Mauno, Maunu

Kotimaa

Stubb meni juomaan kahvia – ”Lukuja monenlaisia”

Julkaistu: , Päivitetty:

Kokoomuksen puheenjohtaja Alexander Stubb on palannut eduskuntaan neuvotteluista Valtioneuvoston linnasta. Stubb ei ottanut kantaa tietoon, jonka mukaan keskusta olisi ehdottanut kompromissina 15:tä sote-aluetta.
Stubb kommentoi toimittajille eduskunnassa, että neuvotteluissa on parhaillaan monta esitystä pöydällä ja että lukuja sote-alueiden määrästä onmonenlaisia. Ratkaisua ei ole löydetty, mutta työtä tehdään koko ajan.

Stubb ei kommentoinut lainkaan tietoja kompromissiesityksestä, jonka mukaan pöydällä olisi esimerkiksi 15 sote-alueen malli.

– Meillä on ollut monta vaihtoehtoa pöydällä ja neuvottelut jatkuvat pääministerin johdolla. Lukuja on monenlaisia, Stubb totesi.

– Toivottavasti ratkaisu syntyyn tänään. Nyt edetään askel kerrallaan, Stubb kommentoi.

Valtiovarainministerin mukaan takarajaa neuvotteluiden loppumiselle ei ole asetettu.

– Otetaan ihan rauhassa. Nämä loppuvaiheen neuvottelut ovat aina vaikeita, mutta teemme kaikemme sen eteen, että ratkaisu löytyy

Kommenttien jälkeen Stubb ilmoitti lähtevänsä juomaan kahvia edesmennyttä valtioneuvos Harri Holkeria mukaillen.

Parhaillaan niin Stubb kuin Sipilä ovat suuren valiokunnan kuultavina EU-asioista. Stubbilla ja Sipilällä oli kello 13 aikoihin eduskuntaan tullessaan erilaiset arviot kompromissin syntymisestä.

IS kysyi Stubbilta, miksi hänen arvionsa ovat optimiset, kun Sipilä on ollut pessimistinen. Sipilän mukaan kompromissiesitystä ei ole.

– Minulla ei ole mitään lisättävää. Annoin kommentit 15 minuuttia sitten. Eivät nämä tilanteet niin nopeasti muutu. Ikuinen optimisto, aina ratkaisukeskeinen. Kyllä tästä vielä ratkaisu löydetään, Stubb totesi IS:lle.

Sipilä on parhaillaan suuren valiokunnan kuultavana.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

    2. 2

      Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

    3. 3

      Supo: Tästä syystä Turun puukotuksia epäillään terroriteoksi

    4. 4

      Suora lähetys kello 16: Pääministeri Sipilä pitää tiedotustilaisuuden Turun sarjapuukotuksesta

    5. 5

      Mikko Koivu ylistää poliisin toimintaa Turussa: ”Olemme erittäin kiitollisia”

    6. 6

      Sisäministeri Risikko Turun puukotuksista: ”Suomi ei ole lintukoto”

    7. 7

      KRP: Uhreiksi valikoitui naisia – molemmat kuolleet suomalaisia naisia, loukkaantuneista kuusi naista ja kaksi miestä

    8. 8

      IS SEURAA: Pääministeri Juha Sipilä ylistää kauhun hetkellä toimineita turkulaisia

    9. 9

      Aftonbladet: Poliisi pelkää iskuja Turun pakolaiskeskuksiin

    10. 10

      Radiojuontaja avautuu suhdetragediastaan: avomies petti parin yhteisessä vuoteessa – ”Sain kirjeen nuoremmalta naiselta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    5. 5

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    6. 6

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    7. 7

      Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

    8. 8

      Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

    9. 9

      Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

    10. 10

      Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    7. 7

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    8. 8

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    9. 9

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    10. 10

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

    2. 2

      Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

    3. 3

      Supo: Tästä syystä Turun puukotuksia epäillään terroriteoksi

    4. 4

      Suora lähetys kello 16: Pääministeri Sipilä pitää tiedotustilaisuuden Turun sarjapuukotuksesta

    5. 5

      Mikko Koivu ylistää poliisin toimintaa Turussa: ”Olemme erittäin kiitollisia”

    6. Näytä lisää