Hemmo, Hemminki

Kotimaa

Valikko

Kymmeniä koiria tänä vuonna susien hampaisiin: ”Tilanne tuntuu räjähtäneen käsiin”

Suomessa on tänä vuonna rekisteröity 24 susien aiheuttamaa koiravahinkoa. Lähes kaikki ovat tapahtuneet samoilla seuduilla.
Etelä-Kainuun, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon susitihentymä on saanut koiranomistajat miettimään koko harrastuksensa mielekkyyttä. Yhtä lukuun ottamatta kaikki tänä vuonna riistavahinkorekisteriin merkityt koiravahingot ovat osuneet tälle alueelle.

Maa- ja metsätalousministeriön ylläpitämään rekisteriin on kirjattu susien aiheuttamia koiravahinkoja tänä vuonna 24.

– Viimeisen kahden vuoden aikana tilanne tuntuu räjähtäneen käsiin. Ei se pelkkää sattumaa ole, jos Sotkamossa jää kahden viikon aikana kaksi sutta auton alle, sanoo Suomen Laikajärjestö ry:n puheenjohtajana toimiva Jukka Tuikka.

Tuikka myöntää susien kuuluvan suomalaiseen luontoon, mutta kanta on hänen mielestään tällä hetkellä paikoitellen liian suuri.

– Susi on luontojaan salojen arka eläin, joka pelkää ihmistä. Yhä useammin ne kuitenkin liikkuvat lähellä asutusta. Susi oppii taatusti väistämään taas ihmistä, jos sitä ruvetaan metsästämään, Tuikka uskoo.

Tuikan omistama Siltaniemen Lucy eli tuttavallisemmin Sasta on Suomen onnekkain venäläis-eurooppalainen laika. Kahdesti se on suden kohdannut ja yhä henki pihisee. Ensimmäinen kohtaaminen tapahtui vuoden 2012 syksyllä. Hirvien perässä ollut koira kohtasi tutkan perusteella sudet 1,5 kilometrin päässä isännästään.

– Nopeat kintut pelastivat sen, Tuikka toteaa.

Tänä syksynä ei käynyt yhtä hyvin, sillä syyskuun alussa sudet pääsivät sananmukaisesti iholle kiinni.

– Noin 600 metrin päässä kuului kauhea kiljahdus. Koira tuli metsästä hurjaa vauhtia rinta veressä ja sudet perässä. Sormet työnsin turkkiin ja tunsin heti, että sitä on purtu pahasti. Kurkkuun susi oli ottanut kiinni, tutkapannassa oli puremajälkiä ja samoin mahassa, Tuikka kertoo.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tällainen oli maailmanmestari Nicky Haydenin, 35, hengen vienyt onnettomuus

  2. 2

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  3. 3

    Sinkkuelämää-seksipommi Kim Cattrall, 60, katosi julkisuudesta – taustalla karmea työtilanne

  4. 4

    Maailmanmestari Nicky Hayden, 35, on kuollut

  5. 5

    90-vuotiaan syntymäpäivien kenraaliharjoituksesta poliisitutkinta – keskiössä neljä rommikolaa ja kaksi naista

  6. 6

    Kiekkotähti Kasperi Kapanen vahvisti suhdehuhut – intiimi yhteiskuva Annikan, 18, kanssa

  7. 7

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  8. 8

    Kuvat: Yksivuotias Oscar hurmasi Ruotsin kultajuhlissa – suloisella pikkuprinssillä ja MM-pokaalilla ei juuri kokoeroa

  9. 9

    Saara Aallon viehkeä yllätys Ahtisaarelle – lauloi kuin Marilyn: ”Paljon onnea, herra presidentti”

  10. 10

    Koituiko pellolle päätynyt juomatölkki Lempi-lehmän kohtaloksi? ”Todella tuskallinen ja julma kuolema”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  2. 2

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  3. 3

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  4. 4

    Cher, 71, löi gaalavieraat ällikällä – rinnat vapaina äärimmäisessä asuviritelmässä

  5. 5

    11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

  6. 6

    Käry kävi kirjoituksissa: kolmen oppilaan ylioppilastulokset hylättiin vilpin takia

  7. 7

    Iso kyy luikerteli tupaan ja keskeytti Janin elokuvaillan: ”Kuvittelin sihinän tulevan televisiosta”

  8. 8

    Bestmanin törkeä puhe Pippan häistä vuoti julkisuuteen – vieraat vaivaantuivat: Rinnasti morsiamen koiraan

  9. 9

    Kanadan pelaajan MM-finaalin tökerölle tempulle tyrmäys myös suomalaisasiantuntijoilta: ”Karmivaa”

  10. 10

    Hbl: Helsinkiläismies kuoli, mutta kukaan ei kertonut asiasta omaisille – selitys sai pojan tolaltaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tamperelainen isä lähti aamutossut jalassa ulos ja koki hirvittävän lopun – ”Yhdenkään ihmisen omatunto ei voi kestää tällaista...”

  2. 2

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  3. 3

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  4. 4

    Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

  5. 5

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  6. 6

    Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

  7. 7

    Suosikkijuontaja Jenni Alexandrovalta erikoisen paljastava petikuva – paljaat sääret housuttoman Jussi Heikelän ympärillä

  8. 8

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  9. 9

    Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

  10. 10

    Ilmainen porno palaa televisioon

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tällainen oli maailmanmestari Nicky Haydenin, 35, hengen vienyt onnettomuus

  2. 2

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  3. 3

    Sinkkuelämää-seksipommi Kim Cattrall, 60, katosi julkisuudesta – taustalla karmea työtilanne

  4. 4

    Maailmanmestari Nicky Hayden, 35, on kuollut

  5. 5

    90-vuotiaan syntymäpäivien kenraaliharjoituksesta poliisitutkinta – keskiössä neljä rommikolaa ja kaksi naista

  6. Näytä lisää