Akseli

Kotimaa

Valikko

Paikalle osunut mummo esti konfliktin kantasuomalaisen ja somalimiesten välillä

Kansalaisrohkeus
Päihtyneen kantasuomalaisen miehen ja kolmen somalimiehen välille oli kehkeytymässä viime viikonloppuna yhteenotto Helsingin Vuosaaren metroasemalla, mutta paikalle sattunut mummo esti sen.
Alkutilanne on epäselvä, mutta mummon tullessa metroasemalle päihtynyt suomalaismies ärhenteli ja nimitteli somalimiehiä, jotka puolestaan alkoivat kiihtyä kommenteista silmin nähden. Tilanne oli räjähdysherkkä ja väkivallan käyttö oli lähellä, jolloin paikalle sattumalta tullut mummo päätti toimia.

– Mie sanoin sille (kantasuomalaiselle), että miulla on samanikäisiä poikia kuin sie ja lähetäänpä myö tästä. Sitten nappasin sitä käskynkästä kiinni ja talutin pois, IS:n tavoittama mummo kertoo tapahtuneesta. Mummo ei tuntenut riidan osapuolista ketään.

Mummon toimista hölmistynyt mies ei osannut edes pahemmin vastustella, vaan lähti juputtaen mummon mukaan.

Metroaseman ulkopuolella oli kantasuomalaisen miehen kavereita odottamassa. Mummon mukaan tilanne huvitti muita nuorehkoja miehiä suuresti, kun nämä näkivät ystävänsä tulevan alistuneesti mummon käsipuolessa.

– Hän valitti kavereilleen, että katsokaa, minkä mie sain mukaani. Mie mietin, että oiskohan pitänyt vielä kiittää viimeisestä, mummo nauraa.

Mummon mielestä oli luonnollista puuttua tilanteeseen, jotta kenellekään ei käynyt mitään. Eikä kyseessä ollut edes ensimmäinen kerta.

Rauhoitellut riitapukareita aiemminkin

Alkusyksystä mummo meni kahden miehen väliin, jotka olivat käymässä toistensa kurkkuun. Miesten välille oli syttynyt kiista, ja osapuolina olivat jälleen kantasuomalainen ja maahanmuuttajataustainen mies. Mummo ei nähnyt, mistä riita oli syntynyt, mutta osapuolet olivat tuolloin käymässä toisiinsa käsiksi lähellä Vuosaaren ostoskeskusta. Molemmat miehet olivat jo kutsumassa poliisia, kun mummo osui paikalle. Kun muut ohikulkijat katselivat, mummo tunki miesten väliin.

– Mie kysyin, että miten työ aikuiset miehet viitsitte tällä tavalla riidellä ja aloin juttelemaan niiden kanssa.

Mie kysyin, että miten työ aikuiset miehet viitsitte tällä tavalla riidellä ja aloin juttelemaan niiden kanssa.

Tuolla kertaa mummo rauhoitteli erityisesti maahanmuuttajataustaista miestä. Tämä kertoi mummolle olevansa perheellinen mies ja kiehui raivoa toiselle miehelle tämän kommenteista.

– Hän sanoi, että kun tuo toinen puhui hänelle rumasti. Mie sanoin, että yritä sie sitten käyttäytyä viisaasti. Kysyin, että mitä siun lapsetkin ajattelisivat, jos näkisivät, että tällä tavalla riehut. Siitä hän sitten rauhoittui.

Mummo ei halua tehdä toiminnastaan numeroa, eikä halua nimeään julki. Hän ei näe itse mitään kummallista siinä, että menee aggressiivisten miesten väliin.

Eikö yhtään pelota?

– No jos jotain kävisi, sitten olisi yksi vanhus vähemmän veronmaksajien elätettävänä, mummo toteaa hirtehishumoristisesti.

Mummon läheiset ovat jo ehdotelleet tälle uutta uraa portsarina, koska tämä kykenisi estämään jonoriidat pelkällä puheella. Mummoa ajatus naurattaa.

– Mie kyllä saattaisin siinä ovella lähettää naiset kotiin panemaan lisää vaatetta päälle, jos he olisivat ulkona liian vähissä hepeneissä ja kaulat paljaina.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kauhunhetket Westminsterin sillalla tallentuivat valvontakameran videolle

    2. 2

      Me Naiset: Muistisairas Mauno Koivisto muutti hoitokotiin: ”Kotiinpaluu voi jäädä haaveeksi”

    3. 3

      Vesa Keskinen paljastaa: perhe muuttaa pysyvästi Suomeen – asettuu kartanon sijasta vuokrakotiin

    4. 4

      Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

    5. 5

      ”Maailman seksikkäin poliisi” poseeraa dominoivassa lateksiasussa – Samanthasta, 32, tuli palvottu seksisymboli

    6. 6

      Bottakselta kysyttiin alkoholista – vastaus hymyilytti

    7. 7

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    8. 8

      Kuinka tienata kirppiksellä? Katso tonnin tienanneen Ellan, 23, vinkit

    9. 9

      Poliisi tutkii uutta johtolankaa – ammuttiinko Raisa Räisänen?

    10. 10

      Taksiuudistuksesta poikkeuksellinen kiista – ministeri Berner halusi savustaa puoluetoverinsa ulos valiokunnasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

    2. 2

      5,7 miljoonan potti aiheutti akaalaismiehelle kolmen viikon ”painajaisen” – Eurojackpot-voittaja avautuu Veikkauksen haastattelussa

    3. 3

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    4. 4

      Joogaopettaja Kylli Kukk, 46, julkaisi jylhän syntymäpäiväkuvan – pohtii ikääntymistä: ”Rinnat ovat edelleen pystyt”

    5. 5

      Poliisi varoittaa teinien hengenvaarallisesta itsemurhapelistä: ”Ei ole urbaani legenda, vaan täyttä totta”

    6. 6

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    7. 7

      Äitiä ja kaksosvauvoja oltiin heittämässä pois lennolta – tuntematon auttoi sydäntä lämmittävällä tavalla

    8. 8

      Puukotus yöjunan ravintolavaunussa – matkustaja kertoo: nuori lääkäri ryhtyi heti auttamaan uhria

    9. 9

      Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

    10. 10

      Ensimmäiset kuvat julki: Tässä on Lontoon epäilty hyökkääjä – kuoli poliisin luoteihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      Testaa, mikä olisi nimesi, jos olisit vastakkaista sukupuolta

    3. 3

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    4. 4

      Hirvittävä tapaus paljastui Suomessa: Kolme nuorta miestä oli sukupuoliyhteydessä kolmen pikkulapsen kanssa

    5. 5

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    6. 6

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      Menestyneen yrittäjäpariskunnan ero muuttui helvetiksi – vaimo teki tempun, joka vei perheenisältä työn, terveyden ja kodin

    9. 9

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

    10. 10

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kauhunhetket Westminsterin sillalla tallentuivat valvontakameran videolle

    2. 2

      Me Naiset: Muistisairas Mauno Koivisto muutti hoitokotiin: ”Kotiinpaluu voi jäädä haaveeksi”

    3. 3

      Vesa Keskinen paljastaa: perhe muuttaa pysyvästi Suomeen – asettuu kartanon sijasta vuokrakotiin

    4. 4

      Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

    5. 5

      ”Maailman seksikkäin poliisi” poseeraa dominoivassa lateksiasussa – Samanthasta, 32, tuli palvottu seksisymboli

    6. Näytä lisää