Verneri

Kotimaa

Jopa 30 000e vuodessa – vuokra-asuntobisnes tuo ay-pomoille sievoiset sivutulot

Julkaistu:

Kovista vuokrista arvosteltu VVO maksaa ay-pomoille tuntuvia sivutuloja ja heidän liitoilleen verovapaita jättiosinkoja.
Ay-pomot tekevät sievoisia summia istumalla Suomen suurimman vuokra-asumisyhtiön VVO:n hallituksessa.

Ilta-Sanomat selvitti, että suurimmat hallituspalkkiot on viime vuosina saanut VVO:n hallituksen puheenjohtajana vuodesta 2007 ollut Metalliliiton puheenjohtaja Riku Aalto, joka sai viime vuonna noin 29 000 euron palkkion. Kolmessa vuodessa Aallolle oli kertynyt palkkiota yli 80 000 euron edestä.

Kymppitonnien palkkioita ovat samana aikana saaneet VVO:n hallituksessa myös muun muassa Palvelualojen ammattiliiton puheenjohtaja Ann Selin, Rakennusliiton puheenjohtaja Matti Harjuniemi ja Opetusalan ammattijärjestön puheenjohtaja Olli Luukkainen.


VVO:N hallituspalkkioista sai osansa myös aiemmin Ammattiliitto Prota johtanut Antti Rinne. Rinne erosi VVO:n hallituksesta toukokuussa 2014 noustuaan Sdp:n puheenjohtajaksi.

Jos palkkiot lasketaan vuodesta 2007 saakka, nousee niiden yhteissumma Rinteen ja Selinin kohdalla lähelle 100 000 euroa ja pitkäaikaisella puheenjohtajalla Aallolla lähelle 200 000 euroa.

VVO:n maksamat palkkiot koostuvat vuosipalkkioista ja hallituksen ja hallituksen valiokuntien kokouspalkkioista.

Ammattiliitot- ja yhdistykset omistavat reilusti yli puolet VVO:sta, esimerkiksi Metallityöväen liitto omistaa 9,7 prosenttia, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL 8,73 prosenttia ja Rakennusliitto 8,31 prosenttia.

Omistukset ovat tuoneet suuria osinkosummia ammattiliitoille. Viime keväänä VVO:n yhtiökokous teki hallituksen esityksestä päätöksen jakaa osinkoa yli 22 miljoonaa euroa.

Ylen selvityksen mukaan ay-liike on nostanut viiden vuoden aikana lähes 50 miljoonaa euroa osinkotuloa VVO:sta.

Verottaja ei kuitenkaan kiusaa liittoja niiden saamista jättiosingoista, koska niillä on osinkojen verovapaus yleishyödyllisinä yhteisöinä.

VVO:ta on kritisoitu ajoittain julkisuudessa kovista vuokrista ja vuokrien korotuksista. Viime keväänä uutisoitiin, että VVO Kodit Oy oli aikeissa nostaa Espoon Tapiolassa sijaitsevassa kiinteistössä vuokria jopa 117 prosenttia.

– Täällä asuu opiskelijoita ja siivoojia, lehdenjakajia ja huoltomiehiä, konttorirottia ja eläkeläisiä. Minne me 150 ihmistä sadasta asunnosta mennään tämän korotuksen jälkeen? talon asukas kommentoi Ilta-Sanomille viime keväänä.

Osa VVO:n asunnoista on rakennettu valtion tuella ja niiden vuokrauksessa noudatetaan VVO:n mukaan Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA:n asukasvalintaperusteita, eli sosiaalista tarkoituksenmukaisuutta ja taloudellista tarvetta.

Alunperin VVO oli voittoa tuottamaton osuuskunta, jonka tarkoitus oli rakentaa edullisia vuokra-asuntoja.

Vuonna 2012 nousi kohu, kun uutisoitiin VVO:n pyytäneen Helsingin Viikissä huomattavasti korkeampia vuokria kuin mitä se oli ilmoittanut ARA:lle pyytäessään takausta vuokratalojen lainoihin.

VVO:hon kuuluu yli 40 000 vuokra-asuntoa, ja se on tehnyt kovaa tulosta asuntopulan ja matalien korkojen takia.

Konsernin liikevaihto oli viime vuonna 368 miljoonaa ja tulos ennen veroja oli 90,3 miljoonaa euroa. Vuoden 2013 tulos ennen veroja oli 75,9 miljoonaa euroa.

Suurimmat yksittäiset VVO:n omistajat ovat eläkeyhtiöt Ilmarinen ja Varma.


”Iso raha tavalliselle palkansaajalle”

Ilta-Sanomat kysyi Metalliliiton puheenjohtajalta Riku Aallolta, miten kohtuullisina hän pitää palkkioita, joita hän on saanut VVO:lta.

Ilta-Sanomien arvion mukaan Aallon vuonna 2007 alkaneella puheenjohtajakaudella VVO:lta saamien palkkioiden määrä nousee lähelle 200 000 euroa.


– Palkitsemisesta tehdään arviota joka vuosi ja sitä verrataan keskeisiin kilpailijoihin. Jos vertaa vaikka VVO:n palkkioita Saton palkkioihin, Saton ovat kaksi kertaa isommat, Aalto sanoo.

Asuntosijoitusyhtiö Satossa puheenjohtajan vuosipalkkio on 36 000 euroa ja VVO:ssa 20 000 euroa.

– VVO on nyt Suomen suurin yksityinen kiinteistöomistaja, jonka kiinteistöomaisuuden arvo on neljä miljardia euroa ja joka tekee 350 miljoonan euron liikevaihdon.

Aallon mukaan VVO:n palkkiot ovat alapäässä verrattuina muihin samankokoisiin yrityksiin.

Aallolle kertyi VVO:n palkkiotietojen perusteella viime vuonna vuosi- ja kokouspalkkiota yhteensä 29 000 euron verran.

– Ymmärrän, että palkkio on tavallisen palkansaajan näkökulmasta iso raha.

Ilta-Sanomat kysyi Aallolta, pitääkö tämä ay-liikkeen saamia kymmenien miljoonien eurojen verovapaita osinkoja yhteiskunnan kannalta ongelmallisina.

– Yleishyödylliset säätiöt ja yhdistykset ovat olleet verovapaita sijoitustoiminnan tuotoista. Tämä ei koske vain ammattiyhdistysliikettä. Säätiömaailmassa oleva varallisuus on varmaan moninkertainen verrattuna ay-liikkeen varallisuuteen.

Aallon mukaan osinkoja maksetaan vain VVO:n vapaan, markkina-asuntopuolen tuloksesta.

Ay-liikkeestä on usein arvosteltu yhtiöitä suurien osinkojen maksamisesta omistajille.

– Arvostelun kärki on ollut siinä, että kovasti osinkoja maksavissa yrityksissä samaan aikaan irtisanotaan, Aalto sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

    2. 2

      Anna: Huippumalli Angelika Kallio jätti luksuselämän – hänen poikansa tyrmistyi: ”Kuinka voit tehdä tämän minulle!”

    3. 3

      Paljaiden rintojen suutelu tv-lähetyksessä aiheutti Suomessa kohun vuonna 2003 – epämiellyttävään hetkeen joutunut Hanna Kinnunen puhuu nyt tapahtuneesta

    4. 4

      Robert Heleniuksen isä tyrmää Niklas Räsäsen ja Eva Wahlströmin kritiikin: ”Ei minkäänlaista varaa arvostella ketään”

    5. 5

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    6. 6

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    7. 7

      Kosketusnäytön keksijä paljastaa uudessa Nokia-dokumentissa: koko innovaatio tyrmättiin vain 5 minuutissa

    8. 8

      Madonna jakoi tavalliselta vaikuttavan kuvan syntymäpäiviltään – kiusallinen yksityiskohta hämmentää: ”Luulin sitä jalaksi”

    9. 9

      Halvat pikkusikarit saavuttivat suosiota – HS: hallitus haluaa nostaa hintaa

    10. 10

      Kommentti: Niinistö tapaa maailman johtajia ennätystahtia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    2. 2

      Isisin 7 brutaalia kidutuskeinoa paljastuivat – ”Hän kysyi minulta, olenko kuullut purijasta”

    3. 3

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    4. 4

      Turkulainen Jussi kohtasi karmean näyn Ruissalossa – tien laidalla makasi kaksi vainajaa

    5. 5

      Jari Sillanpää sai jättimäisen synttäriyllätyksen – häkeltynyt laulaja liikuttui kyyneliin

    6. 6

      Suomalainen erikoisuus nousi maailmanlaajuiseksi nettihitiksi – hissiin eivät mahdu edes muuttolaatikot

    7. 7

      Näyttelijä aloitti Salkkareissa – katsojat raivostuivat ulkonäöstä: ”Mitä syöttöporsas tekee televisiossa?”

    8. 8

      Järjestyksenvalvojien väitettiin pahoinpidelleen artistin Flow-festivaaleilla – video tilanteesta julki

    9. 9

      Tutkijat uskovat: Mysteerikone MH370:n putoamispaikka selvisi vihdoin – koordinaatit 35,6°S, 92,8°E julki

    10. 10

      Jukka söi lämmintä majoneesia ja joi hanavettä keskellä Afrikkaa – 1600 euron ”ripulireissu” oli unohtumaton kokemus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    2. 2

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    3. 3

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    4. 4

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    5. 5

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    6. 6

      Mies löytyi kuolleena illallispöydästä, kaveri lattialta – käsittämättömän kaksoiskuoleman syy Ranskassa selvisi viimein

    7. 7

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    8. 8

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    9. 9

      Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

    10. 10

      Megatähti Justin Bieber ihastui vaaleaan kuntosalityöntekijään – kaunottaren tyly reaktio yllätti: kuittasi sivaltavasti takaisin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

    2. 2

      Anna: Huippumalli Angelika Kallio jätti luksuselämän – hänen poikansa tyrmistyi: ”Kuinka voit tehdä tämän minulle!”

    3. 3

      Paljaiden rintojen suutelu tv-lähetyksessä aiheutti Suomessa kohun vuonna 2003 – epämiellyttävään hetkeen joutunut Hanna Kinnunen puhuu nyt tapahtuneesta

    4. 4

      Robert Heleniuksen isä tyrmää Niklas Räsäsen ja Eva Wahlströmin kritiikin: ”Ei minkäänlaista varaa arvostella ketään”

    5. 5

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    2. 2

      Isisin 7 brutaalia kidutuskeinoa paljastuivat – ”Hän kysyi minulta, olenko kuullut purijasta”

    3. 3

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    4. 4

      Turkulainen Jussi kohtasi karmean näyn Ruissalossa – tien laidalla makasi kaksi vainajaa

    5. 5

      Jari Sillanpää sai jättimäisen synttäriyllätyksen – häkeltynyt laulaja liikuttui kyyneliin

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    2. 2

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    3. 3

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    4. 4

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    5. 5

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    6. Näytä lisää