Marko, Markus, Markku

Kotimaa

Valikko

Seinäjoen epäilty teinisurmaaja halusi miellyttää ihastustaan – kertoi muuttuneensa erilaiseksi

Seinäjoen teinisurma
Luokkatoverinsa murhasta syytetty 15-vuotias seinäjokelaistyttö kuvaili poliisikuulustelussa muuttuneensa erilaiseksi vuodenvaihteessa 2014–2015.
Seinäjoen teinisurmasta syytetty tyttö kertoi alkaneensa esittää erilaista kuin oikeasti on sen jälkeen, kun ihastuksen kohde oli kertonut Ask.fm-sivustolla muun muassa tykkäävänsä huumorintajuisista tytöistä.

Lisäksi tyttö oli käsittänyt, ettei poika tykkää liian kilteistä tytöistä.

Lähipiiri huomasi muutoksen

Vanhemmat ja ystävät huomasivat muutoksen ja he myös huomauttivat siitä tytölle. Yksi kavereista totesi kiltin tytön kuitenkin muuttuneen ”hyvällä tavalla” erilaiseksi. Isä ja äiti taas alkoivat huomautella tytölle jatkuvasta puhelimen käytöstä sekä siitä, ettei tyttö enää viettänyt aikaa vanhempiensa kanssa niin paljon kuin aiemmin.

”Kavereitten kanssa paljon olin, ja sitten kun sen mopoautonkin sain, niin sen takia olin paljon enemmän kaupungillakin kiertelees”, hän kuvaili poliisille.

Vielä myöhemmässä kuulustelussa tyttö totesi yrittäneensä muuttaa itseään, jotta olisi enemmän mieliksi pojalle.

”Halusin olla sellainen, mihin se sitten ehkä vois tykästyä. Sitten en oikein ollu se oma itteni.”

Syytetty menestyi koulussa hyvin

Kuulustelukertomuksesta selviää, että tyttö ihastui samalla luokalla olleeseen poikaan alkuvuodesta 2015. Poika oli hänen ensimmäinen ihastuksensa. Maalikuussa tyttö kertoi huomanneensa, että myös toinen, samalla luokalla ollut tyttö alkoi viettää välitunneilla aikaa kyseisen pojan kanssa.

Syytetty pärjäsi koulussa hyvin. Hän kertoi seitsemännen luokan keskiarvonsa olleen yli yhdeksän. Kuulusteluissa monet kertoivat menestymisen ja luokan parhaan tuloksen saamisen olleen tytölle aina tärkeää.

Oheisella videolla kihlakunnansyyttäjä Kimmo Lampinen kommentoi teinimurhatapausta, jonka käsittely on käynnissä Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeudessa. Video on julkaistu 19. marraskuuta 2015.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  2. 2

    Temptation Islandilla rajat ylittänyt Pauliina, 21, kertoo mitä kohuyönä todella tapahtui – ”Pelotti, mitä Niklakselle näytetään”

  3. 3

    87 miljoonan Eurojackpot-voitto meni kolmen porukalle

  4. 4

    48 miljoonaa lotossa voittanut pariskunta erosi: Aluksi yksinkertaiset suunnitelmat megapotin suhteen – mutta ne muuttuivatkin

  5. 5

    Asiakirjat julkisiksi: tästä Kaisa Liskin sovitussa kunnianloukkaus­syytteessä oli kyse

  6. 6

    Yhdysvallat kutsui koko senaattinsa Valkoiseen taloon Pohjois-Korean tilanteen vuoksi

  7. 7

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  8. 8

    Muslimijärjestö päätti avioeroista Suomessa – ministeriö: eivät ole lainvoimaisia

  9. 9

    Tapparan Veli-Matti Savinaisen ”uhri” perui yllättäen puheensa – ”Lausunto ei muuta tekoa”

  10. 10

    Hirvensalmella maalaistalossa kuolonuhri ja 2 vakavasti loukkaantunutta nuorta – ovat talon asukkaita

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  2. 2

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  3. 3

    Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

  4. 4

    Tiedätkö mitä ovat ramu, ebin tai MP? Testaa, hallitsetko nuorisokielen!

  5. 5

    56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

  6. 6

    Osaatko ratkaista puusepän pulman?

  7. 7

    Minttu Räikkösen hulppea lapsuudenkoti uima-altaineen myynnissä – 7 huonetta ja 558 000 euron hintapyyntö

  8. 8

    Huippusuosittu tv-tähti erakoitui ja lukittautui kartanoonsa – nähtiin ensimmäistä kertaa julkisuudessa yli kolmeen vuoteen

  9. 9

    Syyllistytkö johonkin näistä? Suomalaisten 3 sietämättömintä saunatapaa

  10. 10

    Hirvensalmella maalaistalossa kuolonuhri ja 2 vakavasti loukkaantunutta nuorta – ovat talon asukkaita

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

  2. 2

    Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

  3. 3

    Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

  4. 4

    Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

  5. 5

    Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

  6. 6

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  7. 7

    Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

  8. 8

    Radiojuontaja Kim Sainio kilahti täysin kesken juonnon – raivosi ja kirosi: Haastattelu Matti Nykäsen kanssa meni pieleen

  9. 9

    Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

  10. 10

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  2. 2

    Temptation Islandilla rajat ylittänyt Pauliina, 21, kertoo mitä kohuyönä todella tapahtui – ”Pelotti, mitä Niklakselle näytetään”

  3. 3

    87 miljoonan Eurojackpot-voitto meni kolmen porukalle

  4. 4

    48 miljoonaa lotossa voittanut pariskunta erosi: Aluksi yksinkertaiset suunnitelmat megapotin suhteen – mutta ne muuttuivatkin

  5. 5

    Asiakirjat julkisiksi: tästä Kaisa Liskin sovitussa kunnianloukkaus­syytteessä oli kyse

  6. Näytä lisää