Aulis

Kotimaa

8 puoluejohtajalta poikkeuksellinen vetoomus: Kokonaisia ihmisryhmiä ei saa syyllistää

Julkaistu:

Pakolaiskriisi
Kaikkien eduskuntapuolueiden puheenjohtajat ovat tehneet yhteisen kannanoton pakolaiskriisistä ja Suomen turvapaikanhakijatilanteesta.
Poikkeuksellinen teksti on julkaistu sunnuntaina useissa sanomalehdissä. Voit lukea koko kannanoton esimerkiksi Helsingin Sanomista.

Kannanotossa puoluejohtajat korostavat, ettei kokonaisia ihmisryhmiä saa leimata tai syyllistää joidenkin yksilöiden tekojen takia. He muistuttavat, että häiriöihin ja väkivaltaan vastaanottokeskusten ympäristössä ovat syyllistyneet sekä kantaväestö että turvapaikanhakijat.

– Kaikkien pitää noudattaa Suomen lainsäädäntöä. Laki on sama kaikille. (---) Rikokset ovat yhtä lailla tuomittavia, ovat ne sitten kantaväestön tai turvapaikanhakijoiden tekemiä. Rikokset tutkitaan ja syylliset saatetaan oikeuden eteen tuomittaviksi riippumatta taustasta, puoluejohtajat kirjoittavat.

"Suomalaiset maltin ja tolkun kansaa"

Puoluejohtajat ymmärtävät, että turvapaikanhakijoiden suuri määrä sekä vastaanottokeskusten perustaminen aiheuttaa suomalaisten keskuudessa hämmennystä, vastustusta ja pelkoa.

He kuitenkin korostavat, ettei vastakkainasettelua väestöryhmien välillä pidä lietsoa.

– Me suomalaiset olemme maltin ja tolkun kansaa. Me olemme aina muistaneet kunnioittaa lakia ja oikeutta, yhdenvertaisena kaikille. Muistetaan se nytkin.

Me suomalaiset olemme maltin ja tolkun kansaa. Me olemme aina muistaneet kunnioittaa lakia ja oikeutta, yhdenvertaisena kaikille. Muistetaan se nytkin.

Puoluejohtajat toivovat, että myös sosiaalisessa mediassa käytävässä keskustelussa pyrittäisiin ihmisiä ja oikeaa tietoa kunnioittavaan keskusteluun.

"Myös maahanmuuttajat rakentavat Suomea"

Vaikka vain osa turvapaikanhakijoista tulee saamaan turvapaikan Suomesta, kyse on joka tapauksessa suuresta joukosta ihmisiä, puoluejohtajat muistuttavat. Tulijoiden kotouttaminen tulee olemaan suomalaiselle yhteiskunnalle suuri haaste.

Puoluejohtajat vetoavat suomalaisiin, jotta tulijat saataisiin kotoutetuksi osaksi suomalaista yhteiskuntaa.

– Kielen, kulttuurin ja tapojen oppiminen on ensiarvoisen tärkeää. Tässä työssä tarvitsemme jokaista suomalaista mukaan. Ilmapiirillä on suuri merkitys. Maassamme on aina asunut ihmisiä, joilla on juuria eri maissa. Myös maahanmuuttajat rakentavat Suomea, kannanotossa todetaan.

Kannanoton ovat allekirjoittaneet Juha Sipilä (kesk), Timo Soini (ps), Alexander Stubb (kok), Antti Rinne (sd), Ville Niinistö (vihr), Paavo Arhinmäki (vas), Carl Haglund (r) ja Sari Essayah (kd).

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    2. 2

      Poliisi julkaisi kuvan lasten vaarallisesta temppuilusta – ”Emme halua, että ainuttakaan vahinkoa tapahtuu”

    3. 3

      Toni Wirtanen huomasi vaimonsa käytöksessä hälyttävän muutoksen – Jannika B:n masennus paljastui salakavalasti

    4. 4

      Jukka söi lämmintä majoneesia ja joi hanavettä keskellä Afrikkaa – 1600 euron ”ripulireissu” oli unohtumaton kokemus

    5. 5

      Jari Sillanpää sai jättimäisen synttäriyllätyksen – häkeltynyt laulaja liikuttui kyyneliin

    6. 6

      Helsingin uusi piispa perehtyi nuorena miehenä itsetyydytykseen erinomaisin arvosanoin

    7. 7

      Suomalainen erikoisuus nousi maailmanlaajuiseksi nettihitiksi – hissiin eivät mahdu edes muuttolaatikot

    8. 8

      Patrik Laine arvostettiin NHL:n listauksessa monen supertähden edelle – asiantuntijalta kova ennustus

    9. 9

      Eikö istu ja nouse -testi onnistu? Kokeile liikettä, josta jokaisen peruskuntoisen tulisi selviytyä

    10. 10

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Amerikkalaismies painoi hälytyspainiketta kahdesti – kuukautta myöhemmin huoltomiehet tekivät karmean löydön hissistä

    2. 2

      Kuva: Ami löysi Lemmenjoelta suurimman kultahipun vuosikausiin – tämän verran sillä voisi rikastua

    3. 3

      Isisin 7 brutaalia kidutuskeinoa paljastuivat – ”Hän kysyi minulta, olenko kuullut purijasta”

    4. 4

      Lidlin valikoimaan saapuu syksyllä halpa nahkatakki – testasimme ja arvioimme kohuvaatteen

    5. 5

      Aftonbladet: ”Mielenkiintoinen esine” löydettiin vedestä kadonneen ruotsalaisnaisen etsinnöissä

    6. 6

      Jessi, 33, ahdistui suomalaistyttöjen nettivideoista: ”Miten on mahdollista, että tuollaista saa tapahtua”

    7. 7

      Helppo testi kertoo parissa sekunnissa, kuinka suuri on riskisi kuolla ennenaikaisesti

    8. 8

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    9. 9

      Huippumalli Elle Macpherson, 53, lumoaa bikineissä – tätä vartaloa ei turhaan kutsuta maailman upeimmaksi!

    10. 10

      Tutkijat uskovat: Mysteerikone MH370:n putoamispaikka selvisi vihdoin – koordinaatit 35,6°S, 92,8°E julki

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    2. 2

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    3. 3

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    4. 4

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    5. 5

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    6. 6

      Mies löytyi kuolleena illallispöydästä, kaveri lattialta – käsittämättömän kaksoiskuoleman syy Ranskassa selvisi viimein

    7. 7

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    8. 8

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    9. 9

      Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

    10. 10

      Megatähti Justin Bieber ihastui vaaleaan kuntosalityöntekijään – kaunottaren tyly reaktio yllätti: kuittasi sivaltavasti takaisin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    2. 2

      Poliisi julkaisi kuvan lasten vaarallisesta temppuilusta – ”Emme halua, että ainuttakaan vahinkoa tapahtuu”

    3. 3

      Toni Wirtanen huomasi vaimonsa käytöksessä hälyttävän muutoksen – Jannika B:n masennus paljastui salakavalasti

    4. 4

      Jukka söi lämmintä majoneesia ja joi hanavettä keskellä Afrikkaa – 1600 euron ”ripulireissu” oli unohtumaton kokemus

    5. 5

      Jari Sillanpää sai jättimäisen synttäriyllätyksen – häkeltynyt laulaja liikuttui kyyneliin

    6. Näytä lisää