Mauno, Maunu

Kotimaa

Soini pesee puolueensa mainetta EU:ssa – lehti: ”Kesyttää vihapuhujat ja auttaa pakolaisia”

Julkaistu:

Timo Soini rakentaa maailmalla maltillista kuvaa itsestään. STT:n lähteiden mukaan perussuomalaiset ministerit eivät ole herättäneet suurta huomiota EU-kentillä.
Hyväntuulinen ja huojentuneelta vaikuttava yleisö purkautui Saksan ulkopoliittisen seuran salista harmaana lokakuun aamuna.

Berliinissä vieraileva ulkoministeri Timo Soini (ps) oli juuri pitänyt pakolaiskriisistä puheen, jonka olisi voinut kuulla miltei kenen tahansa konsensushakuisen EU-ministerin suusta. Puheen jälkeen Soini hauskuutti yleisöä suorasukaisilla Venäjä-kommenteillaan.

Olipa suoraa puhetta näissä piireissä, joku kiitteli. Osasi ottaa yleisönsä, toinen kehaisi.

Ulkoministeri ja perussuomalaisten puheenjohtaja rakentaa matkoillaan itsestään ja puolueestaan kuvaa säyseänä ja maltillisena toimijana.

Kannatuksen syöksy viimeaikaisissa gallupeissa ei ole ainakaan toistaiseksi saanut Soinia ärhäköitymään EU-areenoilla.

STT:n haastattelemien lähteiden mukaan Soini ja muut perussuomalaiset ministerit ovat suoriutuneet EU-kentillä varsin kelvollisesti ilman suurempaa huomiota.

– Pahimmat pelot eivät ole toteutuneet, yksi lähde kuvaa.

Eräässä pakolaiskriisiä koskevassa EU-kokouksessa alkoi paine nousta, ja ulkoministerit pöydän ympärillä vetosivat pikaisiin päätöksiin – ”muuten populistit pääsevät vielä valtaan”.

Soini istui muina miehinä muiden joukossa. Eväkään ei värähtänyt.

Kiusalliset asiat kokoomuksen niskoilla

Perussuomalaisten rivejä repivät kiusalliset aiheet eli turvapaikanhakijoiden sisäiset siirrot ja Kreikan lainaneuvottelut Soini on voinut jättää kokoomusministerien niskoille.

Valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok) ja sisäministeri Petteri Orpo (kok) ovat saaneet selitellä Suomen ennätystiukkaa mandaattia ja erikoisia venytysliikkeitä EU-pöydissä.

Perussuomalaisten sisäisiä purkauksia Soini yrittää sinnikkäästi vaimentaa. Berliinissä ulkoministeri oikoi urakalla saksalaisten käsityksiä puolueensa muukalaisvihamielisyydestä.

Saksassa perussuomalaiset on mielletty laitaoikeistolaiseksi puolueeksi.

Vierailun jälkeen Frankfurter Allgemeine –lehti kirjoitti Suomen ulkoministeristä, joka ”kesyttää vihapuhujat ja auttaa pakolaisia”.

– Enintään 10 prosenttia puolueen jäsenistä edustaa maahanmuuttovihamielistä kantaa, Soini sanoi saksalaismedialle.

Puolueen linja on ”korkeintaan kriittinen” joukkomaahanmuuttoa kohtaan, hän lisäsi.

Viesti näytti menevän perille. Vierailun jälkeen Frankfurter Allgemeine –lehti kirjoitti Suomen ulkoministeristä, joka ”kesyttää vihapuhujat ja auttaa pakolaisia”.

Lehden mielestä ”pullea ja humoristinen kansanpoliitikko” näytti miltei ujolta kollegansa Frank-Walter Steinmeierin rinnalla.

Venäjä-suhde kiinnostaa

Ulkoministeri Soinin Euroopan-matkat ovat toistaiseksi rajoittuneet EU-kokousten lisäksi Pohjoismaihin ja Berliiniin. Britanniassa Soini on vieraillut puoluejohtajan ominaisuudessa konservatiivien puoluekokouksessa.

Soini kehuu usein suhteitaan Britanniaan ja luettelee saamiaan kutsuja brittien puoluekokouksiin. Brysselissä brittivirkamiehet ja -poliitikot ovat suhtautuneet Soiniin uteliaasti. Britannian mediassa Suomen uusi ulkoministeri ei kuitenkaan ole herättänyt juuri minkäänlaista huomiota.

Populistien esiinmarssi ei ole enää uutinen Euroopassa. Pienen Suomen tapauksessa kiinnostusta on lisännyt se, että monissa maissa populisteja ei huolita hallitukseen.

Berliinin-vierailulla yleisöä näytti kiinnostavan yksi aihe ylitse muiden: Soinin suhde Venäjään. Myös Brysselissä Soinin Venäjä-lausuntoja on seurattu tarkkaan.

Ero edeltäjään on pantu nopeasti merkille. Soini eroaa Erkki Tuomiojasta (sd) esimerkiksi siinä, että yhteinen sävel löytyy helpommin Baltian maiden kanssa, jotka usein arvostelevat kärkkäästi Venäjää.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi: Turun puukottajan henkilöllisyys melko varma – useita otettu kiinni

    2. 2

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    3. 3

      Kylmäävä löytö Barcelonan terroristien pommitehtaasta – Pariisin ja Brysselin iskuissa käytetty ”Saatanan äiti”

    4. 4

      Eurojackpotista tuhdit voitot Suomeen – Tänne meni päävoitto 47 miljoonaa euroa

    5. 5

      Tiedottaja: Toinen puukottajan uhreista oli lehtisiä jakanut Jehovan todistaja

    6. 6

      Turussa loukkaantunut tukholmalainen Hassan Expressenille: Yritin auttaa kuolevaa naista, kun puukottaja iski minua veitsellä

    7. 7

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    8. 8

      Kuvakooste Turun rukoushetkestä: Presidentti Niinistö saapui Tuomiokirkkoon, sisäministeri Risikko pyyhki silmäkulmiaan

    9. 9

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    10. 10

      ”USA:n politiikan vaarallisimman miehen” nousu ja lasku – aloittaako Steve Bannon nyt sodan Trumpia vastaan?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    5. 5

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    6. 6

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    7. 7

      Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

    8. 8

      Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

    9. 9

      Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

    10. 10

      Turun puukottajan silmitön juoksu kesti 3 minuuttia – tätä reittiä epäilty hyökkääjä kulki

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    6. 6

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    7. 7

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    8. 8

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    9. 9

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    10. 10

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi: Turun puukottajan henkilöllisyys melko varma – useita otettu kiinni

    2. 2

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    3. 3

      Kylmäävä löytö Barcelonan terroristien pommitehtaasta – Pariisin ja Brysselin iskuissa käytetty ”Saatanan äiti”

    4. 4

      Eurojackpotista tuhdit voitot Suomeen – Tänne meni päävoitto 47 miljoonaa euroa

    5. 5

      Tiedottaja: Toinen puukottajan uhreista oli lehtisiä jakanut Jehovan todistaja

    6. Näytä lisää