tähän kuuden tunnin rääkkiin?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

  2. 2

    Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

  3. 3

    Sanna osti lähes uuden asunnon – kahden vuoden jälkeen se osoittautui karmeaksi virheeksi

  4. 4

    Bottas päätyi paalupaikalta palkintopallille, Vettel voittoon – IS seurasi Bahrainin F1-kisaa

  5. 5

    Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

  6. 6

    Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

  7. 7

    Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

  8. 8

    Ulla Appelsinin kommentti: Tragedia, josta arkkipiispa ei twiitannut

  9. 9

    Noloimmat tilanteet seksin aikana – onko itsellesi käynyt näin?

  10. 10

    Synkkiä väitteitä: Michael Jacksonin unohdettu poika Blanket, 15, elää onnetonta elämää yksin miljoonakartanossa – ”Hän on itse kasvattanut itsensä”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Auto nökötti Suomen suurimmassa liikenneympyrässä – ovet lukossa ja matkustajat huumepäissään

  2. 2

    Eevi Teittinen avoimena rankasta erostaan – suunnitteli häitä parisuhteen päättyessä: ”Tosi kova paikka”

  3. 3

    Pikkuleijonat taistelee jälleen MM-kullasta – toistuuko historia Yhdysvaltoja vastaan?

  4. 4

    Fuengirola-lehti: Poliisi keskeytti Antero Mertarannan keikan Espanjassa – kahdesti

  5. 5

    Kokoomusnuorilta radikaali ehdotus mopoautoista: ”Peltipurkit siivottava pois maanteiltä”

  6. Näytä lisää