Kuisma

Kotimaa

Poliisilta lisätietoa Kempeleen raiskausepäilyn tutkinnasta

Julkaistu:

Kempeleen raiskausepäily
Poliisi kehottaa ihmisiä malttamaan mielensä ja kehottaa välttämään ylilyöntejä.
Poliisi kertoo tiedotteessa, että 14-vuotiasta tyttöä on tänään kuultu lyhyesti ja saatu hieman lisävalaistusta, mitä on tapahtunut.

Poliisin mukaan uhri on vielä järkyttynyt tapahtumasta eikä kaikilta osin ole pystynyt kertomaan tapahtumista. Häntä kuullaan lisää, kun hänen kuntonsa antaa siihen mahdollisuuden.

Kahta epäiltyä ei ole vielä pystytty kuulemaan, sillä poliisilla ei ole ollut käytössään tulkkia. Tarvittavat tulkit ovat poliisin mukaan tällä hetkellä täystyöllistettyjä muissa tulkkaustehtävissä.

Paikalle tulleita kahta ulkopuolista henkilöä on niin ikään kuultu todistajina, mutta tiedossa on jo, että he eivät ole nähneet itse tapahtumia.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Poliisi korostaa, että tutkinnan ollessa vielä aivan alkuvaiheessaan, poliisi ei voi kommentoida tapahtumien kulkua tämän enempää. Lisäksi tiedottamista rajoittaa se, että uhri on alaikäinen, tutkinnan alla olevat rikokset, joiden esitutkintamateriaali on lähtökohtaisesti salassa pidettävää sekä asiaan liittyvät ulkomaalaisasiat, jotka myös ovat suurelta osin salassa pidettäviä.

Tiedotteen lopuksi poliisi toivoo, että ihmiset malttavat mielensä kuohuttavassa asiassa eivätkä sorru ylilyönteihin missään suhteessa.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Mies makasi 15 vuotta tiedottomassa tilassa – sitten tutkijat osuivat oikeaan hermoon

  2. 2

    Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

  3. 3

    Venäläistä pariskuntaa epäillään 30 murhasta ja kannibalismista – kännykän kuvat paljastivat yhden historian karmeimmista tapauksista

  4. 4

    Patrik Laine hurjassa vireessä: kahteen erään tehot 2+2

  5. 5

    Haposta tuli Lontoon rikollisjengien uusi ”suosikkiase” – nuorisotyöntekijän mukaan taustalla ovat nämä syyt

  6. 6

    MM-rallissa debytoiva superlupaus Kalle Rovanperä, 16, hukkasi poltteen ajamiseen: ”Autot kuukausikaupalla pölyttymässä”

  7. 7

    Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

  8. 8

    Etelä-Korea esitti vaatimuksen Yhdysvalloille jännitteiden lieventämiseksi: ”Erittäin todennäköistä, että Pohjois-Korea provosoi lisää”

  9. 9

    Miten paljon housut oikein voivat paljastaa? Miley Cyrusin muutoin herttaisen asun alaosa ei peittänyt mitään

  10. 10

    Heidät maajussit valitsivat farmiviikolle! Lemmenpelistä karsiutuneet purkivat pettymystään: ”Pinnallista ja fiilistelyä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

  2. 2

    Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

  3. 3

    Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

  4. 4

    Merivartiosto pelasti perheen myrskystä – perheen tytär lohkaisi pelastajille äitiä nolostuttaneet sanat

  5. 5

    Ex-avovaimo katkaisi jopa sähköt, mutta mies ei muuttanut talosta pois – lopulta tuli lähtökäsky

  6. 6

    Asiantuntija varoittaa: Toinen Pohjois-Korean aiheuttama uhka on jäänyt vetypommipullistelun varjoon

  7. 7

    Antti Lindtman, 34, ja puoliso Kaija Stormbom, 54, saivat jo äitiyspakkauksen kotiin – ”Välillä saa itseään nipistää”

  8. 8

    Urheilutoimittaja Laura Arffman julkaisi herkän hääkuvan – hiihtäjäpuolison käsi eksyi takamukselle: ”Romantiikkaa ilmassa”

  9. 9

    Satojen miljoonien lataama Android-sovellus paljastui vakoojaksi – ”Ylittää kriittisen rajan”

  10. 10

    Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

  2. 2

    Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

  3. 3

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  4. 4

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  5. 5

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  6. 6

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  7. 7

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  8. 8

    Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

  9. 9

    Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

  10. 10

    Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Mies makasi 15 vuotta tiedottomassa tilassa – sitten tutkijat osuivat oikeaan hermoon

  2. 2

    Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

  3. 3

    Venäläistä pariskuntaa epäillään 30 murhasta ja kannibalismista – kännykän kuvat paljastivat yhden historian karmeimmista tapauksista

  4. 4

    Patrik Laine hurjassa vireessä: kahteen erään tehot 2+2

  5. 5

    Haposta tuli Lontoon rikollisjengien uusi ”suosikkiase” – nuorisotyöntekijän mukaan taustalla ovat nämä syyt

  6. Näytä lisää