Perttu

Kotimaa

Alennusostoksille lähtenyt Aleksi, 30, löysi yhden varjopuolen mustasta perjantaista

Julkaistu:

Helsingissä väki mietti hintoja ja toimi kriittisen kuluttajan tavoin ”mustana perjantaina”.
Yhdysvalloista Suomeen rantautunut tarjouspäivä Black Friday kasvaa meilläkin vuosi vuodelta. Kyseessä on kiitospäivän jälkeen tuleva perjantai, joka on Yhdysvalloissa vuoden kiivain kauppapäivä.

Ilta-Sanomat kysyi Helsingin keskustassa ostoksilla olleen väen tuntoja asiasta. Joukkoon mahtui intoa ja kritiikkiä ilmiöstä.

Forumin Gigantissa ostoksilla olleista asiaa kommentoivat videolla helsinkiläiset 61-vuotias Leena Vilppula, 22-vuotias Katariina Matilainen ja 57 vuotias Liisa Ruutsalo-Vaahtio. Heistä kaikki olivat liikkeellä ainakin osittain ”mustan perjantain” vuoksi, vaikka ostamisen tarpeita oli muutenkin.

Matilainen osti tietokoneen ja oheistarvikkeita. Hintaa tuli 800 euroa.

– Mun mielestä se oli oikein hyvä hinta. Se oli niin hyvä alennus, että piti käydä ostamassa.

Intoa ja pohdintaa

Kluuvin XXL:n liepeillä innostuttiin tarjouksista, mutta mietittiin myös samalla hintoja ja koko ilmiön mielekkyyttä.

Painavan sanansa ilmiöstä sanoivat videolla Padasjoelta kotoisin oleva 30-vuotias Anssi Siljander ja 54-vuotias Ari Niemi Helsingistä. 30-vuotias helsinkiläinen Aleksi Laitila oli sen sijaan vielä miettiväinen ja kriittinen.

– Jonot ovat todella pitkät. Kyllästyttää jäädä venttailemaan, joten menen syömään tässä välissä. Mutta kyllä täältä löytyy kaikenlaista hyvää ”kamitsua”, Laitila tuumi.

Mikä ihmeen musta perjantai?

Nimitys ”Black Friday” sai alkunsa Philadelphiasta 1960-luvulla. Erään tarinan mukaan kiitospäivän jälkeistä päivää alettiin kutsua mustaksi alueen vilkkaan liikenteen vuoksi.

”Mustana perjantaina” Yhdysvalloissa alennustuotteista himoittiin lähinnä elektroniikkaa. Nykyään tarjouksia on muistakin tuotteista.

Ota kantaa

Hyödynsitkö mustan perjantain tarjoukset?

Kyllä 16% En 84%
Ääniä yhteensä 27673

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sukellusvenemysteeri sai uuden käänteen – tanskalaiskeksijä helpottui dna-testin tuloksista

    2. 2

      Pariskunnan häämatkasta täysi fiasko: Vaimo kumosi kolme viinipulloa taksimatkalla kentälle – uskomaton tapahtumaketju hämmentää

    3. 3

      Tämän takia laulajatähti Robin, 19, päätti jäädä tauolle – ”Elämäni vaikein päätös”

    4. 4

      Norjassa pohditaan, onko Johaugin tuomio ”kateellisten ruotsalaisten ja suomalaisten” syytä – Jauhojärveltä viiltävä vastaus

    5. 5

      Kamera välähti yli 4 000 kertaa poliisin nopeusvalvonta­maratonissa – merkittävä muutos viime vuodesta

    6. 6

      Tällä punttisalilla Turun terroristiepäilty harjoitteli: ”Ei erottunut mitenkään joukosta”

    7. 7

      Saksan BB-kaunottaret hätkähdyttivät tv-ruudussa – jopa Britannian versio jää varjoon: Naisen tausta vetää mykäksi

    8. 8

      Pitkäaikaistyötön kummastelee HS:ssa: Vapaapalokunnan toimintaan osallistuminen veisi työttömyyskorvaukset

    9. 9

      19-vuotias korpraali lähetettiin armeijasta kotiin lihomaan

    10. 10

      Saksalaislehti julkaisi hätkähdyttävän Trump-kannen – ele ankarasti kielletty kotimaassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sukellusvenemysteeri sai uuden käänteen – tanskalaiskeksijä helpottui dna-testin tuloksista

    2. 2

      Pariskunnan häämatkasta täysi fiasko: Vaimo kumosi kolme viinipulloa taksimatkalla kentälle – uskomaton tapahtumaketju hämmentää

    3. 3

      Ensin suomalais­sotilas teloitti vangitun naisradistin, sitten eversti antoi tyrmistystä herättäneen käskyn – uutuuskirja kertoo rajusta tapauksesta jatkosodassa

    4. 4

      Mariah Carey, 47, viehkeänä topless-otoksessa – jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta: Keikkakuvat kertovat totuuden

    5. 5

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    6. 6

      Latinokaunotar Jennifer Lopezin, 48, kimaltava esiintymisasu lumoaa – kerää ylistystä: ”Täydellinen vartalo”

    7. 7

      190 matkaajaa luuli pääsevänsä paratiisisaarelle, jäivätkin jumiin Vantaalle – tuore sulho: ”Honeymoon on aika helvetin kaukana”

    8. 8

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    9. 9

      Toimittaja Kim Wallin verta löytyi sukellusveneen sisältä – silvotussa ruumiissa metallia

    10. 10

      Lauri Ylönen myy Sipoon-kotiaan lähes 4 miljoonalla eurolla – katso kuvat 330 neliön luksuslukaalista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sukellusvenemysteeri sai uuden käänteen – tanskalaiskeksijä helpottui dna-testin tuloksista

    2. 2

      Pariskunnan häämatkasta täysi fiasko: Vaimo kumosi kolme viinipulloa taksimatkalla kentälle – uskomaton tapahtumaketju hämmentää

    3. 3

      Tämän takia laulajatähti Robin, 19, päätti jäädä tauolle – ”Elämäni vaikein päätös”

    4. 4

      Norjassa pohditaan, onko Johaugin tuomio ”kateellisten ruotsalaisten ja suomalaisten” syytä – Jauhojärveltä viiltävä vastaus

    5. 5

      Kamera välähti yli 4 000 kertaa poliisin nopeusvalvonta­maratonissa – merkittävä muutos viime vuodesta

    6. Näytä lisää