Martta

Kotimaa

Valikko

Ministeri Rehula: 24 tunnin päivystys keskitetään 12 sairaalaan

Julkaistu:

Peruspalveluministeri Juha Rehula vahvisti, että sairaalaverkostoa karsitaan sote-uudistuksessa.
Perhe ja peruspalveluministeri Juha Rehula (kesk) sanoo, että sairaalaverkkoa uudistetaan osana hallituksen hyväksymää sote-pakettia.

Rehula vahvisti tänään pidetyssä tiedotustilaisuudessa julkisuuteen levinneen tiedon sairaalaverkon karsimisesta.

Rehula sanoi tiedotustilaisuudessa, että ympärivuorokautisia, täyden palvelun sairaaloita tulee olemaan 12.

– Muiden alueiden keskussairaalat jatkavat 7/24-päivystystä suppeampina yksikköinä, Rehula sanoi.

Ympärivuorokautista päivystystä on Suomessa tarjottu tähän asti keskussairaaloissa. Palvelut heikentyvät uuden linjauksen mukaan kahdeksalta sairaalalta. Ne tukeutuvat tulevaisuudessa isompiin yksiköihin.

Rehula oli tiedotustilaisuudessa vaitonainen sairaaloiden nimistä. Sairaaloiden nimet tarkentuvat Rehulan mukaan myöhemmin.

– Alueilla on vankka käsitys siitä, että juuri meillä on täyden palvelun sairaala, mutta todellisuudessa näin ei ole, Rehula selvitti.

Sairaalan laajempi palvelu tarkoittaa sitä, että sairaalassa on tarjolla kaikki laajat palvelut.

Rehulalta kysyttiin, miten käy synnytysten, joutuuko synnyttäjä matkustamaan kaukana sijaitsemaan sairaalaan.

– Synnytyksissä katsotaan sen mukaan, miten on kilometrejä missäkin, Rehula vastasi.

Keväällä määritellään ministerin mukaan, mikä on täyden palvelun sairaala.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Prinsessa Dianan veli paljastaa kammottavia yksityiskohtia siskonsa hautapaikasta – tuskaiset muistot piinaavat yhä

    2. 2

      Tiedätkö minkä merkkinen ja värinen on nyt Suomen yleisin henkilöauto? Ja ei, se ei suinkaan ole Skoda

    3. 3

      HS: Seksuaalinen häirintä riivaa helsinkiläistä sekasaunaa – erektioita, itsetyydytystä ja epämääräistä koskettelua

    4. 4

      Kevinin, 4, surman kammottavat yksityiskohdat nousivat tapetille – tuoreessa dokumentissa hurjia väitteitä

    5. 5

      Helikopterikuvat näyttävät: Tältä Hangossa riehuva valtava maastopalo näyttää ilmasta käsin

    6. 6

      Kolmikon tarkoituksena oli mukiloida poika – isälle vakavat vammat metalliputken iskuista

    7. 7

      Hirvi aiheutti pahan ketjukolarin Turuntiellä – liikenne seisoo, ihminen maassa loukkaantuneen oloisena

    8. 8

      Britannia teki historiallisen päätöksen: kieltää uudet bensiini- ja dieselautot

    9. 9

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    10. 10

      Uskoisitko 62-vuotiaaksi? David Bowien leski Iman juhli syntymäpäiviään – iätön kaunotar on häikäisevässä kunnossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    2. 2

      Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

    3. 3

      Tuhannen tölkin tarinat eivät vakuuttaneet: suomalaismiesten viinaralli Latviaan tuli yllättävän kalliiksi

    4. 4

      Muistatko 50 Centin häkellyttävän povekkaan ex-tyttöystävän? Bikinit olivat ratketa liitoksistaan – ”Luomukauneutta”

    5. 5

      Muistatko kesähitin 2007 laulaneen Tea Hiillosteen? Vaihtoi alaa kertaheitolla – ”Tää on niin mun juttu”

    6. 6

      Kuvat ennen ja nyt: Povekas ex-missi Pia Lamberg koki muodonmuutoksen – näin hän loi huikean uran Amerikassa

    7. 7

      Lopeta jo se hamstraaminen – Ainakin nämä tavarat voi heittää heti pois

    8. 8

      Uutisankkuri Heidi Suomi, 42, avautui yllättäen vaikeasta tabuaiheesta – ”Jos vaikka tapaisin miehen...”

    9. 9

      Tosi-tv:stä tutut Kylie ja Kendall Jenner skandaalin keskellä – raivostunut Metallican James Hetfield sivalsi tähtösiä viiltävästi

    10. 10

      HS: Seksuaalinen häirintä riivaa helsinkiläistä sekasaunaa – erektioita, itsetyydytystä ja epämääräistä koskettelua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    6. 6

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Prinsessa Dianan veli paljastaa kammottavia yksityiskohtia siskonsa hautapaikasta – tuskaiset muistot piinaavat yhä

    2. 2

      Tiedätkö minkä merkkinen ja värinen on nyt Suomen yleisin henkilöauto? Ja ei, se ei suinkaan ole Skoda

    3. 3

      HS: Seksuaalinen häirintä riivaa helsinkiläistä sekasaunaa – erektioita, itsetyydytystä ja epämääräistä koskettelua

    4. 4

      Kevinin, 4, surman kammottavat yksityiskohdat nousivat tapetille – tuoreessa dokumentissa hurjia väitteitä

    5. 5

      Helikopterikuvat näyttävät: Tältä Hangossa riehuva valtava maastopalo näyttää ilmasta käsin

    6. Näytä lisää