Tiina, Kirsi, Krista

Kotimaa

Valikko

Hallituskriisin puiminen keskeytettiin yöllä – neuvottelujen tuloksista ei tietoa

Julkaistu: , Päivitetty:

Valtioneuvoston linnassa puitiin yöllä ulospääsyä hallituskriisiin.
Kiista sote-alueiden määrästä roihahti torstaina täydeksi hallituskriisiksi.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk) sanoi torstaina, että hän on valmis hajottamaan hallituksen, jos sote-riitaan ei löydy sopua perjantaiaamuun mennessä.

Sipilä neuvotteli tilanteesta yöllä valtioneuvoston linnassa ainakin keskustan ja kokoomuksen edustajien kanssa.

Paikalla olivat ainakin valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok), sisäministeri Petteri Orpo (kok), perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula (kesk), keskustan puoluesihteeri Timo Laaninen sekä Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Matti Vanhanen.

Neuvottelut päättyivät yöllä

Vanhanen poistui neuvotteluista noin puoli kahden aikaan yöllä. Hän kertoi paikalla olleelle Ilta-Sanomien toimittajalle, että sote-neuvottelut olivat päättyneet yön osalta. Hän ei kuitenkaan kertonut mitään neuvotteluiden sisällöstä.

– Kompromissia on yön mittaan eri tavoin hierottu, Vanhanen kommentoi.

Ylelle Vanhanen oli sanonut, että sote-erimielisyyksissä on kyse muustakin kuin numeroista 12-18, mutta ettei hän voi kommentoida asiaa enempää.

Vanhasen kanssa samaan aikaan paikalta poistui myös Laaninen. Myöhemmin yöllä valtioneuvoston linnalta poistui useita ministereiden autoja, ja hieman ennen puolta kolmea paikalta ajoi pois myös pääministerin virka-auto.

Puolueiden eduskuntaryhmien on määrä kokoontua käsittelemään tilannetta aamulla. Helsingin Sanomat kertoo, että keskustan eduskuntaryhmä kokoontuu kello 9.30.

Sipilä kertoi aiemmin, että tilanteesta tiedotetaan aikaisintaan kello kahdeksalta aamulla, ennen kuin EU-ministerivaliokunta aloittaa kokouksensa. Tämä kokous alkaa kello kahdeksan.

Professori: Keskustan vaikea tehdä kompromissia sote-alueista

Helsingin yliopiston yleisen valtio-opin professorin Jan Sundbergin mielestä keskustan olisi hyvin vaikeaa tehdä kompromissia sote-alueiden määrästä.

Jos sote-alueiden määräksi sovittaisiin kaksitoista, ne eivät voisi noudattaa nykyisten maakuntien liittojen rajoja. Se saisi Sundbergin mukaan keskustan leirin kuohuksiin.

Kokoomuksessa puolestaan uskotaan hänen mukaansa vahvasti, että kehitys vaatii suuria keskittymiä, joten 18 sote-aluetta on puolueelle hyvin vaikea pala purtavaksi.

Silti Sundberg pitää yllättävänä sitä, että Sipilä voi antaa hallituksen kaatua. Mikäli jouduttaisiin uusiin vaaleihin, keskustalla ei olisi sen helpompaa todennäköisen uuden hallituskumppanin SDP:n kanssa, joka kokoomuksen lailla haluaa keskittää hallintoa enemmän kuin keskusta.

Joko Sipilä taipuu tai hallitus on tiensä päässä

Jos keskusta ja kokoomus eivät löydä sopua sote-alueiden määrästä, Sipilän hallitus alkaa olla toimintakyvytön. Tällöin Sipilän pitäisi esittää eduskunnalle hallituksen hajottamista, ja Sipilä alkaisi muodostaa uutta hallitusta.

Kokoomus ei todennäköisesti Sipilän kelkkaan enää kelpaisi.

Sipilä on eduskunnassa liikkuvien tietojen mukaan kysellyt jo Rkp:n ja kristillisdemokraattien hallitushaluja. Sipilä saisi soteen maakuntamallinsa ja 102 kansanedustajan hallituksen, jos keskusta, perussuomalaiset, Rkp ja Kd löisivät hynttyynsä yhteen.

Lähteekö Sipilä tälle tielle?

Vai haluaako Sipilä jatkaa kolmen suuren puolueen porvarihallituksen vetämistä?

Jos ihmettä ei tapahdu, kokoomus ei ole taipumassa Sipilän ja keskustan 18 sote-alueen maakuntamalliin. Jos Sipilä haluaa hallituksensa jatkuvan, keskustan olisi taivuttava maakuntamallinsa ajamisesta.

Kompromissi olisi noin 12 sote-aluetta.

Aina on myös mahdollista, että eduskunnasta ei syntyisi uutta hallitusta ja edessä voisi olla ennenaikaiset vaalit. Esimerkiksi Sdp on ilmoittanut, että se ei lähde hallitukseen kuin uusien vaalien kautta.

Videolla pääministeri Sipilän eilinen tiedotustilaisuus, jossa hän latasi kovan uhkauksen hallituskumppanilleen.

Sote-uudistus

Sote-uudistuksen tavoite on, että julkisen sosiaali- ja terveydenhuollon uusi palvelurakenne perustuu kuntaa suurempiin itsehallintoalueisiin.

Pääministeri Juha Sipilän (kesk) mukaan sote-uudistuksella on tarkoitus turvata palvelut ja samalla vastata kolmen miljardin euron kestävyysvajeeseen kiristämättä verotusta.

Uudistusta on valmisteltu jo yli viiden vuoden ajan. Hanke kaatui keväällä ja päätös lykkääntyi tälle hallituskaudelle, kun perustuslakivaliokunta ei puoltanut sosiaali- ja terveysvaliokunnan uutta sote-mallia, koska hallintoon ja rahoitusjärjestelmään ehdotetut muutokset eivät olisi ratkaisseet perustuslaillisia ongelmia.

Hallitus päättää tänä syksynä alueiden lukumäärän ja uudistuksen vielä avoinna olevat isot linjaukset.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    2. 2

      Yhdysvallat otti käyttöön massiivisen supertukialuksen – Trump: ”Tämä on 100 000 tonnin viesti maailmalle”

    3. 3

      Beckhamien yli viiden miljoonan euron ökykodissa erikoinen järjestely – onko syynä ex-jalkapalloilijan railakas elämäntyyli?

    4. 4

      Uskoisitko, että tämä mies ajaa F1-mestaruudesta? Lewis Hamilton yllättää uudella hiustyylillään

    5. 5

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    6. 6

      Heinäveden nunna kateissa jo 2 viikkoa – poliisi sulki yhden teorian pois: ”Ei ole sen luontoinen ihminen”

    7. 7

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    8. 8

      Yksi kuva näyttää: Itämeren alue vilisee pian sotilaita – harjoitellaanko Zapadissa ”länsimaissa suuresti pelättyä operaatiota”?

    9. 9

      Reinerin tytär Linda, 16, karkasi Isisin riveihin – isä kuuli romahduttavan uutisen lapsestaan radiosta autobahnilla

    10. 10

      Voiko olla huonompaa tuuria? Uimari hylättiin nolon mokan takia MM-kisoissa: ”Voi ei, miten kamalaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    3. 3

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    4. 4

      Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

    5. 5

      Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

    6. 6

      Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

    7. 7

      Rupikonnien maihinnousu yllätti tamperelaisen Ossin – katso uskomattomat kuvat mökkirannasta

    8. 8

      Tulipunainen hellemassa iskee pian Suomeen – tänne Venäjän lämpö saapuu jo huomenna!

    9. 9

      Touko Aalto vastasi Juha Sipilän puheluun Keljon K-citymarketissa – kiistää hurjat huhut

    10. 10

      Nainen luuli saavansa postikortteja ”karanneelta” pojaltaan – viimeinen kortti johdatti murhaajan kellariin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    5. 5

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    6. 6

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    7. 7

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    8. 8

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    9. 9

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    10. 10

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    2. 2

      Yhdysvallat otti käyttöön massiivisen supertukialuksen – Trump: ”Tämä on 100 000 tonnin viesti maailmalle”

    3. 3

      Beckhamien yli viiden miljoonan euron ökykodissa erikoinen järjestely – onko syynä ex-jalkapalloilijan railakas elämäntyyli?

    4. 4

      Uskoisitko, että tämä mies ajaa F1-mestaruudesta? Lewis Hamilton yllättää uudella hiustyylillään

    5. 5

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    6. Näytä lisää