Signe, Varma

Kotimaa

Poliisi Valjakkalasta: ”Oletettavasti liikkuu pääkaupunkiseudulla”

Julkaistu:

Poliisi on saanut vihjeitä vankilasta kateissa olevasta Juha Valjakkalasta, joka käyttää nykyisin nimeä Nikita Bergenström.
– Häntä etsitään niin aktiivisesti kuin vain voidaan. Havaintoja on tullut ja niitä on käyty tänä päivänä tarkistamassa nimenomaan Helsingin alueella. Oletettavasti hän liikkuu pääkaupunkiseudulla, rikoskomisario Markku Lylykangas kommentoi.

Poliisille on tullut vihje myös Varsinais-Suomesta. Tämäkin vihje tarkistetaan.

– Tänä päivänä pääsee niin nopeasti liikkumaan paikasta toiseen, ettemme voi tuijottaa vain pääkaupunkiseutua. Yritämme aktiivisesti paikantamaa hänet, että missä hän liikkuu. Kaikki vihjeet tarkistetaan, että pääsemme jäljille, missä hän on. Siitä me lähdemme, että hänet palautetaan vankilaan, Lylykangas vakuutti.

Pidetäänkö häntä vaarallisena?

– Hän on vankeusrangaistusta ollut suorittamassa ja häntä ollaan oltu jo sopeuttamassa yhteiskuntaan. Rikosseuraamuslaitos osaa paremmin vastata vaarallisuusarvioon. Meistä jokainen tietää, mitä Ruotsissa tapahtui aikanaan, mutta ihminen on rangaistuksensa miltei kärsinyt nykyisistä teoista ja entisyyteen ei voi hirveästi peilata. Totta kai poliisi suhtautuu aina tietyllä varauksella vankilasta karanneisiin henkilöihin, jotka ovat väkivaltarikoksiin syyllistyneet aiemmin, Lylykangas sanoi.

Valjakkala sai IS:n tietojen mukaan poistumisluvan Jokelan vankilan suljetulta osastolta osallistuakseen kurssille. Hän ei kuitenkaan palannut sovitusti viime viikon keskiviikkona ja on ollut siitä asti kateissa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lauri Ylönen myy Sipoon-kotiaan lähes 4 miljoonalla eurolla – katso kuvat 330 neliön luksuslukaalista

    2. 2

      Professori arvioi: Tällainen rangaistus Turun puukottajaa odottaa – murha tai tappo, tuomio voi olla sama

    3. 3

      Ensin suomalais­sotilas teloitti vangitun naisradistin, sitten eversti antoi tyrmistystä herättäneen käskyn – uutuuskirja kertoo rajusta tapauksesta jatkosodassa

    4. 4

      Helsinkiläinen 30-vuotias mies kaivoi lompakostaan 226,05 euroa – entä sinä?

    5. 5

      Latinokaunotar Jennifer Lopezin, 48, kimaltava esiintymisasu lumoaa – kerää ylistystä: ”Täydellinen vartalo”

    6. 6

      Turun joukkopuukotuksessa uusia kiinniottoja

    7. 7

      190 matkaajaa luuli pääsevänsä paratiisisaarelle, jäivätkin jumiin Vantaalle – tuore sulho: ”Honeymoon on aika helvetin kaukana”

    8. 8

      Ministeri Orpo kertoi "työlistansa" – nämä suuret muutokset aiotaan toteuttaa Suomessa

    9. 9

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    10. 10

      Kommentti: Norjasta kuului myös järjen ääntä Johaugin dopingtuomiosta – ”Nyrkinisku naiiviuden naamatauluun”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    2. 2

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    3. 3

      Puhelimen kuvagalleriasta löytyi K18-materiaalia – alppikaunotar Lindsey Vonnin ja Tiger Woodsin otokset leviävät vauhdilla

    4. 4

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    5. 5

      Ikävä totuus ”lämpimänä kotina” myydystä unelmien talosta paljastui ostajalle talvella – välittäjällä oli erikoinen selitys

    6. 6

      Minttu Räikkönen hurmasi Helsingin ydinkeskustassa – viimeisen päälle tyylikäs look!

    7. 7

      Jari Isometsältä terävä huomio Therese Johaugin dopingtuomiosta

    8. 8

      Trumpin ministerin kaunis näyttelijävaimo nostatti someraivon – julkaisi pröystäileviä kuvia miehensä työmatkalta

    9. 9

      Laria, 18, kutsutaan Paratiisihotellissa nimellä Mr Too Big – lempinimi osoittautui osuvaksi: ”Olisi pitänyt varautua niillä isommilla”

    10. 10

      Räikköset aiheuttivat megayllätyksen Helsingissä! Pikku-Robin, 2, varasti huomion lavalla – myös Minttu mukana

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lauri Ylönen myy Sipoon-kotiaan lähes 4 miljoonalla eurolla – katso kuvat 330 neliön luksuslukaalista

    2. 2

      Professori arvioi: Tällainen rangaistus Turun puukottajaa odottaa – murha tai tappo, tuomio voi olla sama

    3. 3

      Ensin suomalais­sotilas teloitti vangitun naisradistin, sitten eversti antoi tyrmistystä herättäneen käskyn – uutuuskirja kertoo rajusta tapauksesta jatkosodassa

    4. 4

      Helsinkiläinen 30-vuotias mies kaivoi lompakostaan 226,05 euroa – entä sinä?

    5. 5

      Latinokaunotar Jennifer Lopezin, 48, kimaltava esiintymisasu lumoaa – kerää ylistystä: ”Täydellinen vartalo”

    6. Näytä lisää