Mauri

Kotimaa

Vanki huijasi alleen luksus-Audin ja karkasi Suomesta Eurooppaan – poliisi sai kiinni kuukausia myöhemmin

Julkaistu:

Esitutkinta-aineisto paljastaa, kuinka Suomen etsityimpiin kuulunut rikollinen pakeni vankilomalta Eurooppaan.

KESKUSRIKOSPOLIISIN (krp) etsityimpien listalla ollut Jari Robert Koivula, 48, on saatu viimein tuomiolle Helsingin käräjäoikeuteen.

IS kertoi Koivulan kiinniotosta Italiassa syyskuussa. Hän oli tuolloin krp:n etsityimpien listalla, koska hän oli vältellyt kuukausien ajan sekä uusia syytteitään että aiemman vankeusrangaistuksensa täytäntöönpanoa.

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi Koivulan kolmen vuoden ja kahden kuukauden vankeuteen 19:stä eri rikoksesta. Syyksi luettiin törkeitä petoksia, petoksia ja petoksen uhrien uhkailuja vuosina 2011–2015.

Koivula sai hieman lievennystä tuomioonsa tunnustamalla kaikki syytteet. Syyteneuvotteluun perustuva tunnustamismenettely on ollut Suomessa voimassa vasta tämän vuoden alusta, joten juttuja on ollut oikeudessa vasta vähän.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Koivulalle myönnetty lievennys jäi pieneksi, noin kymmeneen prosenttiin, koska hän myöntyi tunnustukseen vasta kun syytteet oli jo nostettu.

PETOKSISTA tuorein liittyy Koivulan pakomatkaan. Esitutkinta-aineistosta paljastuu, kuinka mies huijasi itselleen kalliin auton kulkuvälineeksi Eurooppaan.

Koivula suoritti viime huhtikuussa Keravan vankilassa vielä aiempaa rangaistustaan, kun uusi syytenippu oli jo tulossa käräjäoikeuden käsittelyyn. Oikeudenkäynnin alla hän sai poistumisluvan vankilasta, jotta pääsisi tapaamaan asianajajaansa.

Koivula pakkasi mukaan kolme laukkua ja matkusti taksilla autoliikkeeseen Helsinki-Vantaan lentoaseman lähelle.

– Mies kertoi tulevansa Lontoosta ja että hän olisi jäämässä Suomeen vuodeksi. Hän kertoi tarvitsevansa asunnon ja auton. Mies kertoi saaneensa pankista käsirahana 150 000 euroa näitä asioita varten, muisteli liikkeen myyjä poliisille.

Koivula selitti olevansa työssä tunnetussa pörssiyhtiössä. Hän esiintyi vakuuttavasti, heitteli nimiä ja sai myyjät uskomaan itseään.

– Mies puhui todella paljon, oli iloinen, luonteva ja kohtelias. Minulle ei tullut tilanteessa mieleenkään, että mitä oli tapahtumassa. Mies höpötti niin paljon, että siinä meinasi itsellänikin mennä pasmat sekaisin, kun yritin tehdä töitä siinä, kun hän höpötti, myyjä sanoi.

KOIVULA sai koeajettavakseen tummanharmaan Audi A6:n, jonka myyntihinta oli 74 900 euroa. Hän sanoi Audien olevan niin tuttuja, ettei tarvitse opastusta, ja ajoi yksin tiehensä kello 12.15.

Iltapäivällä autoliikkeessä ymmärrettiin, mitä oli tapahtunut. Rikosilmoitus tehtiin kello 17 jälkeen.

Koivula ajoi Pohjois-Suomeen ja siirtyi Aavasaksasta rajan yli Ruotsiin. Hän jatkoi etelään ja ylitti Juutinrauman sillan Tanskaan.

Audin hän jätti 8. kesäkuuta Tilburgissa Hollannissa autoliikkeeseen, josta hän sai uuden auton koeajoon.

Mies itse jäi kiinni 12. syyskuuta Italiassa. Krp kertoi IS:lle tuolloin, että Koivula jäi kiinni rutiinitarkastuksessa pienessä kylässä Pohjois-Italiassa.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  2. 2

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  3. 3

    Suomessa toiminut tantrajooga­guru lisättiin Europolin etsityimpien rikollisten listalle – epäillään ihmis­kaupasta ja seksuaali­rikoksista

  4. 4

    Antti Holma lopetti yllättäen suositun some-tilinsä – taustalla surullinen syy

  5. 5

    Juha Tapion ja Sannin välille laskeutui kiusallinen jännite – hittikappaleen ilkkuva sanoitus aiheutti ongelmia

  6. 6

    Kuvat: Pariskunta remontoi 360 euron mörskästä upean miljoonakämpän

  7. 7

    Norjalainen huippu-urheilija puhuu suunsa puhtaaksi Johaugin tapauksesta: ”Hyväksyisi tuomion ja tukkisi suunsa”

  8. 8

    Tämä on googletetuin kysymys seksistä – vastaus ei ole niin yksinkertainen

  9. 9

    Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

  10. 10

    Alanko-Kahiluoto oli paikalla heti eduskuntatalon puukotuksen jälkeen: ”Toinen piteli vatsaansa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  2. 2

    Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

  3. 3

    Jaakko aloitti aktiivisen työn välttelyn yli 15 vuotta sitten: ”En ole katunut hetkeäkään”

  4. 4

    Napakymppi palasi ruutuun: Kiivas some-keskustelu räjähti – Jaana Pelkosen kuittaus huvittaa

  5. 5

    5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

  6. 6

    Kim Jong-un haukkui Trumpia ennen­kuulumattoman rajusti – lue sanasta sanaan: ”Taltutan höppänän tulella”

  7. 7

    Salaperäinen vinkki sai Nesteen varpailleen – kuka kuvasi säiliöautoja Kaakkois-Suomessa ja miksi?

  8. 8

    Uuden Tomb Raider -elokuvan juliste aiheutti skandaalin – kaunottaren vartalolle nauretaan: Huomaatko miksi?

  9. 9

    Napakympin kadoksissa ollut herra A löytyi myöhään torstai-iltana – neiti X:lle tehdyt oharit voivat johtaa sanktioihin

  10. 10

    Lentoemäntä Martina, 28, kohautti äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – aiheutti kaaoksen tv-ruudussa: Juontaja järkyttyi puheista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

  4. 4

    Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

  5. 5

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  6. 6

    Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

  7. 7

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  8. 8

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  9. 9

    Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

  10. 10

    Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  2. 2

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  3. 3

    Suomessa toiminut tantrajooga­guru lisättiin Europolin etsityimpien rikollisten listalle – epäillään ihmis­kaupasta ja seksuaali­rikoksista

  4. 4

    Antti Holma lopetti yllättäen suositun some-tilinsä – taustalla surullinen syy

  5. 5

    Juha Tapion ja Sannin välille laskeutui kiusallinen jännite – hittikappaleen ilkkuva sanoitus aiheutti ongelmia

  6. Näytä lisää