Juha, Janne, Jani

Kotimaa

Valikko

Tampereen Sale-puukotus: Poliisi otti kiinni nokialaismiehen taposta epäiltynä - uhri ehti sanoa nimen ennen kuolemaansa

Julkaistu:

Sisä-Suomen poliisi on ottanut kiinni nokialaisen miehen epäiltynä eilen illalla tapahtuneesta henkirikoksesta.
Kiinniotto tapahtui Nokialla ja se sujui poliisin mukaan rauhallisesti. Miestä kuljetetaan parhaillaan Tampereen poliisiasemalle.

Hänen kuulemisensa aloitetaan ensi tilassa, mutta viimeistään huomenna aamulla.

Miehen jäljille päästiin poliisin omin toimin. Poliisi kuitenkin kiittää kaikkia, jotka ovat olleet yhteydessä poliisin asian yhteydessä.

Puukotus tapahtui Amurin Salen edessä ja uhri ehti kävellä viereiseen R-kioskiin, jonne hän menehtyi. Poliisin eilisen tiedotteen mukaan hän ehti sanoa epäillyn nimen ennen menehtymistään.

Rikoskomisario Jari Kinnunen Sisä-Suomen poliisista vahvistaa, että kiinni otettu henkilö on sama, jonka nimen uhri sanoi ennen kuolemaansa.

– Hänet otettiin kiinni yleiseltä paikalta. Alueen ihmisiltä tuli paljon vinkkejä, mutta miehen jäljille pääsimme omin toimin.

Kinnusen mukaan tarkempia tietoja tapauksesta ei voi antaa ennen perjantaita.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kahdeksanhenkisen seurueen vene upposi Saimaalla – haaksirikkoiset pelastautuivat veneeseen, joka joutui tuuliajolle

  2. 2

    Onko tässä Suomen komein halkopino? Kaikkien halkopinojen äitiin upposi 15 kuutiota pilkkeitä

  3. 3

    Ykköskierroksella varattu suomalaislupaus pettyi – ”Kaikki ei napsahtanut kohdilleen”

  4. 4

    IS-reportaasi itärajalta: Nudistit valtasivat vanhan rajan

  5. 5

    Kaj Kunnaksen ja vaimon rankka vuosi: Irtisanoutuminen ja vakavat sairaudet vaikuttivat lähtöpäätökseen: ”Muutamme Espanjaan”

  6. 6

    Kouvolalainen Markku on käynyt Pohjois-Koreassa yli 30 kertaa auttamassa – Kuvat suljetusta diktatuurista kertovat paljon

  7. 7

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  8. 8

    Isis suoritti äärimmäisen julmia kostoiskuja – osoitus naisten ja lasten kammottavista kärsimyksistä saarretussa Mosulissa

  9. 9

    Syöpäkroonikko Leena, 39, elää kolmen kuukauden sykleissä: ”Kun ajattelen tulevaisuutta, ajattelen poikaani”

  10. 10

    Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  2. 2

    Aku Hirviniemeltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

  3. 3

    Suviseurojen ruokalista julki – ovatko tässä Suomen halvimmat ”festariruoat”?

  4. 4

    Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

  5. 5

    Tältä näytti Alkon kassalla juuri ennen sulkemista juhannusaattona – ”Kyllä niitä melkein joka juhannus tulee”

  6. 6

    Yleisö hiljeni ja odotti Nummirockissa: Se hetki, kun mies kosii kesken suosikkibändin keikan – ”Tiesin kyllä mitä vastaan”

  7. 7

    Espoolainen Anna havahtui ulkoa kuuluneeseen pamaukseen – ulkona leijui sankka musta savu

  8. 8

    Puna-armeijan vyöry pysähtyi Ihantalaan – venäläissotilas kertoi hirvittävästä näystä Stuka-pommituksen jälkeen

  9. 9

    Miro Heiskanen teki kiekkohistoriaa – NHL:n varaustilaisuudessa kaikkien aikojen suomalaisvuosi

  10. 10

    Räikkönen jätti toimittajan seisomaan – käveli pois kesken kysymyksen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  2. 2

    Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

  3. 3

    8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

  4. 4

    Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

  5. 5

    Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

  6. 6

    Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

  7. 7

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  8. 8

    23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

  9. 9

    Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

  10. 10

    Saako 15-vuotias olla yötä tyttöystävän luona? Psykologi: ”Vanhemmuuteen kuuluu estää yhdessä yöpymiset”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kahdeksanhenkisen seurueen vene upposi Saimaalla – haaksirikkoiset pelastautuivat veneeseen, joka joutui tuuliajolle

  2. 2

    Onko tässä Suomen komein halkopino? Kaikkien halkopinojen äitiin upposi 15 kuutiota pilkkeitä

  3. 3

    Ykköskierroksella varattu suomalaislupaus pettyi – ”Kaikki ei napsahtanut kohdilleen”

  4. 4

    IS-reportaasi itärajalta: Nudistit valtasivat vanhan rajan

  5. 5

    Kaj Kunnaksen ja vaimon rankka vuosi: Irtisanoutuminen ja vakavat sairaudet vaikuttivat lähtöpäätökseen: ”Muutamme Espanjaan”

  6. Näytä lisää