Leevi

Kotimaa

Postilakko alkaa huomenna - näin se vaikuttaa

Julkaistu:

Valtakunnansovittelija kertoi asiasta Twitterissä.
Valtakunnansovittelija Minna Helle ilmoitti Twitter-tilillään, että Postin työriidan sovitteluun ei ollut minkäänlaisia edellytyksiä.

Lakko alkaa torstaina kello 16. Työtaisteluja järjestetään aikavälillä 19.11.–4.12. eri puolilla Suomea. Postin jakelun lakko alkaa ensin pääkaupunkiseudulla, mistä se leviää ensi viikon ja seuraavan viikon aikana muualle Suomeen.

Postia ei jaeta Helsingissä perjantaina, ja ensi viikolla jakelu on seis maanantaista keskiviikkoon.

Sanomalehtiä ei jaeta Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Kauniaisissa ja Uudellamaalla perjantaista lauantaihin. Ensi viikolla sanomalehtiä ei jaeta maanantaista keskiviikkoon.

Kun myös postin lajittelu on lakossa Helsingissä ja Vantaalla, vaikeutuu samalla postin kulku muualle Suomeen. Esimerkiksi valtaosa aikakauslehdistä, paketeista ja ulkomailta tulevasta postista kulkee Helsingin kautta.

Työtaistelutoimenpiteiden taustalla on Viestinvälitys- ja logistiikka-alan työehtosopimuksen umpeutuminen 31. lokakuuta ja sen jälkeen alkanut sopimukseton tila.

Ei vuokratyövoimaa

Posti ilmoitti tänään, ettei se aio käyttää vuokratyövoimaa mahdollisen lakon aikana vauhdittaakseen jumiutuneita TES-neuvotteluita.

– Tavoitteemme pysyvät kuitenkin samoina. Postin on uudistuttava ja monopoliajan jäykkyydet työehtosopimuksesta on purettava, sanoi Postin toimitusjohtaja Heikki Malinen tiedotteessa.

Postinjakelussa ja lajittelussa on ollut töissä satoja SOL Henkilöstöpalveluiden työntekijöitä siitä lähtien, kun postialalla jouduttiin sopimuksettomaan tilaan.

Postin tiedotteessa vuokratyövoiman palkkaamista on perusteltu sillä, että näin on pyritty turvaamaan tärkeät palvelut kiireisen joulusesongin alla.

– Lukuisat asiakkaamme toivoivat meiltä, että teemme kaikkemme turvataksemme palvelut myös poikkeustilanteissa. Palvelemme asiakkaita ja siksi olemme käyttäneet täydentävää työvoimaa. Niin tekevät kaikki palveluyritykset, korosti toimitusjohtaja Malinen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS seuraa: Turun keskustassa väkivaltatilanne – Yle: yksi henkilö kuollut

    2. 2

      IS SEURAA: Poliisi pidätti neljännen henkilön, 17-vuotiasta pääepäiltyä jahdataan – 14 uhrista neljä tunnistettu

    3. 3

      Saako autossa olevaan parkkikiekkoon käydä pyörittelemässä välillä lisäaikaa?

    4. 4

      Hän on Barcelonan terrori-iskun 17-vuotias pääepäilty

    5. 5

      AFP: Espanjan terrori-iskuista epäillyt suunnittelivat isompaa iskua

    6. 6

      Viimeisillään raskaana oleva Salkkarit-kaunotar joutui piilottelemaan vauvavatsaansa kameroilta: ”Jonkun verran oli kommervenkkeja”

    7. 7

      Skimmausliigan katala suunnitelma Pirkanmaalla epäonnistui – Poliisi IS:lle: teot on organisoitu ulkomailta

    8. 8

      Tesla-miljardööri Elon Muskin äiti saattaa olla upein näkemäsi nainen – tehnyt mallintöitä jo 50 vuotta

    9. 9

      Fitnesstähti ällistyttää uskomattomalla ulkonäöllään: luullaan puolet vanhemmaksi kuin on – uskoisitko ikäisekseen?

    10. 10

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS SEURAA: Poliisi pidätti neljännen henkilön, 17-vuotiasta pääepäiltyä jahdataan – 14 uhrista neljä tunnistettu

    2. 2

      Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

    3. 3

      Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

    4. 4

      Karmeaksi flopiksi teilatun F1-kisan olosuhteet järkyttivät suomalaisia – ”Tupakka-askit ja käytetyt kondomit lojuivat siellä”

    5. 5

      Porvoolainen Antti näki pakettiauton ajavan väkijoukkoon La Ramblalla – poliisi vie sivullisia museosta suojapaikkaan

    6. 6

      Hän on Barcelonan terrori-iskun 17-vuotias pääepäilty

    7. 7

      Tutkija jaotteli parisuhteet viiteen ryhmään – katso, kuuluuko oma liittosi riskiryhmään

    8. 8

      Tax freen myymäläpäälliköt paljastavat laivojen hittituotteet – tietyt suosikkimerkit jylläävät kärjessä

    9. 9

      Jari Sillanpää kauhistui nähdessään itsestään tuoreita kuvia – limsa lihotti: ”Olin sokissa”

    10. 10

      Helsinkiläiskauppias otti käyttöön kätevän konstin ruokahävikin vähentämiseksi – ”Miksi emme toimisi näin?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    2. 2

      IS SEURAA: Poliisi pidätti neljännen henkilön, 17-vuotiasta pääepäiltyä jahdataan – 14 uhrista neljä tunnistettu

    3. 3

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    4. 4

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    5. 5

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    6. 6

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    7. 7

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    8. 8

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    9. 9

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    10. 10

      Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS seuraa: Turun keskustassa väkivaltatilanne – Yle: yksi henkilö kuollut

    2. 2

      IS SEURAA: Poliisi pidätti neljännen henkilön, 17-vuotiasta pääepäiltyä jahdataan – 14 uhrista neljä tunnistettu

    3. 3

      Saako autossa olevaan parkkikiekkoon käydä pyörittelemässä välillä lisäaikaa?

    4. 4

      Hän on Barcelonan terrori-iskun 17-vuotias pääepäilty

    5. 5

      AFP: Espanjan terrori-iskuista epäillyt suunnittelivat isompaa iskua

    6. Näytä lisää